Hyppää sisältöön

Ensiluokkaista koulutusta yhdessä yritysten kanssa

Ensiluokkaista koulutusta yhdessä yritysten kanssa

26.08.2021

Elinkeinoa ja liiketoimintaa ruokaketjussa -hankkeen (ELLI) toteuttavat Riveria sekä Itä-Suomen yliopisto. Tavoitteena on koulutuksen avulla vahvistaa pohjoiskarjalaisen maidon, marjojen, kasvisten ja luonnontuotteiden ruokaketjun osaamista, yrittäjyyttä ja liiketoimintaa.

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian koulutuksiin osallistuu noin 14 500 opiskelijaa vuosittain. Tarjolla on jopa 100 ammatillista tutkintoa eri aloilta.

Teksti Jarmo Seppälä  Kuva Laura Heikkinen

Elintarvikealalla opintojen aikana työpaikalla tapahtuva koulutus voidaan järjestää koulutussopimuksena tai oppisopimuksena. Perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot suoritetaan yritysten kanssa yhteistyössä. Näytöt annetaan työpaikoilla. Lisäksi on mahdollista suorittaa tutkinnon osia sekä alan rekry-, täsmä-, pätevyys- ja korttikoulutuksia. Leipomo-, meijeri-, liha- ja yleisellä elintarvikealalla opiskelee 245 opiskelijaa.

Ammatillisen tutkinnon suorittaminen on joustavaa eli opiskelija voi ottaa tutkinnon osan myös jostain muusta tutkinnosta. Koulutusta tukevat monet elintarvikealan kehittämishankkeet, ja yritysten kanssa tehtävä tuotekehitystyö on tiivistä.

Elintarvikealan koulutuspäällikkö Rauno Peura korostaa, että laadukkaat tuotteet vaativat laadukkaita tekijöitä ja että opiskelijoita kannustetaan myös yrittäjyyteen

Vahvistusta ruokaketjuun

Elinkeinoa ja liiketoimintaa ruokaketjussa -hankkeen (ELLI) toteuttavat Riveria sekä Itä-Suomen yliopisto. Tavoitteena on koulutuksen avulla vahvistaa pohjoiskarjalaisen maidon, marjojen, kasvisten ja luonnontuotteiden ruokaketjun osaamista, yrittäjyyttä ja liiketoimintaa.

– ELLI-hankkeen kohderyhmänä ovat alkutuotannon, maataloustuotteiden jatkojalostuksen tai kaupan alan pienet ja keskisuuret yritykset, erityisesti maito-, marja-, kasvis- ja luonnontuotealan toimija, kertoo projektiasiantuntija
Marja-Leena Hirvonen.

Koulutusohjelma koostuu laatuosaamisesta, tuotantotoiminnasta ja jatkojalostuksesta. Hankkeessa jatkojalostusosaaminen vahvistuu ja toimijoiden tietopohja laajenee, jolloin on mahdollista esimerkiksi  kehittää täysin uusia innovaatioita ja vahvistaa liiketoimintaa. 

Hanke edistää myös maaseudun elävöittämistä sekä alkutuotannon, elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjien verkostoitumista.

Kouluttaa jäätelöosaajia

Yksi ELLI-hankkeessa mukana olevista yrityksistä on polvijärveläinen Karjalaiset Vankkurit Oy. Vankkurin Jäätelö valmistaa omalla meijerillään aidoista raaka-aineista käsityönä jäätelöitä ja sorbetteja viiden henkilön voimin.

Yritys on saanut apua esimerkiksi kausityövoiman rekrytoinnissa jäätelötehtaalle: Kouluvuoden aikana opiskelijat perehtyvät koulussa teoriaan, sitten on yrityksessä opiskelua ja perehdyttämistä alan erikoistöihin. Näyttöjen jälkeen opiskelijat pääsevät suoraan yritykseen kesätöihin. 

– Työssäoppimisen järjestelyt vaativat aluksi yrittäjältä melko paljon, mutta opiskelijoiden taitojen kasvaessa toiminta vauhdittuu, yrittäjä Teemu Virrantalo esittelee.

Monipuolinen hankeyhteistyö on sujunut hyvin, siihen on kuulunut esimerkiksi tiedonsiirtoa, tuotekehitystä ja täsmäkoulutusta.

– Hankkeessa on laaja pienyritysverkosto ja kouluttajina hyviä asiantuntijoita. Elintarvikealan opiskelijaksi tai alan pienyrittäjäksi Pohjois-Karjalaan kannattaa kyllä tulla,  Hirvonen kannustaa.

ELINTARVIKEALAN hanketoiminta tukee sekä opiskelua että yrityksiä.

Lisää taitavaa työvoimaa

Työelämäyhteistyöhön kuuluvat muun muassa työpaikalla oppiminen, näytöt, työelämäjakso, henkilöstön täydennyskoulutukset, yhteiset kehittämishankkeet sekä erilaiset työelämäfoorumit.

Nurmeksessa ja Lieksassa toimivan Porokylän Leipomo Oy:n ja Riverian kumppanuussopimus solmittiin noin kolmisen vuotta sitten. Yhteistyön tavoitteena on ollut työvoiman saaminen, koulutuspalvelut sekä osaamisen päivitys.

Yhteistyönä on toteutettu muun muassa elintarvikealan perustutkinnon rekrytointikoulutusta. Laadukas opetus sekä ohjaus työelämässä takaavat päteviä työntekijöitä myös tulevaisuudessa. 

Toimitusjohtaja Erik Kärki kertoo, että opiskelijoiden sekä uusien työntekijöiden perehdyttäminen ja samanaikainen tuotannon kasvattaminen on ollut haasteellista.

Yritys tekee aktiivisesti yhteistyötä Riverian kanssa. Esimerkiksi kesän alussa leipomossa oli 28 opiskelijaa työssäoppimassa koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Joustava oppisopimus on hyvä käytäntö, ja sille on myös suuri tarve.

– Osaavan työvoiman saaminen on suuri haaste. Riveria on tarjonnut leipomoalan koulutusta myös monille maahanmuuttajille, mikä on osaltaan helpottanut vallitsevaa työvoimapulaa, Kärki sanoo.

Porokylän Leipomo työllistää  tällä hetkellä ko 140 henkilöä. Yritys on erikoistunut käsintehtyihin leipomotuotteisiin, ja sen päätuotteina ovat ruisleivät. Gluteenittomien tuotteiden osuus on kolmasosa yli 18 miljoonan euron liikevaihdosta. Vienti on lähtenyt liikkeelle Amazon-verkkokaupassa Saksassa, jossa tuotteena on gluteeniton kaura-puolukka-luomukeksi.

Maria Mustonen kiinnittää etikettejä pakkauksiin samalla kun Jenna Reijonen pakkaa jäätelöä Karjalaiset Vankkurit Oy:llä.

Haku