Pandemia-aika oli otollinen OleleeBoxin lanseeraukselle.
– Sen lisäksi, että korona-aika on muuttanut ihmisten vapaa-ajan käyttäytymistä ja lisännyt käsitöiden tekoa, kotiin toimitettu OleleeBox on mahdollistanut harrastamisen ilman lähikontakteja. Kuukausittainen yllätyspaketti sisältää käsitöiden tekoon kaiken tarvittavan, Rönkkö toteaa.
Ohjeiden takana olevat käsityötaiturit lupaavat auttaa myös tottumattomien käsillä tekijöiden työt maaliin asti.
– Aikaisempaa kokemusta käsitöistä ei tarvita. Ohjeet ovat niin yksityiskohtaiset ja selkeät, että aloittelijakin saa työnsä varmasti kunnialla valmiiksi, jos tahtoa riittää, Pitkänen hymyilee.
– Samalla boksi kuitenkin puhuttelee myös kokeneita käsityöläisiä uusilla ideoillaan ja monipuolisuudellaan. Tuomme asiakkaidemme ulottuville myös harvinaisempia materiaaleja, kuten poronsarvia makrame-töihin, Rönkkö lisää.
Selkeiden ohjeiden lisäksi käsityöläisen tukena on aktiivinen Olelee-yhteisö.
– Olemme onnistuneet luomaan lyhyessä ajassa sitoutuneen ja vuorovaikutteisen yhteisön sosiaaliseen mediaan. Instagram-tilillämme käydään aktiivista keskustelua käsitöiden ympärillä, Rönkkö iloitsee.
OleleeBox tuokin kotinikkarien maailmaan ja tekemiseen uuden yhteisöllisen ulottuvuuden.
– Käsitöitä tehdään yksin, mutta kun saman homman parissa on kuukausittain iso joukko ihmisiä jakamassa kokemusta, itsenäisestä harrastuksesta tuleekin sosiaalinen juttu. Jaettu ilo on paras ilo, ja yhteisöllisyys lisää käsityökokemuksen merkityksellisyyttä, yrittäjät juttelevat.