Osakas Antti Tuomola ja toimitusjohtaja Päivi Rönkkö haluavat panostaa henkilöstön hyvinvointiin ja rikkoa tilintarkastusalaan liitettyjä harmaita mielikuvia. Biljardipöytä hankittiin työntekijän ehdotuksesta. Kuva Tapio Auvinen.
Yritysratkaisut

Aikaa asiakkaille ja työntekijöille

Konsultoivassa tilintarkastusyhteisössä ollaan asiakkaan tavoitettavissa. Digitalisaation myötä kirjanpidon aineistot ovat siirtyneet sähköiseen muotoon, ja konsultoivan tilintarkastuksen tarve kasvaa.

Teksti Arna Grym

Vuonna 2010 perustettu Hill Audit Oy on kasvanut tasaisesti alusta lähtien. Asiakaskunta koostuu pääasiassa pienistä ja keskisuurista yrityksistä sekä konserneista, mutta joukossa on myös säätiöitä ja yhdistyksiä. Perinteisen tilintarkastuksen lisäksi tarjolla on konsultointipalveluita, kuten yritysjärjestelyjä, verokonsultointia sekä koulutuspalveluita.

Tilintarkastusalalla yritys on erilainen toimija: nopeasti reagoiva, lähellä ja helposti tavoitettavissa. Sen nuorekas ja dynaaminen ilmapiiri onkin kaukana siitä mielikuvasta, joka monella alasta on.

– Tilintarkastustoimiala koetaan konservatiiviseksi, ehkä jopa harmahtavaksi. Me haluamme rikkoa tätä mielikuvaa, kertoo yrityksen osakas Antti Tuomola.

Henkilöstö on Hill Auditille aidosti tärkein voimavara. Kun yrityksen arvoja määriteltiin, työntekijät olivat alusta asti mukana. Jokainen sai ensin miettiä omia henkilökohtaisia arvojaan, joista sitten valittiin koko yrityksen arvot: perhe ja läheiset, terveys sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino.

– Meille oli tärkeää, etteivät arvot jää pelkäksi sanahelinäksi. Siksi mietimme yhdessä, miten ne saadaan myös toteutumaan. Lopputuloksena syntyi konkreettisia toimenpiteitä, joita noudatetaan yrityksen arjessa, kertoo Tuomola.

Henkilöstön hyvinvointiin ja viihtyvyyteen panostetaan monin keinoin, kuten esimerkiksi tarjoamalla työaikajoustoja ja etätyömahdollisuuksia, järjestämällä henkilöstötilaisuuksia sekä ylläpitämällä yrityskulttuuria, jossa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa asioihin.

Keskusteleva työkulttuuri

– Avoimuus on keskeinen osa työkulttuuriamme. Kaikki työntekijämme tietävät miten yhtiöllä menee ja mitä työkaverille kuuluu. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin pohtimaan asioita, vaan aina on aikaa keskustella niistä yhdessä, kuvailee yhtiön toimitusjohtaja ja osakas Päivi Rönkkö.

Tilintarkastusalalla kiire on usein vallitseva olotila, mutta Hill Auditissa on haluttu valita toisin. Henkilökohtaisen palvelun, hyvän tavoitettavuuden ja oikea-aikaisen reagoinnin mahdollistaa etupainotteinen rekrytointistrategia.

– Haluamme pitää kiinni siitä, että kaikilla on aikaa yhteisistä asioista puhumiseen, Rönkkö painottaa.

Syvempi ymmärrys luvuista

Digitalisaatio on mullistanut myös tilintarkastusalaa.

– Yritysten tarpeet ovat muuttuneet. Kirjanpito ja tilinpäätös valmistuvat aiempaa nopeammin sähköisten järjestelmien ansiosta. Siksi syvempi ymmärrys luvuista korostuu entisestään, Tuomola toteaa.

Hill Auditin vahvana valttikorttina on konsultoiva palvelutapa.

– Asiakkaan palveleminen on yksi toimintamme kulmakivistä. Olemme aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin ja kommunikoimme heille tarkastuksen havainnot sekä suositukset. Ja ennen kaikkea suoritamme tarkastukset sovitussa aikataulussa, Tuomola lisää.

– Nykyajan digitaalisessa toimintaympäristössä tilintarkastus olisi täysin mahdollista hoitaa etänäkin, mutta me mielellämme tapaamme asiakkaan myös kasvotusten, toimitusjohtaja Rönkkö summaa.

You Might Also Like