Kysyntä on voimakasta
Kasvusijoitusten kysyntä on korona-aikana voimistunut, kun aika koko yrityksen myynnille ei ole markkinatilanteesta johtuen ollut suotuisa. Siksi kasvusuunnitelman muokkaaminen ja riskinjako on ollut monille kiinnostava vaihtoehto.
Sijoitusvaiheessa Nordian kohdeyritysten liiketoiminta on tyypillisesti jo käynnistynyt ja liikevaihto on tavallisimmillaan 1-10 miljoonan euron välillä. Pääomaa käytetään laajentumisinvestointien lisäksi myös omistusjärjestelyihin ja sukupolvenvaihdoksiin.
– Myös kasvuhakuiseen alkavaan yritykseen sijoittaminen on mahdollista, jos sen johdon tekemät suunnitelmat ovat riittävän varmalla pohjalla. Edellytyksenä on, että yhtiöllä on selkeät tavoitteet ja niiden toteuttamiseen sitoutunut johto, Lumio toteaa.
– Yhtiön arvonnousu saavutetaan yhdessä laadittujen suunnitelmien toteuttamisella ja riittävillä taloudellisilla resursseilla. Vastuullisena sijoittajana tehtävämme on edistää ja tukea vastuullisuustyötä kohdeyrityksessä. Vastuullisuus heijastuu myös yhtiön arvoon, Lumio jatkaa.
Uusi aika, uudet innovaatiot
Aktiivisesta roolista huolimatta Nordian tarkoituksena on olla määräaikainen omistaja ja pysyä yrityksen liiketoiminnassa taustalla. Nordian irtautuminen sijoituskohteesta tapahtuu yleensä sovitun kehityskauden jälkeen. Irtautumispäätös voi tulla aiemminkin, jos esimerkiksi osa tavoitteista on saavutettu ja on oikea hetki muuttaa omistuspohjaa ennen seuraava kasvuloikkaa.
– Tämän hetken trendeinä ovat hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät ennakoivat palvelut sekä tietysti erilaiset digitaaliset palvelumallit. Myös kotimaan matkailussa on positiivista painetta – uusia innovaatioitakin on syntynyt melkoisesti, kun on etsitty poikkeusoloissa uusia tapoja toimia, Schröder toteaa.
– Mielestämme Nordian vähemmistösijoitusmalli sopii erityisen hyvin kasvuyrityksille ja uskomme, että yhtiökumppanimalli synnyttää jatkossakin paljon menestystarinoita. Käynnistämme tänä syksynä uuden rahaston, joka mahdollistaa aiempaa suurempien sijoitusten teon. Rahaston omistajiksi haetaan jo sitoumuksensa antaneiden sijoittajien rinnalle kotimaisia instituutioita ja perheiden sijoitusyhtiöitä, Lumio kertoo.