Luuston ja immuniteetin tärkeä tukipilari
Valtaosa suomalaisista osaa yhdistää D-vitamiinin luuston hyvinvointiin. Kun elimistössä on riittävästi D-vitamiinia, kalsium imeytyy paremmin ja ohjautuu luuston, ja lapsilla myös hampaiden rakennusaineeksi. Tuoreempi tieto lienee se, että D-vitamiini osallistuu myös immuunipuolustukseen ja geenien toimintaan.
– Yleisesti tiedetään, että riittävä D-vitamiinitaso suojaa vilustumiselta ja flunssalta. Esimerkiksi Ruotsin kansallisen hiihtojoukkueen jäsenet nauttivat D-vitamiinia reilusti yli suositusten pysyäkseen terveinä läpi koko harjoittelu- ja kisakauden. Sairastuminen saattaisi pilata koko kauden.
Eräässä tutkimuksessa puolestaan selvisi, että jopa 25 prosenttia Ruotsissa syntyneistä lapsista kärsi aurinkoisen kesänkin jälkeen D-vitamiinivajeesta. Lapsilla, jotka olivat syntyneet Euroopan ulkopuolella, osuus oli 50 prosenttia. Tutkimus tukee ajatusta siitä, että pohjoismaalaisten D-vitamiinitasot eivät aina ole riittävät edes kesällä.
– D-vitamiini ei ole pelkkä talvivitamiini. Se suojaa osteoporoosilta, eli luukadolta. Se myös tukee vastustuskykyä ja osallistuu yli 1 000 geenin toimintaan. Suosittelen kaikille D-vitamiinilisää ympäri vuoden, Simberg sanoo.
Itselle sopiva vitamiinilisä
Lifen myymälöistä ja verkkokaupasta löytyy D-vitamiinivalmisteita niin tabletteina, suihkeina kuin tippoina useilla eri pitoisuuksilla. Lisäksi valikoimista löytyy lapsille tarkoitettu, hyvänmakuinen pureskelutabletti ja vegaaninen D-vitamiinilisä. Valtaosa D-vitamiinilisistä on eläinkunnasta peräisin olevaa D3-vitamiinia, eli kolekalsiferolia. Vegaaninen D-vitamiinilisä on kasvikunnasta peräisin olevaa D2-vitamiinia, ergokalsiferolia.
– Lifelta löytyy laaja valikoima D-vitamiinia monissa eri muodoissaan: on 25 mikrogramman poretabletti, 10–25 mikrogramman tippoja, 10 mikrogramman pureskeltava tabletti aikuisille ja Kidz D-vitamiini lapsille. Perinteisempinä kapseleina D-vitamiinia löytyy 50, 100 ja 150 mikrogramman pitoisuuksilla, Simberg listaa.
Pitoisuuksia on useita, koska D-vitamiinin tarve on yksilöllinen. Kuten Winberg havainnoi esimerkin kautta: jos halutaan, että 1 000 ihmistä tavoittaa ihanteellisen D-vitamiinitason, jokaiselle täytyy antaa eri annos. Yhdelle saattaa riittää virallisten suositusten mukainen 10 mikrogrammaa, toinen tarvitsee 150 mikrogrammaa. Sama pätee muihinkin vitamiineihin ja mikroravinteisiin.
– Vaikka täydellistä D-vitamiinin määrää ei tiedetä, varmaa on se, että kaikkien tulisi nauttia D-vitamiinia läpi koko elämän. Lisäksi D-vitamiinia olisi hyvä alkaa nauttia ajoissa jo alkusyksystä.
Lifen D-vitamiinit ovat turvallisia ja tutkittuja. Ne ovat osa Life Exclusive -brändiä ja valmistettu tarkan laadunvalvonnan alla. Lisäksi niihin on lisätty laadukasta neitsytoliiviöljyä tehostamaan imeytymistä.
– Vaikka lisäravinteet eivät muuten tuntuisi omalta jutulta, suosittelen syömään edes D-vitamiinia talven läpi. Lifen henkilökunnalta kannattaa kysyä rohkeasti apua. Me autamme mielellämme oikean tuotteen valinnassa, Simberg rohkaisee.