Ovet auki uudelle työuralle

Ovet auki uudelle työuralle

Ammattiosaamista voi aina päivittää ja halutessa vaihtaa myös toimialaa. Vantaan ammattiopisto Varian ura- ja työelämäohjaaja Heli Tanninen ohjaa opiskelija Veijo Mäkelää kohti uutta ammattia sähkö- ja automaatioalalla. Mäkelällä on kesällä edessä ensimmäinen työssäoppimisjakso uusissa työtehtävissä.

Ovet auki uudelle työuralle

Irtisanominen voi tarjota uuden alun, eikä koskaan ole myöhäistä hakeutua uudelleenkoulutukseen. Ammattiopisto Varia tarjoaa lomautetuille sekä työttömille lukuisia uusia mahdollisuuksia tarttua kiinni työelämään.

Teksti Liisa Joensuu  Kuva Sanni Hirvonen

Kun Veijo Mäkelä, 58, sai marraskuussa käteensä irtisanomisilmoituksen, tilanne tuntui tylyltä. Elämältä tuntui putoavan pohja, sillä takana oli 25 vuoden työura logistiikkakoordinaattorina Finnairilla, eikä mielessä ollut visioita muusta ammatista. 

Jo tammikuussa Mäkelä kuitenkin tituleerasi itseään humoristisesti koululaiseksi. Hän oli aloittanut sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon ja valmistuisi uuteen ammattiin joulukuussa 2022. 

Vantaan ammattiopisto Varia tarjoaa uraohjausta, joka avaa monille Mäkelän kanssa samassa tilanteessa oleville uusia ovia eri koulutusvaihtoehtojen punnitsemiseen ja urien löytymiseen. Varian ura- ja työelämäohjaaja Heli Tanninen keskustelee asiakkaan kanssa ja tarjoaa keskustelun pohjalta sopivia koulutusvaihtoehtoja. Ratkaisu löytyy aina yhdessä.

– Irtisanotun tai lomautetun on hyvä oivaltaa, että tietoa, taitoa ja kokemusta on karttunut koko työuran ajan. Jokaisen asiakkaan aiempi koulutus ja kokemus huomioidaan opintoja suunniteltaessa. Jo hallussa olevia taitoja ei tietenkään tarvitse opiskella enää uudestaan.

Ammatillisen koulutuksen kesto voi vaihdella parin viikon täsmäkoulutuksesta osatutkinnon tai koko tutkinnon suorittamiseen. Esimerkiksi hoiva-avustajan koulutus on reilun puolen vuoden mittainen. Työllistäviä aloja ovat tällä hetkellä logistiikan alat– etenkin kuljetustehtävät ja varastotyö – sekä sosiaali- ja terveysala. Näiden lisäksi kiinteistöala ja elintarviketeollisuus työllistävät hyvin.

ON HYVÄ OIVALTAA, että kokemusta, tietoa ja taitoa on kertynyt koko työuran ajan.

Monia tapoja opiskella

Tanniselle asiakas on aina keskiössä. Ura- ja työelämäohjauksen palvelu joustaa asiakkaan mukaan, ja opiskella voi monella tavalla.

Käymme läpi asiakkaan lähtötason ja kiinnostuksenkohteet. Usein paras ratkaisu on työsuhteeseen perustuva oppisopimuskoulutus, Tanninen kertoo. 

Varia järjestää kaikille ammattialoille oppisopimuskoulutusta, ja opiskelu tapahtuu pääasiassa työtä tekemällä. Alakohtaisesti opinnot ovat mahdollisia myös yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kanssa. 

Kaikkiin ammatillisiin opintoihin sisältyy työpaikalla oppimista opiskeltavan alan yritysten palveluksessa. Tämä on erinomainen väylä työllistyä jo tutuksi käyneelle työnantajalle.

– Varia elää yritysten arjessa. Olemme kehittäneet uusia koulutusratkaisuja irtisanotuille ja lomautetuille yhdessä muun muassa TE-palvelujen kanssa Aviapolis-alueen tarpeisiin. Meillä on yli 1 700 yritys- ja työnantaja-asiakasta, mikä tarjoaa opiskelijoillemme laajat mahdollisuudet työelämässä oppimiseen, Tanninen kehuu.

Ammatin oppii tekemällä

Mäkelä näkee Variassa alkaneet opintonsa uutena mahdollisuutena. Elämänmuutos tuli kohdalle karulla tavalla, eikä omasta tahdosta. Mäkelä on kuitenkin päättänyt, että asenne ratkaisee. Hän on ennenkin koetellut sitkeyttään, sillä lukio ja kauppaopisto tuli suoritettua aikuisiällä iltalinjalla.

– Vielä joulukuun alussa tuntui, ettei elämästä tule mitään. Mutta kun sain kiinnostavan koulutuspaikan sähköalalta, näen muutoksen enemmänkin uutena mahdollisuutena kuin uhkana. 

Mäkelä kertoo valmistuneensa 40 vuotta sitten sähköpiirtäjäksi, ja se antaa pohjaa uusiin opintoihin. Variaan hän pääsi NEXT-ohjelman kautta. NEXT on Finnairin muutosturvaohjelma, joka on rakennettu yhdessä TE-toimiston ja eri koulutustahojen kanssa, Mäkelä kertoo.

– Tehtävissäni Finnairilla hankittu osaaminen huomioidaan opinnoissa eikä minun tarvitse opiskella aivan kaikkea alusta asti. Uskon, että opintoihin kuuluva työelämässä toimiminen on ainakin tullut jo suoritettua. Olen intoa täynnä ja menossa suurin odotuksin kohti tulevaisuutta sähkö- ja automaatioalalla, Mäkelä kiteyttää.

Osaamista voi päivittää

  • Vantaan ammattiopisto Varia järjestää ammatillista koulutusta sekä nuorille että aikuisille.
  • Varia järjestää myös ammatillista työvoimakoulutusta, johon voi hakea, jos on joko työttömänä tai työttömyysuhan alla.
  • Koulutusta järjestetään Hiekkaharjun, Koivukylän, Aviapoliksen sekä Myyrmäen toimipisteissä.
  • WWW.VARIA.FI