Kaarinan julkisiin investointeihin kuuluu juuri käyttöönotettu Kaarina-talo. Kaupunginjohtaja Harri Virta. Kuva Vesa-Matti Väärä.
Yritysympäristö

Yritysmyönteisyys korkeassa kurssissa

Kaarinan menestysresepti kiinnostaa koko Suomea. Keskisuuri kaupunki on noussut Suomen yritysmyönteisimmäksi kunnaksi, jossa asukkaat viihtyvät maan parhaiten.

Teksti Kalle Kirstilä

Yritysmyönteisyyttä ei voi kaupunginjohtaja Harri Virran ja Kaarinan kehitys Oy:n toimitusjohtaja Jytta Poijärvi-Miikkulaisen mukaan pikakopioida.

– Kyse ei ole mistään tempusta. Meillä yrittäjyys on ollut aina korkeassa kurssissa, jo kauan ennen kuin yrittämisestä tuli yleisesti hyväksyttyä. Meillä kunnallisten päätösten yritysvaikutus otetaan aina huomioon, Virta summaa.

Kaarinan kaupunginvaltuustossa on yrittäjiä lähes jokaisessa puolueessa, ja kaupunki on myös panostanut yrityspalveluihin. Kaupungin elinkeinoyhtiö on yhdessä yrittäjäjärjestöjen kanssa omistettu. Harvinainen toimintamalli otettiin käyttöön jo vuonna 2004.

– Yhteistyöyrityksen perustaminen lähti yritysten aloitteesta. Tämä on ollut erittäin toimiva malli ja uusia toimintatapoja kehitetään koko ajan, Virta kehuu.

Virran mukaan yritysmyönteisyydessä on kyse hyvän kierteestä, jonka saavuttamiseksi on saatava jokainen virkamies ja päättäjä mukaan.

– Meillä on pitkä oikeiden asioiden tekemisen historia, mikä ei synny hetkessä. Tarvitaan yhdessätekemisen ilmapiiri ja yrittäjäystävällinen asenne läpi organisaation.

Nopeita ratkaisuja

Yritysmyönteisyys on Kaarinassa konkreettista.

– Esimerkiksi lupa-asioissa asennoituminen yrittäjyyteen on heti positiivista. Se ulottuu virkamiehiin saakka, mikä ei ole kaikissa kunnissa ihan selvä asia. Meillä ei etsitä ongelmia, vaan ratkaisuja, Poijärvi-Miikkulainen kuvailee.

Yrityksille tämä tarkoittaa muun muassa joustavaa maankäyttöpolitiikkaa. Käytössä ei ole yrityksille valmiiksi määriteltyjä tonttikokoja, vaan ne räätälöidään aina tarpeen mukaan. Maankäyttöinsinööri voi tehdä vuokrauspäätöksen välittömästi.

– Meillä on tapauksia, että on käyty aamulla katsomassa tonttia, iltapäivällä ovat tulleet rakentajat katsomaan ja seuraavana päivänä on aloitettu maanrakennustyöt.

Keskeinen sijainti

Kaarinan sijainti Turun naapurissa, Helsingin moottoritien kupeessa ja saariston porttina on oivallinen.

– Kiinnostuneita yrityksiä on laidasta laitaan. Erityisesti Kaarina houkuttaa yrityksiä, jotka haluavat tavoittaa saariston asiakkaat ja mökkeilijät, Virta paljastaa.

Kaupunginjohtajan mukaan yrityksillä on Kaarinassa hyvät mahdollisuudet verkostoitua, mikä näkyy esimerkiksi meriklusterissa. Joulukuussa julkaistun selvityksen mukaan kaarinaisyritykset ovatkin hyötyneet esimerkiksi Meyerin telakan saavuttamasta menestyksestä eniten Suomessa. Alan menestysyrityksiin Kaarinassa kuuluvat esimerkiksi ravintolaympäristöjä toteuttava Naval Interior Team sekä hyttejä valmistava Piikkio Works.

Myös elintarvikealalle on muodostunut Kaarinassa merkittävä klusteri, johon kuuluvat muun muassa Hesburger, Dennis, Sauvon Säilyke ja Bioferme. Vähittäiskaupan puolella Kaarinan Krossin alue on vahvassa nousussa.

– Nyt Krossin alue kiinnostaa kaikkia ja sillä on paljon laajenemismahdollisuuksia, Poijärvi-Miikkulainen iloitsee.

 

 

Saatat myös pitää