Liiketoimintaan tehoa sähköisellä allekirjoituksella – Content House Newspool

Studyo Oy toi sähköisen allekirjoittamisen mahdollistavan Atomi-palvelun markkinoille reilut kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen palvelu on levinnyt nopeasti suurimpaan osaan suomalaisista korkeakouluista, ja tällä hetkellä sillä on jo yli 100 000 loppukäyttäjää. 

– Aloitimme palvelumme kanssa koulutussektorista, mutta nyt tuomme sen tarjolle myös yrityksille, erilaisille yhteisöille ja muulle julkishallinnolle. Sähköisen allekirjoituksen avulla organisaatiot voivat tehostaa monia prosessejaan, kertoo asiantuntija Jaakko Rannila Studyo-yhtiöstä.

Korkeakouluissa sähköistä allekirjoitusta käytetään esimerkiksi tutkintotodistusten, suoritusotteiden ja opiskelutodistusten allekirjoittamiseen.

– Sähköisellä allekirjoituksella oppilaitos on voinut kätevästi todistaa opiskelijan opintosuoritukset. Sähköiset dokumentit ovat poistaneeut tarpeen jakaa opinto-
otteita ja todistuksia postitse tai kädestä käteen, Rannila jatkaa.

Rannila myös huomauttaa, että sähköisesti allekirjoitettuja dokumentteja on hyvin vaikea väärentää.

Suojattu yhteys lisää turvallisuutta

Yritykset voivat käyttää sähköistä allekirjoitusta esimerkiksi erilaisten sopimusten allekirjoittamiseen. Sopimuksen laatija voi jaella dokumentin sähköisesti samalla kertaa usealle vastaanottajalle.

Esimerkiksi isännöintitoimistot voivat Atomi-palvelun välityksellä lähettää taloyhtiöiden yhtiökokousten ja hallitusten kokousten pöytäkirjat asianomaisille allekirjoitettaviksi.

– Atomi-palvelussa dokumentit lähetetään suojatulla yhteydellä. Tämä lisää merkittävästi turvallisuutta verrattuna siihen, että asiakirjat lähettäisiin vaikkapa sähköpostilla, Rannila toteaa.