Oman maun mukaan
Vihonen suosittelee Rooty Pannunuudelia etenkin aasialaistyylisiin ruokiin. Hän kehuu myös tuotteen nopeaa kypsymistä: Pannunuudelin voi lisätä suoraan pakasteesta pannulle.
– Seuraksi tarvitaan vain mausteet. Itse lisään esimerkiksi soijakastiketta, seesamiöljyä, suolaa, pippuria ja chiliä. Proteiininlähteen ja kasvikset voi valita itse, ja wokki on hetkessä valmis.
Perunahippu taas taipuu risottomaiseksi annokseksi yhdessä kerman ja parmesaanin kanssa. Ainesosien annetaan kiehua kovalla lämmöllä, jolloin saadaan kotikeittiön nopea fine dining -ateria.
– Kun mausteeksi lisää persiljaa ja reilusti mustapippuria, saadaan pasta Alfredon makumaailmaan sukeltava annos, Vihonen vinkkaa. Tuote sopii myös riisin korvaajaksi ja lisukkeeksi kastikkeille tai padoille.
Vihonen tekee Rooty-tuotteista usein annoksia, joista riittää seuraavallekin päivälle. Edellisen päivän Pannunuudeleista syntyy helposti lounassalaatti lisäämällä lohta, kapriksia, punasipulia, sitruunaa, öljyä ja mustapippuria.
– Ripaus suolaa tuo esiin perunan makua, vinkkaa Linnea. Kokki lisääkin suolaa tuomaan makua perunaruokiin.
Peruna on ekoteko
Nykyaikainen kokki miettii ruokavalinnoissaan paitsi makua, myös vastuullisuutta.
– On mahtavaa, että suomalainen yritys käyttää kotimaisten viljelijöiden tuottamia raaka-aineita. Rooty-tuoteperhe istuu omaan arvomaailmaani sen vuoksi, että tuotteet valmistetaan bioenergialla, Vihonen kertoo.
Perunan hiilijalanjälki on riisiä ja vehnää huomattavasti pienempi. Riisin hiilijalanjälki perunaan verrattuna on jopa 30-kertainen ja vehnäpastan kahdeksankertainen. Peruna on muun muassa neljä kertaa satoisampi kuin vehnä.
Hiilijalanjäljen lisäksi myös perunan vesijalanjälki on pieni, koska sen viljely vaatii verrokkejaan, riisiä ja vehnää, huomattavasti vähemmän vettä.
– Pidän siitä, että Rooty-tuotteissa yhdistyvät hyvin ekologisuus, hyvät ravintoarvot ja suomalainen työ. Peruna on aiemmin mielletty raskaaksi ja vähän tylsäksikin, joten on hienoa, että Rooty tuo perunan uusia käyttökohteita esille, Vihonen hymyilee.
Rooty-tuoteperheen tuotteita löytyy hyvin varustettujen päivittäistavarakauppojen pakastealtaista kautta maan.