Kehitysloikka tulee kestävästi – Content House Newspool

Tänä kesänä Syötteen, Suomen eteläisimmän tunturin juurella on käynnissä kahden kookkaan kiinteistön työmaat. Marraskuussa avataan hiihtokeskus Iso-Syötteen omistavan Terentjeffien perheyrityksen Kide-huoneistohotelli ja Pudasjärven kaupungin 1300-neliöinen monitoimitila LumiAreena.

Suomen hirsipääkaupungissa ekologisuus ja kestävän kehityksen periaatteet ovat luontaisesti tärkeitä asioita, ja siksi ne on huomioitu suunnittelupöydältä asti. Jo LumiAreenan rakennustapa, massiivinen hirsi, on merkittävä hiilinielu ja siten ilmastoteko itsessään. Kide puolestaan on Suomen ensimmäisiä maalämmöllä lämpiäviä hotelleja, jonka energiantarvetta on vähennetty lukuisilla eri tavoilla.

Kivijalkana vihreät arvot

Monitoimitila LumiAreenaan tulee myös oululaisen kierrätys- ja ekohenkisen kulttuuriravintola Tuban ensimmäinen Oulun ulkopuolinen ravintola.

– Tuba tulee laajentumaan ravintolaketjuksi ja on hienoa, että se tapahtuu juuri Syötteellä, missä olemme mukana vahvistamassa aidosti ekologista luontomatkailua, ravintoloitsija Anne Mikkola sanoo.

Mikkola painottaa, että ekologisuus on ollut Oulussa nopeasti suosioon nousseen Tuban kivijalkana aina ravintolan perustamisesta asti. Mikkola lisää, että sekä Kide-hotellin arvot että Pudasjärven maine hirsipääkaupunkina puhuttelivat.

– Suurin osa alueen yrityksistä on sitoutunut kierrätyksen edistämiseen, mikä vahvisti päätöksen. Matkailualalla on paljon petrattavaa näissä asioissa ja me haluamme olla yhdessä tuomassa esimerkkiä siitä, että muutos on mahdollinen.

Mikkolan mukaan puhtaus ja paikallisuus tulevat korostumaan tunturin juurella entisestään, sillä suuri osa raaka-aineista tulee lähistön alkutuottajilta. Pudasjärveläisiä tuotteita tullaan jatkossa hyödyntämään muissakin Tuba-ravintoloissa.

– Pudasjärvellä uuden yritystoiminnan rakentaminen on suoraviivaista. Yhtäkkiä meille oli järjestetty tapahtuma, jossa pääsin tapaamaan pariakymmentä alueen lähituottajaa. Sellaisen verkoston rakentaminen yksin veisi hirveästi aikaa, Mikkola hehkuttaa.

Pudasjärven Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Sari Turtiainen toteaa, että sparraajan rooli on nimenomaan sillanrakentajana ja mahdollistajana toimiminen. Yritysneuvonnan lisäksi rakennetaan aitoa yhteistyötä yritysten ja kaupungin välille. Lumi- Areenan rakentaminen on tätä parhaimmillaan.

– Matkailun puitesopimus laajeni lähes 50 miljoonan investointikokonaisuudeksi, jolle Kide-hotelli ja LumiAreena antavat loistavan alun.