Armeijan opein siviilisektorin valloitukseen

Armeijan opein siviilisektorin valloitukseen

logggg

Armeijan opein siviilisektorin valloitukseen 

Teksti Tuomas I. Lehtonen Kuvat Mikko Kuparinen

Millogin uusien liiketoimintojen johtaja Manu Skyttä ja Stop Noise Finlandin toimitusjohtaja Markku Nieminen.

Puolustusvoimien vahvana strategisena kumppanina tunnettu Millog Oy haluaa tuoda huolto- ja kunnossapito-osaamisensa yhä vahvemmin myös siviilisektorin toimijoiden saataville. Myös turvallisen ammattiviestinnän kysyntä on kasvussa. 

Vuonna 2009 perustettu Millog vastaa strategisen kumppaninsa Puolustusvoimien Maavoimien ja Merivoimien kaluston kunnossapidosta sekä erikseen määriteltyjen Ilmavoimien järjestelmien kunnossapidon palveluista niin normaali- kuin poikkeusoloissa.

– Emme korjaa ja pidä kunnossa pelkästään Puolustusvoimien kalustoa. Haluamme kasvaa aktiivisesti siviilisektorilla, ja palvella kaikkia niitä toimialoja, joille valtakunnallinen turvallisuus, huoltovarmuus ja pitkäaikaiset luotettavat kumppanuudet ovat kriittisiä menestystekijöitä, Millogin uusien liiketoimintojen johtaja Manu Skyttä tiivistää.

Millogilla on asiakkainaan useita viranomaistahoja ja teollisuusyrityksiä. Lisäksi yritys tekee kaluston kunnossapitoyhteistyötä monien vesi-, raide-, tie- ja ilmaliikenteen toimijoiden kanssa. Muun muassa VR kuuluu Millogin asiakkaisiin. 

– Puolustusvoimien kumppanina meille on muodostunut koko maan kattava palveluverkosto ja vahvaa osaamista teknisen kaluston ja järjestelmien kokonaisvaltaisesta, koko elinkaaren käsittävästä huolto- ja kunnossapitotoiminnasta sekä materiaalihallinnasta. Tämän osaamisen ja verkoston voimme tarjota myös siviilitoimialojen käyttöön.

Millogin lähtökohdat kasvuun ovat Skytän mukaan lupaavat. Yrityksen pääomistajat, Patria Oyj ja Insta Group Oy, tuovat tekemiselle vahvan selkänojan. Selvä plussa on myös se, että Millogin tekemien asiakastyytyväisyysmittausten mukaan 100 prosenttia asiakkaista on valmiita suosittelemaan yrityksen palveluita. Haasteena on kuitenkin se, että yrityssektorilla Millogin palvelut ja tuotteet ovat vielä varsin tuntemattomia.

Laajempaa liiketoimintaa

Millogin tavoitteena on kasvaa orgaanisesti ja toisaalta laajentua yrityskauppojen avulla uusille liiketoiminta-alueille. Tällä hetkellä Millogilla on kolme tytäryhtiöitä. Korkeatasoisiin elektro-optisiin järjestelmiin ja pimeännäkölaitteisiin erikoistunut Senop Oy siirtyi Millogin tytäryhtiöksi 2010-luvulla toteutettujen yritysjärjestelyjen seurauksena. Viime lokakuussa Millog hankki omistukseensa Teijossa toimivan Western Shipyardin telakan, joka tulee vahvistamaan Millogin roolia meriliikenteen ylläpitopalveluiden tarjoajana. 

Vuosi sitten Millog osti Virve Tuotteet ja Palvelut Oy:n eli VTP:n Virve-verkkoa ylläpitävältä ja Virve 2.0-verkkoa kehittävältä Suomen Erillisverkot Oy:ltä. VTP tunnetaan TETRA-verkkoihin soveltuvien radiopäätelaitteiden, niihin soveltuvien lisälaitteiden ja -varusteiden sekä tietoturvallisten älypuhelinten valtakunnallisena jälleenmyyjänä. Yritys myös huoltaa TETRA-päätelaitteita ja kehittää turvalliseen ammattilaisviestintään soveltuvia älypuhelinsovelluksia. VTP:n asiakaskuntaan kuuluvat muun muassa Puolustusvoimat, Poliisi, Tulli, pelastustoimi, sosiaali- ja terveyssektori, Hätäkeskuslaitos ja Rajavartiolaitos.

– VTP tunnetaan rohkeasti uudistuvana ja vahvana turvallisen ammattilaisviestinnän asiantuntijana. Yrityskauppa oli meille uusi strateginen linjaus, jonka myötä toimintamme laajenee aivan uudelle liiketoiminnan alueelle, toteaa Skyttä, joka toimii myös VTP:n toimitusjohtajana.

VERKKO TARJOAA mahdollisuuden siirtää dataa erittäin lyhyellä viiveellä.

Uudenlaisia mahdollisuuksia

Skyttä uskoo, että turvallisen ja varmatoimisen ammattilaisviestinnän kentällä tullaan näkemään valtavia kehitysharppauksia. 2020-luvulla Suomen kriittinen viranomaisviestintä siirtyy vaiheittain 2G-radioverkossa toimivan Virve-verkon käytöstä 4G- ja 5G-verkossa toimivaan Virve 2.0 -verkkoon.

– Virve 2.0 -verkko tarjoaa mahdollisuuden siirtää nopeasti, tehokkaasti ja erittäin lyhyellä viiveellä monimuotoista dataa, esimerkiksi videokuvaa. Videon avulla muun muassa poliisin ja pelastuslaitoksen tilannejohdolle voidaan välittää vaikkapa onnettomuudesta reaaliaikaista tilannekuvaa. Tämä tuo aivan uuden kulman johtamiseen.

