Cambridgen avulla yritykset voivat lisätä työntekijöidensä hyvinvointia. Kuvassa toimitusjohtaja Annika Rak. Kuva Cambridge.
Yritysratkaisut

Työntekijän hyvinvointi työnantajan vastuulla

Vastuullinen työnantaja tarjoaa mielellään kattavia hyvinvointipalveluita työntekijöilleen. Hyvinvointi vaikuttaa terveyteen, talouteen ja elämäntapoihin yksilöllisesti ja yhteisöllisesti.

Teksti Cambridge

Hyvinvoivat työntekijät ovat motivoituneita ja sitoutuneita. Työolot, talous, sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttaminen, onnellisuus ja yleinen tyytyväisyys vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin. Ne vaikuttavat myös koko yrityksen imagoon. Perinteisiä liikuntakuponkipalveluita käyttävät 20 prosenttia työntekijöistä, jotka jo huolehtivat terveydestään ja hyvinvoinnistaan omalla ajallaan. Mitä sitten tarjota niille, jotka eivät halua käyttää tarjottuja ratkaisuja?

Helpotusta laihdutuksesta

Omanarvontunto ja jaksaminen ovat yhä useamman työntekijän kohdalla kiinni ylipainosta. Stressi, motivaation puute, kiire ja vetämätön olo voivat jo muutamassa viikossa vaihtua tyytyväisyydeksi, kiireettömyydeksi ja arvostukseksi. Mikään näistä ei tule itsestään eikä missään nimessä pakottamalla. Edistyksellinen työnantaja voi välittää työntekijöistään uudella, rohkealla tavalla tarjoamalla työntekijöilleen aikaa ja mahdollisuudet saavuttaa terveelliset elämäntavat laihdutuksen avulla. Kun laihdutus ja elämäntapaohjaus toteutetaan työajalla ja työpaikalla, eli tutussa ympäristössä ja tutussa seurassa, saadaan investoinnille takuuvarma tuotto: työntekijöiden tuotteliaisuus, sitoutuneisuus ja kiitollisuus nousevat.

Tyytyväinen työntekijä

Pirteä ja iloinen työntekijä vähentää työpaikan kitkaa, mikä näkyy välittömästi yleisenä ilmapiirin parantumisena, hetken päästä vähentyneinä poissaoloina ja pitkällä aikavälillä työntekijöiden vaihtuvuuden vähentymisenä. Se, että työntekijä puhuu positiivisesti työpaikastaan myös vapaa-ajallaan, on äärimmäisen terveen yrityksen tunnusmerkki. Laihtunut työntekijä on tyytyväisempi lähes kaikkeen itsessään ja ympäristössään. Iloisuus ja hyväntuulisuus tarttuvat myös niihin työntekijöihin, jotka eivät ole laihdutustarpeessa tai jotka jo ovat elämäänsä tyytyväisiä.

Pitkäaikaisvaikutukset

Laihdutus on henkilökohtainen teko, jolla on jättimäinen vaikutus niin henkilöön itseensä kuin hänen läheisilleen. Laihdutus tuo helpotusta elämään. Työpaikalla laihduttaneet henkilöt pysyvät painossaan paremmin kuin ne, jotka laihduttavat yksin, omatoimisesti tai jopa salaa. Cambridge for Business -työpaikkaohjelma on tuloksellinen, motivoiva ja kokonaisratkaisun tarjoava laihdutuspalvelu. Vaikka ylipainon ongelmat ratkaistaan nopeilla laihdutustuloksilla, sisältyy palveluun myös pysyvyyteen johtava opetusohjelma. Terveelliset elämäntavat vaativat sekä halua, ohjausta että toistoa. C4B tuo työntekijöille välineet huolehtia terveydestään. Työntekijät raportoivatkin kohonneesta kunnosta, itsetunnosta, pirteydestä, stressinsiedosta ja unenlaadusta. Työnantaja saa turvallisen ja toimivan ratkaisun alati kasvavaan ylipaino-ongelmaan. Lopputuloksena on parantunut työilmapiiri, kohonnut tuotteliaisuus ja pienentyneet poissaolot.

 

Saatat myös pitää