Uusiutuva lämmitysöljy auttaa pienentämään hiilijalanjälkeä

Lämmitysmuodon valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota energiatehokkuuteen, kustannuksiin sekä päästöihin. Myös öljylämmittäjät voivat tehdä ilmastoystävällisiä toimenpiteitä siirtymällä uusiutuvaan lämmitysöljyyn ja hybridiratkaisuihin.
TEKSTI RITVA-LIISA SANNEMANN | kuva SHUTTERSTOCK
Suomessa on noin 130 000 öljylämmitteistä pientaloa, joista valtaosa on rakennettu 1970-luvulla tai sitä ennen. Jos öljylämmitysjärjestelmästä pyrkii luopumaan kokonaan, voi vaihtoehtoisen ratkaisun hintalappu koitua energiaremontin esteeksi – etenkin, jos talo on vanha ja omistajat iäkkäitä.
– Jos talossa on jo öljylämmitys, sen voi päivittää ja lisätä rinnalle erilaisia vaihtoehtoja, joilla saadaan energiatehokkuutta ja säästöä käyttökustannuksiin, kertoo Lämmitysenergia Yhdistyksen toiminnanjohtaja Arto Hannula.
Minkään lämmitysmuodon tai teknologian kieltäminen ei ole yhdistyksen mukaan oikea lähtökohta, vaan ratkaisut tulisi tehdä tapauskohtaisesti sekä niin, että kustannukset pysyvät järkevinä.
Vähemmän päästöjä
Lämmitysenergia Yhdistys tähdentää, että öljylämmityksestä on mahdollista tehdä lähestulkoon hiilineutraali käyttämällä uusiutuvaa lämmitysöljyä. Se on sataprosenttisesti vihreä vaihtoehto fossiiliselle lämmitysöljylle.
Vuonna 2021 markkinoille tullut tuote tehdään tähteistä ja jätteistä. Lisäksi uusiutuvan lämmitysöljyn jakelu kattaa koko maan.
– Suomi on johtava uusiutuvan lämmitysöljyn tuottaja, ja valmistetta on riittävästi saatavilla. Sen hinta on hieman kalliimpi kuin fossiilisen, mikä on myös yksi syy siihen, miksi uusiutuvan käyttö on toistaiseksi vähäistä, Hannula harmittelee.
Hannula katsookin, että valtion kannattaisi tukea uusiutuvaan lämmitysöljyyn siirtymistä öljylämmityksestä luopumisen sijaan. Samalla rahalla, jolla nyt tuetaan yhden pientalon lämmitystapamuutosta, voitaisiin päivittää kymmenen pientalon öljylämmitys käyttämään uusiutuvaa lämmitysöljyä. Jos 100 000 taloutta siirtyisi uusiutuvaan, vähenisivät pientalojen hiilidioksidipäästöt 600 000 tonnia.
Päivitys on tarpeen tehdä
Uusiutuvaa voi ryhtyä käyttämään ilman isoja investointeja. Useimmiten riittää muutaman sadan euron hintainen polttimon päivitys, joka voidaan tehdä vuosittaisen huollon yhteydessä. Yhdistys suosittelee myös säiliön ja putkistojen puhdistusta ja tarkistusta.
– Poltin on hyvä päivittää, koska uusiutuva lämmitysöljy palaa kirkkaammalla ja puhtaammalla liekillä, Hannula tähdentää.
Öljykattilat kestävät useita kymmeniä vuosia, eikä Hannulan mielestä ole järkevää purkaa toimivia järjestelmiä. Jos koko öljylämmityskattila on tullut elinkaarensa loppuun ja vaatii uusimista, jäävät kustannukset siinäkin tapauksessa alle kymppitonnin.
Energiatehokkuutta voi parantaa myös satsaamalla automatiikkaan, säätöihin ja lämmitysverkoston tasapainotukseen.
Kohti ilmastotavoitteita
Lämmitysenergia Yhdistys haluaa suunnata lämmitysratkaisujen fokusta hybridivaihtoehtoihin. Esimerkiksi ilma-vesilämpöpumppu tai aurinkokeräimet yhdessä uusiutuvaa öljyä käyttävän öljylämmityksen kanssa ovat lähes päästötön vaihtoehto.
Öljylämmityksen avulla ehkäistään myös sähköverkkoon kohdistuva sähköpiikki kovilla pakkasilla. Jos öljykattila poistetaan, kytkeytyvät sähkövastukset päälle. Silloin sähkötehon lisätarve sadassatuhannessa pientalossa saattaa olla 1 000 megawattia, mikä vastaa yhtä nykyistä ydinreaktoria.
– Ilmastotavoitteisiin on mahdollista päästä muokkaamalla öljylämmitysjärjestelmää. Sen päästöt voivat olla eri ratkaisujen ansiosta lähellä nollaa vuonna 2035.
Lämpöpumput ja öljykattila toimivat toisiaan täydentäen. Lämpöpumput käyvät hyvin leudolla säällä, mutta kovilla pakkasilla niiden teho laskee. Silloin lisätehoa saadaan öljykattilasta. Hybridiratkaisussa öljyn kulutus tippuu jopa viidesosaan aiemmasta. Halvimmillaan hybridin voi tehdä asennuttamalla aurinkokerääjällä varustetun lämminvesivaraajan.
Kotitalouksien varastoimalla öljyllä on tärkeä tehtävä myös kriisitilanteissa. Nestemäistä polttoainetta voidaan varastoida pitkään, ja tavallisesti pientalojen säiliöissä onkin lämmitysöljyä vuoden tarvetta vastaava määrä.