VTP takaa viranomaisille joustavan tavan siirtyä vanhasta teknologiasta uuteen. Yritys vastaa siitä, että niin vanhassa kuin uudessakin Virve-verkossa toimivia laitteita on riittävästi saatavilla ja huollot pyörivät koko siirtymäkauden ajan. 

VTP aikoo myös laajentaa asiakaskuntaansa yksityisiin yrityksiin. Yrityksen tavoitteena on laajentua kokonaisvaltaiseksi turvallisten viestintä- ja verkkoratkaisujen tarjoajaksi. 

– 5G-verkon sekä -verkko- ja -päätelaitteiden yleistyminen tuovat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia yrityksille. Kehittynyt datan siirto sekä verkon nopeus ja viiveettömyys mahdollistavat esimerkiksi entistäkin turvallisemmat ja kehittyneemmät IoT-ratkaisut.

Yrityksistä tulee koko ajan tietoisempia tietoturvan merkityksestä ja verkkohyökkäysten riskeistä. Skyttä ennustaa, että lähivuosina monet yritykset teollisuusorganisaatioista kauppakeskuksiin siirtyvät julkisesta internetistä Virve-verkon tyyppisten yksityisten verkkojen käyttöön. 

kynaHarm
Hybrid X mullistaa älypuhelimen käytön

Stop Noise Finlandin kehittämän Hybrid X:n avulla viranomaiset ja yrityskäyttäjät voivat viestiä sekä välittää monimuotoista dataa sujuvasti ja turvallisesti.

Millogilla ja Stop Noise Finlandilla uskotaan älypuhelimen kenttäkäyttöä helpottavan Hybrid X:n nousevan globaaliksi myyntimenestykseksi.

ENSI SYKSYNÄ VTP ottaa ison harppauksen kohti tulevaisuutta. Tuolloin yritys alkaa jälleenmyydä pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, jyväskyläläisen Stop Noise Finland Oy Ltd:n kehittämää ja valmistamaa älypuhelimeen liitettävää Hybrid X -käyttölaitetta. 

Stop Noise Finlandin toimitusjohtaja Markku Niemisen mukaan Hybrid X kiinnitetään 4G tai 5G LTE-verkossa toimivaan älypuhelimeen sovitekuoren avulla. Hybrid X:ään voidaan yhdistää älyluurin ohella myös viranomaistahojen käyttämä TETRA-päätelaite. Näin yhdellä laitteella voidaan käyttää sekä TETRA-verkon palveluita että uusia Virve 2.0 -teknologiaan perustuvia toiminnallisuuksia. 

Hybrid X on kehitetty kovaan käyttöön ja se kestää viranomaisten tiukatkin käytettävyysvaatimukset. Laite kestää kuumuutta, kylmyyttä, vettä, pölyä ja iskuja. 

Nieminen korostaa, että Hybrid X:n avulla viranomaiset ja yrityskäyttäjät voivat viestiä sekä välittää monimuotoista dataa luotettavasti, sujuvasti ja turvallisesti.

– Kosketusnäytölliset älypuhelimet toimivat usein kenttäolosuhteissa huonosti. Hybrid X onkin ennen kaikkea puhelimen käyttöä helpottava ratkaisu. Puhelimen toimintoja voidaan käyttää fyysisillä painikkeilla, vaikka hansikkaat kädessä. Laite vaimentaa taustamelun ja välittää selkeän, ymmärrettävän puheen vastaanottajalle. Puhelinta kannetaan Smart Holder -olkapidikkeessä, jossa älypuhelin latautuu ja on aina käytettävissä pitkienkin operaatioiden aikana. Sovelluksia voidaan käynnistää pikapainikkeilla ottamatta laitetta käteen. Käyttäjä voi helposti lähettää esimerkiksi livekuvaa johtamisen välineeksi johtokeskukseen.

Vain 55 grammaa painava Hybrid X ja älypuhelin linkitetään toisiinsa usb-c -väylän ja Hybrid X -sovelluksen avulla. Hybrid X:n käyttökytkinten toiminnot voidaan muokata asiakasorganisaatioiden tarpeisiin. Uudet älypuhelinsovellukset ja niihin liitettävät anturit tuovat aivan uusia hyötyjä kenttätyöhön. Esimerkiksi käyttäjän elintoiminnoista tai toimintaympäristöstä voidaan kerätä dataa, joiden avulla on mahdollista parantaa käyttäjän turvallisuutta. Sovellus voi varoittaa vaikkapa häkävaarasta.

– Hybrid X:n käyttöikä on pitkä ja se voidaan siirtää puhelimesta toiseen sovitekuori vaihtamalla. Vanhan sovitekuoren materiaali voidaan kierrättää. Hybrid X onkin kustannustehokas ja ekologinen hankinta, Nieminen sanoo.

Stop Noise Finlandin patentoiman Hybrid X:n tuotekehitys ja valmistus tapahtuvat Suomessa. Mallikappaleet ovat jo näytillä ja ensimmäiset laitteet saadaan asiakkaiden pilottikäyttöön syys–lokakuussa.

Suunniteltu kestämään

  • Hybrid X on viranomaiskäyttöön kehitetty älypuhelimen käyttölaite, joka on valmistettu kestämään haastavissa olosuhteissa.
  • Pitkäikäinen laite mahdollistaa monimuotoisen  datan luotettavan, sujuvan ja turvallisen välittämisen.
  • Käyttölaitteen voi siirtää puhelimesta toiseen sovitekuorta vaihtamalla.
  • www.hybridx.fi