Suomalainen luonto kutsuu vastuttamattomasti retkeilijöitä, metsästäjiä ja kalastajia poluilleen, jokivarsiin ja retkeilyreiteille. Tänä vuonna koronapandemian aiheuttamien vaikutusten, kuten matkustusrajoitusten ja sosiaalisten kontaktien, vähentymisen vuoksi tähän kutsuun on vastannut yhä useampi. Luonnon helmassa mieli pääsee rauhoittumaan ja virkistymään. Poikkeuksellisten aikojen keskellä on jäljellä asioita, jotka pysyvät.
Halu auttaa toisia saamaan mahdollisimman hyviä luontokokemuksia sai Jyrki Gönlundin ja Tiina Grönlundin perustamaan Vaeltajan Eräreppu -liikkeen Varkauteen. Vaeltajan Eräreppu on varustanut luonnossa liikkujia jo yli 10 vuoden ajan.
– Vaellus- ja retkivarusteiden täytyy olla kestäviä ja mukavia. Säät voivat vaihdella, ja varusteiden tulee pystyä mukautumaan siihen, Jyrki Grönlund tiivistää.
Mukava olo tarkoittaa, että luonnossa liikkujaa ei palella, kengät eivät hierrä, reppu istuu mukavasti selässä ja jalat pysyvät kuivina märälläkin säällä.
Varusteisiin pitää voida myös luottaa. Teltta ei saa revetä ensimmäisestä tuulenpuuskasta. Jos sattuu eksymään tunturiin, mukana on hyvä olla lämpimiä varusteita sekä ylimääräistä ruokaa.
Armeijavarusteet kestävät
Retkeilijöille on tarjolla nykyisin monenlaisia varusteita. Klassikkotuotteet ovat varma valinta laatua arvostavalle luonnossa liikkujalle. Vaeltajan Erärepusta ja liikkeen verkkokaupasta löytyy paljon tuotteita, jotka on tehty samalla mallilla ja materiaaleilla kuin armeijan tuotteet.
Puolustusvoimien nykyvarusteet ovat pitkän kehityksen tulos. Niissä on helppo liikkua, ja ne soveltuvat erinoimaisesti suomalaiseen luontoon. Armeijatuotteet sietävät kulutusta ja pesua. Sen lisäksi vuodesta toiseen kestävinä ne ovat myös ekologinen valinta.
– Kaupallisessa toiminnassa tuotteet on pakko saada markkinoille, mutta armeijalla tällaista pakkoa ei ole. He voivat testata ja parantaa tuotteita vuosikausien ajan, Jyrki Grönlund avaa.
Suomen armeijan M91-kenttäpoolo on yksi kestosuosikkeja. Myös maastokuvioista armeijan lierihattua eli niin kutsuttua seikkailijan lakkia menee paljon.
– Meidän M05-asumme ovat myös M05RES-hyväksyttyjä. Niitä saa käyttää Puolustusvoimien tilaisuuksissa ja reservin kertausharjoituksissa, Tiina Grönlund muistuttaa.