Johtava konsultti Pasi Lehtiniemi, toimitusjohtaja Sanna Varpukari sekä digitaalisen oppimisen johtaja Mikko Sievänen uskovat työnteon ja jatkuvan uuden oppimisen yhdistämiseen. Kuva Joona Raevuori.
Yritysratkaisut

Työssäoppimismallin avulla maksimoidaan tuottavuus

Monissa organisaatioissa tuskaillaan kasvavien muutospaineiden kanssa. Henkilöstön oppimiseen pitäisi uhrata aikaa, eikä koulutus saisi syödä päivittäistä tulosta. Sovelton koulutusmalli yhdistää oppimisen ja työnteon.

Teksti Tuomas I. Lehtonen

Sovelto Oyj:n toimitusjohtaja Sanna Varpukarin mukaan työelämä on rajussa muutoksessa. Sovelton maaliskuussa julkaistavan tutkimuksen mukaan suomalaisjohtajat arvioivat organisaatioidensa työtehtävien muuttuvan peräti 50–90 prosenttia seuraavan vuosikymmenen aikana.

– Maailman talousfoorumi on arvioinut jokaisen työntekijän tarvitsevan keskimäärin 101 päivää uudelleen- tai täydennyskoulutusta vuoteen 2022 mennessä, jotta osaaminen pysyisi kehityksen vauhdissa. Se on 15 prosenttia työajasta. Näkemyksemme mukaan suomalaisen työntekijän tulisi käyttää 5–10 prosenttia työajasta eli 1–4 viikkotuntia osaamisen uudistamiseen, Varpukari laskee.

Sovelton muutosjohtaja ja tulevaisuudentutkija Risto Linturin mielestä työväestön osaamisen ajanmukaistamiseksi pitäisi tehdä nopeita toimenpiteitä, jotta Suomi pysyy kilpailukykyisenä.

– Työuran aikana jatkuva ja systemaattinen kouluttautuminen on työkyvyn ylläpidon kannalta keskeistä, sillä se hyödyttää niin työntekijöitä, työnantajia kuin yhteiskuntaakin. Jatkuva kouluttautuminen pitäisi mahdollistaa kaikille työnantajasta riippumatta, Linturi toteaa.

Metodi tavoitteiden mukaan

Perinteisellä koulutusmallilla tarvittavat koulutusmäärät eivät onnistu ja kaivatut oppimistulokset jäävät haaveeksi. Siksi Sovelto on kehittänyt uuden työssäoppimismallin, jossa oppiminen ja työnteko limittyvät toisiinsa. Opittua sovelletaan mahdollisimman pian käytännössä, mikä parantaa työtehoa ja auttaa asioiden sisäistämistä.

– Oppimateriaali voi olla vaikka parin minuutin pituinen video, jonka voi katsoa kännykällä, Varpukari mainitsee.

 

Oppimateriaali voi olla vaikka
parin minuutin mittainen video.

 

 

 

Sovelton työssäoppimismallissa voidaan käyttää erilaisia metodeja organisaatioiden ja yksilöiden tarpeiden mukaan. Esimerkkeinä Varpukari mainitsee kiihdytetyn oppimisen, ongelmalähtöisen ja käänteisen oppimisen mallit sekä erilaiset hybridimallit.

– Organisaatioilla on olemassa huippulaatuista sähköistä koulutusmateriaalia ja MOOC-kursseja, mutta usein ohjaus ja valmentajan tuki puuttuvat. Sen takia perinteisen eLearning-koulutuksen läpäisee vain 3–6 prosenttia osallistujista. Hybridi-mallimme tuo oppilaiden käyttöön verkkomateriaalien lisäksi henkilökohtaisen ohjauksen, asiantuntijakatsaukset, virtuaaliset ympäristöt ja yhteisön tuen. Näin moninkertaistamme läpäisyprosentin. Hybridi-mallia on käytetty menestyksekkäästi esimerkiksi Microsoftin sovelluskehittäjä- ja BI -valmennuksissa, Varpukari toteaa.

Kiihdytetyn oppimisen mallilla Sovelton #oppimislupaus kouluttaa opiskelijat uuteen ammattiin 100 päivässä. Monien eri alojen tarpeisiin soveltuva malli perustuu tehokkaaseen ohjaukseen, yhteisöllisyyteen ja tekemällä oppimiseen.

– Yhdessä Academic Work Academy Finland Oy:n kanssa olemme kouluttaneet tällä mallilla sovelluskehittäjiä esimerkiksi lentäjistä ja fysioterapeuteista. 18 kuukauden aikana tutkinnon on suorittanut 133 henkilöä. Nyt etsimme kumppania muutamaan pilottihankkeeseen, joissa työsuhteessa olevat työntekijät opiskelisivat kokonaan uuden ammatin.

Esimies johtaa oppimista

Varpukarin mukaan osaamistarpeiden muutokset johtuvat pitkälti digitalisaatiosta, joka vaikuttaa kaikkiin aloihin ja yhtenäistää oppimistavoitteita. Yhä useammassa tehtävässä tarvitaan yleisiä työelämätaitoja, kuten vuorovaikutus- ja tietoteknisiä taitoja sekä kykyä johtaa itseään ja kehittää omaa työtään.

Arjessa organisaation osaamisvajeita on vaikea tunnistaa. Siksi Sovelto tekee asiakkailleen erilaisia kartoituksia. Niiden pohjalta luodaan tavoitteet osaamisen kehittämiselle, määritellään työntekijöille soveltuvat kehitysaskeleet ja oppimismetodit sekä valitaan parhaat työvälineet kehityksen seurantaan.

– Oppiminen vaatii työntekijöiltä motivaatiota ja sitoutumista. Työnantajan tulee tukea tätä tarjoamalla jokaisen työntekijän käyttöön parhaiten soveltuvat oppimisen tavat.

sovelto.fi/hs

 

You Might Also Like