Iittalassa sijaitsevan I-Valon markkinointipäällikkö Meike Kinnunen sekä myyntijohtaja Jussi Veijola. Kuva Petra Kotro.
Yritysratkaisut

Valoa vaativiin olosuhteisiin

I-Valo Oy:n valaistusratkaisuissa keskitytään laatuun ja kestävään kehitykseen. Vaativimpiinkin teollisuusoloihin soveltuvat valaisimet syntyvät Iittalassa.

Teksti Ani Kellomäki

Yritykset uusivat innokkaasti valaistustaan. Nyt siirrytään perinteisistä valonlähteistä LED-valaisimiin kustannussäästöjen toivossa. Säästön määrää mietittäessä on kuitenkin syytä varmistaa kokonaisuus. Monille tulee yllätyksenä, että LED-valaisimissa ei vaihdeta polttimoa, kuten ennen vanhaan oli tapana. Mikäli valonlähde ei uudessa valaisimessa ole vaihdettava, on investointi kertakäyttöinen. I-Valo haluaa olla kestävän kehityksen etunenässä. Yritys tarjoaakin LED-ratkaisuja vaihdettavalla tekniikalla.

– Valtaosa markkinoilla olevista LED-valaisimista on sellaisia, että LEDien tai liitäntälaitteiden tullessa elinikänsä päähän koko valaisin menee vaihtoon. Se tietää suuria kertainvestointeja ja usein kallista asennustyötä. Me halusimme kehittää päivitettävän ratkaisun, kertoo I-Valon myyntijohtaja Jussi Veijola. 

Jo vuodesta 1971 toimineen kotimaisen I-Valon ajatus perustuu LEDit sisältävään tekniikkapakettiin, joka on vaihdettavissa helposti muutamaa ruuvia kääntämällä.

Pidentää elinkaarta  

Veijolan mukaan osalla yrityksen asiakkaista on käytössä jopa 40 vuotta vanhoja valaisinrunkoja, jotka ovat edelleen moitteettomassa kunnossa.

– Runkomme ovat maalattua alumiinia, eli käytännössä ikuisia. Olisi haaskausta joutua aina heittämään vanhat rungot pois valonlähteen tultua käyttöikänsä loppuun.

Yrityksen valikoimaan kuuluu vanhoihin runkoihin soveltuvien tekniikkapakettien lisäksi päivitettävissä olevia uusia LED-valaisimia. Iso osa I-Valon perinteisistä loiste- ja purkauslamppuvalaisimista voidaan uusia ajanmukaisempaan LED-tekniikkaan, minkä avulla niistä saadaan energiatehokkaampia. Samalla valaisimen elinkaari pitenee huomattavasti, ja  ratkaisu vastaa ajan vaatimuksiin kestävän kehityksen edistämisestä. 

Ei pölyongelmia

Yrityksen markkinointipäällikkö Meike Kinnunen lisää, että kestävän kehityksen ja energiatehokkuuden lisäksi I-Valon tuotteissa on keskeistä niiden kestävyys kaikenlaisissa oloissa. Valaisinratkaisuihin luotetaan esimerkiksi paperi-, puunjalostus-, metalli-, ja kaivosteollisuuden olosuhteissa, voimalaitoksissa ja yhä enemmän myös erilaisissa infrahankkeissa, joista viimeisimpänä esimerkkinä on tuhansia valaisimia käsittävä metroprojekti Lähi-idässä.

– LED on hyvin herkkä elektroninen komponentti, mutta valaisimemme toimivat erinomaisesti myös erittäin hankalissa olosuhteissa; kuumassa, kylmässä sekä likaisessa ympäristössä. 

Esimerkiksi maanalaisissa kaivostunneleissa esiintyy pölyhaittojen lisäksi myös ilmanpaineeseen ja tärinään liittyviä haittoja. Nämä eivät ole I-Valon valaisimille ongelmia. Yrityksen kehittämän uniikin suodatinratkaisun ansiosta erikoiskiiltävä optiikka ja herkät ledisirut pysyvät varmuudella puhtaana. 

Sama suodatin huolehtii myös hallitusti paineentasauksesta, jolloin valaisin pysyy tiiviinä eikä vaihteleva ilmanpaine vioita valaisinta.

I-Valo Oy on kotimainen valaisinvalmistaja, jonka juuret ovat Iittalan lasitehtaassa. Yritys tarjoaa asiak-
kailleen valaisinten ja varaosien lisäksi valaistussuunnittelua vaativimpiinkin teollisuusolosuhteisiin. I-Valo on toimintansa aikana vienyt valaisinratkaisuja yli 40 maahan. 

 

You Might Also Like