Selkeä siirtymä vapaa-aikaan
Tutkijana Palmu on huomannut, että jäsenistö on jo pitkään toivonut lisää etätyömahdollisuuksia. Nyt kun mahdollisuus on saatu, tulisi työpaikalla ottaa haltuun toimivat etätyökäytänteet. Ongelmaksi muodostuvat kyselyaineiston mukaan tasapainoilu etä- ja lähityön välillä, esihenkilön rooli etätyössä ja ergonomia.
– Koti voi olla työpaikkana ihmismielelle rasittava. Ei ole selkeää siirtymää töistä vapaa-ajalle, jolloin lepo voi häiriintyä. Myös mielihalu tarkastaa sähköposti työajan ulkopuolella kasvaa, kun työkone on koko ajan saatavilla, Palmu sanoo.
Ulkomailla on kokeiltu muun muassa intranetin sulkemista tietyn kellonajan jälkeen ja estoa sähköpostiin työajan päätyttyä. Puheenjohtaja Malinen katsoo, että tietyin edellytyksin näistä voisi olla apua myös Suomessa. Työnteon valvonnan voisi liittää yhteen ergonomian kanssa: samalla kun hankitaan työntekijälle sähköpöytä kotiin, huolehdittaisiin myös työajan rajauksesta.
Esihenkilö avainasemassa
Iso haaste etätyössä on kommunikaatio tiimin ja esihenkilön välillä.
– Esihenkilön tulee pitää säännöllisesti yhteyttä alaisiinsa. Vaikka kaikki näyttäisi päällisin puolin hyvältä, ei ihmisiä voi jättää yksin. Puhelu viikossa ei riitä, Malinen korostaa.
Etätyössä kaivataan uudenlaisia johtamisen tapoja, jotta yksilön kuormitukseen voidaan puuttua ajoissa. Asiantuntijatyö saattaa imeä mukanaan ja työaika lipuu huomaamatta yli toimistoaikojen. Ylitöitä ei välttämättä merkitä kirjanpitoon. Malinen nimittää tällaista palkatta tehtyä ylityötä harmaan alueen ylityöksi. Yksi askel työhyvinvoinnin parantamiseksi työnantajalta onkin tehdä tämä harmaa ylityö näkyväksi.
Kyselyn mukaan etätyöläiset kaipaavat nyt takaisin toimistolle ja etenkin kahvihuoneeseen. Työkavereiden kanssa rupattelu on tuonut asiantuntijatyössä miellyttävän keskeytyksen päivään. Sanailun lomassa on syntynyt myös innovaatioita. Etätyössä kahvipöydän kulttuuria ei ole, ja ideointikokoukset etäyhteyden välityksellä voivat tökkiä.
– Tutkimuksen mukaan sosiaalisen kanssakäymisen muodoista fyysinen kohtaaminen on ihmisille mieluisin tapa kommunikoida. Menetetäänkö virtuaalisessa ympäristössä tästä jotain olennaista?, Palmu kysyy.
Palmu nostaa esiin myös informaatiodatan vaikutuksen työhyvinvointiin. Data on iso mahdollisuus, mutta myös riski. Suuri määrä informaatiota eri kanavista uuvuttaa ja olennaisen poimimiseen tietovirrasta kaivataan apua. Pahimmillaan datamäärä johtaa riittämättömyyden tunteisiin. Mikä on juuri tämän tehtävän kannalta olennaista?
Teknisen osaamisen suhteen suomalaiset ovat keskimäärin hyvällä tasolla ja laitteiden käyttöön on totuttu nopeasti, mutta informaatiotulva on haaste työsuojelulle.