Toimiva työympäristö lisää hyvinvointia ja tehokkuutta – Content House Newspool

Kertokaa meille, millä tavalla yrityksessämme pitäisi tulevaisuudessa tehdä töitä ja etsikää siihen sopivat tilat.

Tällainen saattaa olla asiakkaalta saatu toimeksianto Sisustusarkkitehdit Gullstén & Inkinen Oy:n Jari Inkiselle, arkkitehti SAFA ja sisustusarkkitehti SIO. Tilojen suunnittelussa korostuu nyt yrityksen syvällinen työn tekemisen ja johtamiskulttuurin ymmärtäminen.

Inkisen sekä yrityksen toisen osakkaan, Hanna Gullsténin, sisustusarkkitehti SIO, näkemyksillä on painoarvoa: he ovat toimistonsa kanssa suunnitelleet 30 vuoden aikana niin monta työtilaa, että Jari sanoo lopettaneensa laskemisen, kun kaksi miljoonaa neliömetriä tuli täyteen.

– Todennäköisesti lähes kaikki pääkaupunkiseudulla työskentelevät ovat jossain vaiheessa elämäänsä työskennelleet meidän suunnittelemissamme tiloissa.

Yhteistyötä asiakkaan kanssa tehdään ennen suunnittelun käynnistymistä jo uusien toimitilojen etsimisessä. Työ suositellaan aloitettavaksi jo vuodesta kahteen ennen toivottua muuttoa.

Projekti käynnistyy yleensä työympäristön kehittämisvaiheella, jossa selvitetään yrityksen tapa tehdä töitä, nyt ja tulevaisuudessa. Erityisesti halutaan ymmärtää työyhteisössä tapahtuva vuorovaikutuksen ja keskittymistä vaativan työn määrä ja tapa. Tiedon pohjalta luodaan toimitilakonsepti, jonka avulla uudet työtilat osataan suunnitella työntekoa parhaiten tukeviksi.

Gullstén & Inkinen auttaa asia-kasta myös tilojen etsimisessä, vuokrasopimuksen tekemisessä sekä antaa muutosvalmennusta uusiin tiloihin siirryttäessä. Inkisen mukaan muutoksen johtamisen merkitys on suuri.

– Työympäristön kehittämisen ideana on syventyä siihen, miten työtilat parhaiten tukisivat työntekoa ja ihmisten johtamista. Voidaan suunnitella esteettiset ja modernit tilat, mutta jos niitä ei osata käyttää työn tekemistä parhaiten tukevalla tavalla, lopputulos ei toimi.