Seuraavan sadan vuoden kiinteistö – Content House Newspool

Aiemmin paikalla sijainneet talot kestivät käyttöä ainoastaan kolmisen vuosikymmentä. Meidän tarkoituksenamme on rakentaa kiinteistö  vähintään sadaksi vuodeksi, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan varainhoidosta vastaavan Ylvan kiinteistöjohtaja Ville Vaarala korostaa.

Hanke käynnistyi, kun Helsingin kaupunki järjesti näkyvällä paikalla olevasta tontista tontinluovutuskilpailun. Käyttöikänsä päähän tulleiden toimistorakennusten tilalle etsittiin innovatiivista ja kaupunkikuvaan uutta tuovaa kiinteistöä. Ylvan ehdotus Lyyra voitti kilpailun. Vuoden 2020 alussa alkoi purkutyöt ja parhaillaan tehdään uusien rakennusten maanrakennustöitä.

Toisen linjan varrelle valmistuu vuonna 2022 ensimmäinen rakennus, johon tulee toimistoja ja kivijalkaan palveluja. Vuonna 2023 valmistuu kaksi rakennusta Kolmannen linjan ja Siltasaarenkadun väliin. Niihin on tulossa muun muassa hotelli, asuntoja ja kivijalkoihin monipuolisia liiketiloja. 

Kestävää rakentamista

– Tavoitteemme on kestävyys kaikessa mahdollisessa, ja rima on meillä hyvin korkealla. Samalla kehitämme kaupunkia niin, että tuomme uusia palveluita kaupunkilaisille, Vaarala sanoo.

Kestävyys toteutuu rakennusvaiheessa, kun kaikilta urakoitsijoilta edellytetään erillinen selvitys kestävyydestä ja koko toimitusketjulta.

– Työmaavaiheessa kiinnitetään huomiota työmaan työntekijöiden olosuhteisiin niin, että kaikilla on asiaankuuluvat työskentelyolosuhteet, he kokevat työnsä merkitykselliseksi ja puhaltavat yhteen hiileen, Vaarala huomauttaa.

Rakennusvaiheeseen kestävyys liittyy myös olennaisesti rakennusmateriaalivalintoihin, joilla hiilijalanjälki saadaan jäämään mahdollisimman pieneksi.

Rakennukselle haetaan ympäristökestävyyden todentava Green Building Councilin myöntämä Leed Platinum -sertifikaatti. Toimistojen  Well-sertifioinnilla todennetaan se, että toimistotilojen suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu perusteellisesti myös työntekijöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lyyran katolla on aurinkopaneelit, joiden lisäksi hankitaan vihreää energiaa. Kiinteistön talotekniikka rakennetaan niin, että energiahukkaa syntyy mahdollisimman vähän ja vähäkin hukkalämpö otetaan tarkasti talteen muuta käyttöä varten.