Hotelliin tullaan viihtymään ja tekemään töitä – Content House Newspool

Työpisteenä hotellin aula

Kuinka elämyshakuiset ja kokemuksia metsästävät matkustajat sitten saadaan tulemaan kerta kerran jälkeen saman ketjun hotelliin? Asiaa pohtii työkseen Sokos Hotelleissa Sirpa Ojala. Hän vetää tiimiä, joka vastaa liikematkustajien kanta-asiakasohjelman, S-Cardin toiminnasta.

– Asiaa pitää lähestyä niin, että kanta-asiakkaana matkustajat saavat meillä jotain enemmän. Sujuvaa asiointia hotelleissa ja ravintoloissa, jotta keskittyminen tärkeimpään, eli työntekoon on mahdollisimman helppoa. Hotellit näkevät työn tekemisen murroksen eturivistä, Ojala kuvaa.

Yhä useampi tekee liikkuvaa työtä ja suorastaan hakeutuu tekemään töitä kahvilaan tai hotellin aulaan, missä on muitakin ihmisiä. Läppärien ja matkapuhelimien lataamiseen on löydyttävä näistä paikoista riittävästi pistorasioita. Työn tekeminen on pirstaloitunut ja sähköpostien kirjoittaminen sujuu palaverien välissä lähimmässä sopivassa paikassa.

– Hotellin auloista on tullut helposti saavutettavissa oleva paikka tehdä töitä. Pidän tätä hyvänä asiana, sillä on kiva, kun hotellien auloissa näkyy ihmisiä ja elämää. Sellainen ei olisi mistään kotoisin, että hotelli olisi täyteen buukattu ja aula olisi typötyhjä. Asiakkaat luovat tunnelman, Ojala sanoo.

Lepoa ja virkistymistä

Hotellinjohtaja Riihimäki myöntää, että hotellin sijainti keskellä vilinää on hyvä, mutta myös haasteellinen asia. Moni työn puolesta matkustava arvostaa yöpymistä ja kokoustiloja samassa paikassa sekä mahdollisuutta tehdä työtä hotellin aulassa ja kahvilassa. Mutta ärsyketulva voi käydä myös rasittavaksi.

– Olemme suunnitelleet huoneet paikaksi, jossa yöpyjien on hyvä rauhoittua. Sisustus on tehty luonnonsävyillä ja -materiaaleilla hyvin yksinkertaisella tyylillä. Uni on todella tärkeä asia, varsinkin kun monet seuraavat aika tarkkaan palautumista ja unen laatua, Riihimäki sanoo.

Myös Ojala korostaa virkistymisen mahdollisuutta. Hän kuvaa, että moni paljon matkustava haluaa myös matkustaessaan ja hotellissa yöpyessään ylläpitää samaa elämäntapaa kuin kotonakin. Tähän tyyliin kuuluu usein terveellinen syöminen ja liikunta. Kuntosali ja sauna kuuluvat asiaan työpäivän päätteeksi tai aamulla. Monissa hotelleissa on liikkumisen lisäksi kanta-asiakkaille tarjolla etuja konsertteihin tai muihin kulttuuritapahtumiin, polkupyöriä lainattavaksi ja ilmaislippuja museoihin.

– Aamiaispöytä on monelle hotelliyöpymisen onnistumisen mittari. Trendit ovat muuttuneet, ja yhä useampi varsinkin paljon matkustava kaipaa erityisesti terveellisiä vaihtoehtoja, luomuruokaa, hedelmiä ja kotimaisia marjoja. Ikisuosikki on kuitenkin aamupuuro, Riihimäki vahvistaa.