Hyppää sisältöön

Asiantuntija ohjaa ulos kriiseistä

Asiantuntija ohjaa ulos kriiseistä

25.11.2021

Ferovalon Growth Hacker Sharmili Ganguly ja toimitusjohtaja Elina Liehu auttavat yrityksiä ja ammattilaisia kohtaamaan toisensa.

Freelancer-asiantuntijuuden hyödyntäminen on voimakkaasti kasvava toiminta-alue. Yhä useammat erityisalan ammattilaiset myyvät osaamistaan ja auttavat yrityksiä määräaikaisina kumppaneina.

Teksti Pekka Säilä  Kuva Joona Raevuori

Lisäosaamisen tarve voi tulla yritykselle joskus kriittiseen paikkaan, eikä todellisia tarpeita osata nähdä, ennen kuin ne ovat jo käsillä. Organisaation kasvu seuraavalle kehitystasolle, erityisen vaativat projektit tai kapean erityisosaamisen väliaikainen tarve, voivat aiheuttaa yritykselle tilapäisen kriisin, josta on vaikea löytää ulospääsyä.

Isoissa organisaatioissa ei tarvealueen viimeisintä tietoa ole välttämättä saatavilla, vaikka johtaja- ja asiantuntijaosaamista talosta löytyykin. Pk-yrityksillä resurssit ovat taas rajalliset ja osaamista kaivataan usein johtoryhmän tueksi sekä eri kehityshankkeiden toteutukseen.

Nykyisin yhä useammat, kokeneet erityisalan ammattilaiset ja johtajat myyvät osaamistaan oman yrityksensä kautta. He auttavat yrityksiä erilaisissa tilanteissa osa- tai kokopäiväisesti. Yrittäjyys houkuttaakin monia jo kannuksensa työelämässä hankkineita, kokeneita asiantuntijoita, jotka etsivät määräaikana toteutettavia, haastavia projekteja. 

– Määräaikaisia projektitehtäviä etsivät freelance-osaajat haluavat auttaa asiakasyrityksiä, toteuttaa vaativia projekteja ja onnistua haasteissa, joissa titteleillä ei ole merkitystä, kuvailee Ferovalo Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Elina Liehu.

Prosessi tuottaa tulosta

Ferovalo tuo asiantuntijat ja erityisosaamista sekä johdon tukea tarvitsevat asiakkaat yhteen. Yrityksen perustamalle osaaja-alustalle on rekisteröitynyt noin 1 200 asiantuntijaa, jotka ovat kiinnostuneet auttamaan asiakkaita. Ferovalon palvelussa kulloisenkin asiakkaan tarve viedään osaaaja-alustalle sekä eri tehtävistä kiinnostuneiden asiantuntijoiden tietoon ja haettavaksi. 

– Ennen kuin asiakas ja asiantuntija tuodaan yhteen, tarkistaa Ferovalo kunkin ehdokkaan referenssit ja varmistaa samalla soveltuvuuden tehtävään. Alustan avulla pystymme löytämään muutamassa päivässä useamman sopivan ehdokkaan lähes mihin tahansa tehtävään.

Hän korostaa, että Ferovalon etsimä asiantuntija tulee aina osaksi yrityksen tiimiä. Kyse ei ole siis tehtävien ulkoistamisesta. Osaaja on organisaatiossa määräajan ja käytettävissä tarvittaessa myös hankkeen jälkeen tiimiä tukemassa. 

– Ferovalon palvelussa kokeilemisen mahdollisuus on matala. Itse hakuprosessin käynnistäminen ei maksa asiakkaalle mitään, ja sopimushinnoittelu on läpinäkyvä. Osaamista voidaan ostaa myös pienempinä paloina, vaikka muutama päivä kuukaudessa, joten palvelu toimii monen kokoisille yrityksille.

Liehu korostaa, että hyvä tekijä on usein persoonakysymys, jonka pohjalle luottamus rakennetaan. 

– Tavoitteenamme on rakentaa kovan luokan freelance-tekijöistä koostuva, kansainvälinen yhteisö, joka tarjoaa jäsenistölleen erilaisia etuja. Myös Ferovalon globaali vastuuvakuutus on voimassa koko toimeksiannon ajan tuoden turvaa sekä asiakkaalle että tiimiin hyppäävälle asiantuntijalle. Pandemian jälkeen osaajapula on todellista monille yrityksille. Tämä tuntuu kasvattavan yritysten tarvetta hyödyntää freelancer-osaamista osana asiantuntijuutta. Kun kokonaisuus orkestroidaan hyvin, löytävät avun tarpeessa olevat asiakkaat ja parhaat asiantuntijat aina toisensa, Liehu vakuuttaa.

Haku