Teollisuus 4.0 eli teollisuuden neljäs murros ravistelee tuotantosektorin rakenteita. Tekoäly, IoT, automaatio, edistynyt analytiikka ja lisätty todellisuus vyöryvät voimalla tuotannolliseen toimintaan.
Lemonsoft Oy:n tuotehallintajohtaja Pauli Siirtolan mukaan tekoälyä ja automatiikkaa hyödyntämällä voidaan esimerkiksi analysoida suuria tietomassoja ja luoda ennusteita teollisen prosessin kehittymisestä. Tämä helpottaa yritysjohtoa esimerkiksi investointipäätösten tekemisessä.
Teknologinen kehitys tuo yrityksille myös uusia mahdollisuuksia erikoistumiseen ja yhteistyöhön.
– Digitalisaatio sekä kehittyneet infra- ja järjestelmäratkaisut mahdollistavat erikoistumisen sekä pienten, tarkasti räätälöityjen sarjojen tuotannon. Markkinoille syntyy täysin uudenlaisia arvontuotantoketjuja ja kumppanuusverkostoja, jotka hyödyntävät kehittyneitä alustaratkaisuja, Siirtola kertoo.
Tämän myötä verkostotoimijat voivat jatkossa sopia joustavasti esimerkiksi tuotantoeräkohtaisesta yhteistyöstä. Siirtola uskoo, että uudenlaiset toimintamahdollisuudet tuovat menestymismahdollisuuksia erityisesti pk-toimijoille.
Suomalaiset takamatkalla
Lemonsoft on selvittänyt sadan kotimaisen teollisuussektorilla toimivan pk-yrityksen tarpeita uusien teknologioiden osalta.
Siirtolan mukaan yritykset ovat vähitellen heräämässä murroksen tuomiin kehitystarpeisiin. Hän kuitenkin arvioi suomalaisten yritysten olevan digitalisaation ja tekoälyn soveltamisessa viisi vuotta muita teollisuusmaita jäljessä.
– Yritykset haluavat tehostaa tuotantoa sekä parantaa asiakaskokemusta ja palvelutasoa ohjelmistoautomaation ja -robotiikan avulla. Nämä toimenpiteet edustavat kuitenkin vielä kolmatta teollista vallankumousta, joka käynnistyi jo 40 vuotta sitten. Monet pienet ja keskisuuret yritykset ovat voineet edetä hankkeissaan vasta nyt, kun hinnat ovat laskeneet ja hankkeiden toteuttamiseen on mahdollista hakea myös julkista rahaa.
Siirtola painottaa, että pk-yritysten tekemät investoinnit ovat tärkeitä ja vievät suomalaisen teollisuuden kehitystä eteenpäin. Kansainvälisten kilpailijoiden etumatkaa pitäisi kuitenkin kiriä nopeammin kiinni. Siirtolan mielestä on harmillista, että järjestelmähankkeista tavoitellaan yleensä lähinnä säästöjä.
– Kannattaisi pohtia, miten liiketoimintaa voisi kasvattaa tarjoamalla parempaa asiakaskokemusta, toimitusvarmuutta ja ennustettavuutta. Esimerkiksi meidän järjestelmämme tekoälyä voitaisiin käyttää tehokkaammin tulevaisuuden ennustamiseen. Nyt pitäisi uskaltaa tehdä investointeja, joiden vaikutukset näkyvät vasta vuosien päästä.