Riku Rantanen ja hänen isänsä Roni Rantanen vetävät pian yhdessä Petrox Oy:tä. Kuva Vesa-Matti Väärä.
Yritysratkaisut

Vaativat metallirakenteet mittatilauksena 

Teollisuuden tarpeet putkistoille ja säiliöille ovat keskenään hyvin vaihtelevia. Ratkaisu on asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen toteutettu mittatilaustyö. 

Teksti Elina Teerijoki

Petrox Oy valmistaa teollisuuden tarpeisiin hyvinkin vaativia metallirakenteita, joissa mittatilaustuotanto on käytännössä ainoa mahdollinen toimintatapa. Tällaisia ovat esimerkiksi maanalaiset, jopa 160 metrin syvyyteen sijoitettavat kaasusäiliöt.

Yrityksen työkenttänä ovat käytännössä koko Suomi ja Pohjoismaat. Esimerkiksi Ruotsiin toteutettiin Kapellskärin lauttasatamaan laivojen vesi- ja viemärihuoltoputkisto.

– Meillä ei ole omaa tuotetta, vaan toteutamme asiakkaan tarpeiden ja suunnitelman mukaiset työt räätälöityinä ratkaisuina, kertoo toimitusjohtaja Roni Rantanen.

Eräs Petroxin tärkeä asiakas on Neste, jonka öljynjalostamossa tarvitaan paljon putki- ja säiliörakenteita eri kemikaalien kuljetukseen ja varastointiin. Pari vuotta sitten Neste aloitti NCON–projektin, jossa jalostamon toimintaa muutettiin. Projekti oli iso ponnistus myös Petroxille, joka toimitti jalostamolle monia tarvittavia tuotantolinjojen putkistojen muutososia.

– Viime syksyn huoltoseisokin aikana teimme valmiiksi yhden kriittisimmistä tuotantolinjan osioista Naantalissa, Rantanen kertoo.

Kestävää laatua

Kemikaalien kanssa työskennellessä rakenteiden kestävyys on tärkeää. Petroxin valmistamat tuotteet ovat painelaite- ja kemikaalilainsäädännön mukaisia, ja yritys tekee niistä myös viranomaisten vaatimat loppudokumentaatiot.

Tilattujen tuotteiden mittakaava on yleensä hyvin suuri: hallissa on mankeli, jolla voi muotoilla jopa 50 millimetrin teräslevyä.

– Kaikki koneemme on suunniteltu suurten tuotteiden valmistamiseen. Suomessa ei ole hyvin montaa tämän kokoluokan mankelia, Riku Rantanen kertoo.

Petroxilla on tällä hetkellä noin 25 työntekijää. Yrityksen liikevaihto on parissa vuodessa yli tuplaantunut. Talon menestyksen tekijät ovat joustavuus, ketteryys ja hyvät alihankkijaverkostot.

Paikalliset alihankkijat

Suurten asiakkaiden tilaukset saattavat aiheuttaa ajoittain äkillisiä piikkejä työvoiman tarpeeseen. Petrox on varautunut näihin tilanteisiin verkostoitumalla vahvasti muiden alan toimijoiden kanssa.

Moni nykyinen yhteistyökumppanuus juontaa juurensa jopa parinkymmenen vuoden takaa.

– Meillä on laaja ja luotettava alihankkijaverkosto. Teollisuudessa on pakko voida luottaa siihen, että kaikki osat toimivat oikeassa aikataulussa, sillä projektit ovat kiireisiä, Rantanen sanoo.

Luotettavuus ja prosessien helpompi seuranta ovat syynä myös siihen, että yritys suosii vain paikallisia alihankkijoita eikä ole vienyt alihankintaa ulkomaille esimerkiksi Baltiaan tai Puolaan.

– Meille on usein sanottu, että siinä säästäisi, mutta jo esimerkiksi toiminnan valvojan palkkaaminen paikan päälle söisi säästön välistä, Rantanen kertoo.

Roni Rantanen perusti Petrox Oy:n vuonna 2007 työskenneltyään sitä ennen pitkään kahden samankaltaisen yrityksen palveluksessa. Yritys käy parhaillaan läpi osittaista sukupolvenvaihdosta, kun Rantasen pojat ovat siirtymässä omistajiksi isänsä rinnalle.

 

Saatat myös pitää