Hoitoapua suuriin tarpeisiin

Pilke lastenhoito auttaa työn ja perheen sovittamisessa yhteen. Työnantajan järjestämä sairaan lapsen hoito on työsuhde-etu, jonka moni toivottaa avosylin vastaan.
TEKSTI pi mäkilä | kuvat atte makkonen ja sanni hirvonen
Flunssakausi alkaa syksyllä yleensä viimeistään silloin, kun lapset ovat palanneet päiväkoteihin ja kouluihin. Samaan aikaan työpaikoilla eletään kiireistä aikaa, joten lapsen sairastuminen voi aiheuttaa stressaavia tilanteita sekä perheelle että työnantajalle.
Työn ja perhe-elämän sovittaminen helpottuu huomattavasti, jos apuna on Pilke lastenhoito -palvelu.
– Tällöin sairaan lapsen vanhempi on meihin yhteydessä, ja etsimme sopivan lastenhoitajan niin pian kuin mahdollista. Käytännössä hoitajan löytyminen kestää puolesta tunnista kahteen tuntiin, kertoo Pilke lastenhoidon liiketoimintajohtaja Nico Silenius.
Lastenhoitajan voi saada avuksi jo samana aamuna. Jos perhe toivoo avuksi tiettyä, tuttua lastenhoitajaa, tilaus kannattaa tehdä vähintään päivää aiemmin.
– Kaikilla vanhemmilla ei ole tukiverkostoa järjestellä lapsen hoitoa, jolloin lasten sairastelu voi aiheuttaa paljon huolta, ja pahimmillaan työtehokin voi heiketä. Hoitajan etsimiseen käytetty aika ja stressi tuo työnantajalle välillisiä kustannuksia myös esimerkiksi työajan hukkana, Silenius sanoo.
Koulutettuja ammattilaisia
Pilke lastenhoidon kautta työskentelevät lastenhoitajat ovat lastenhoidon ammattilaisia.
– Lastenhoitaja takaa lapselle turvallisen ja aktiivisen kotipäivän. Ammattitaitoiset lastenhoitajat ovat luotettavia ja turvallisia aikuisia, joiden kanssa lapsella on aina mahdollisuus hyvään päivään – ja vanhemmat keskittyvät sillä aikaa hyvällä omallatunnolla työhönsä.

Sileniuksen mukaan lastenhoitoapua voi hyödyntää myös vanhempien työmatkojen ja muiden tärkeiden työmenojen aikana.
– Periaatteessa sellaista tilannetta, jossa lastenhoitoapua ei voitaisi järjestää, ei ole. Työpaikalla voi olla esimerkiksi kiireisiä projekteja, jotka on saatava maaliin. Pilke lastenhoitoapu paikkaa tällöin tukiverkostoa, Silenius kertoo.
Rekrytointivaltti yrityksille
Lastenhoitoavun tarjoaminen työntekijöille voi olla yritykselle merkittävä henkilöstöetu.
– Jokainen, jolla on pieniä lapsia tietää, että työskentely silloin kun lapsi sairastaa, on vaikeaa, vaikka töitä voisikin tehdä etätöinä.
Hän huomauttaa, että sairaan lapsen hoito työnantajan järjestämänä henkilöstöetuna on työntekijöille veroton työsuhde-etu.
– Uskon, että perheen ja työn yhteensovittamisen tuki on myös rekrytointivaltti, jolla yritys voi houkutella parhaita osaajia ja sitouttaa heitä. Tällaista palvelua tarjoamalla työpaikka voi viestittää tukevansa perhemyönteisiä arvoja. Tutkitusti perheystävällinen työpaikka lisää myös työhyvinvointia.
Sairaan lapsen kotihoito sopii kaikenkokoisille yritysasiakkaille.
– Asiakkainamme on niin suuryrityksiä kuin pieniä start up -yrityksiäkin. Palvelu on helppo ottaa käyttöön. Tutustumme aina ensin käytännön asioihin ja käymme sopimukset läpi. Kun sopimuspuoli on kunnossa, työntekijät saavat edun käyttöönsä soittamalla asiakaspalveluumme heti, kun palvelun käytölle on tarvetta, Silenius valaisee.
Pilke lastenhoito toimii toistaiseksi pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla sekä myös muutamissa suurissa kaupungeissa kautta maan. Silenius uskoo, että palvelulle riittää kysyntää jatkossakin – kaikkialla Suomessa.
– Palvelumme ovat käytössä, teki vanhempi sitten töitä työpaikallaan tai etänä. Ajatuksena on, että kun hoitaja tulee kotiin, hän keskittyy sataprosenttisesti lapseen. Vanhempi voi keskittyä tällöin työntekoon.
Silenius huomauttaa, että Pilke lastenhoito tarjoaa lastenhoitoapua myös muissa elämäntilanteissa sekä yksityishenkilönä silloin, kun tarvetta ilmenee.
– Uskomme, että hyvinvoiva ja jaksava vanhempi tuottaa hyvinvointia lapsellekin.
Myös yritys voi palkata lastenhoitoapua esimerkiksi lapsiparkkiin.
– Tällaista toimintaa varten tarvitaan vain tila, jossa lapsiparkki voidaan järjestää. Me tuomme paikalle ammattimaiset hoitajat, lelut ja muut välineet, Silenius tiivistää.