Valmentava johtaja arvostaa työntekijän omaa viisautta

Valmentava johtaja arvostaa työntekijän omaa viisautta

BCI:n coaching-kouluttaja Dan Soback ja toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Lindfors kertovat, että valmentava johtaja näkee alaisen sijaan ihmisen ja tukee tämän yksilöllistä työskentelytapaa.

Valmentava johtaja arvostaa työntekijän omaa viisautta

Työelämä muuttuu ja vaatii johtajilta coaching-taitoja, jotka tukevat työntekijän vahvuuksia ja ohjaavat tätä itsenäisempään toimintaan. Johtajuudesta tulee palvelutehtävä, jonka ytimessä on vuorovaikutus.

Teksti Liisa Joensuu  Kuva Juho Länsiharju

Uudistuvassa työelämässä kaikkien on kyettävä itsensä johtamiseen ja luoviin ratkaisuihin. Jos työntekijät olivat ennen olemassa johtajaa varten, roolit kääntyvät nykyään toisinpäin: johtaja on olemassa työntekijöitä varten. Business Coaching Instituten toimitusjohtaja Hanna-Kaisa Lindfors ja coaching-kouluttaja Dan Soback kertovatkin, että johtaja on ennen kaikkea valmentaja ja mahdollistaja.

– Valmentava johtajuus on keino tietoisesti rakentaa johdettavien voimaa, viisautta ja myötätuntoa, Soback kiteyttää.

Hän uskoo, että johtaja voi pudottaa harteiltaan suuren määrän vastuuta saadessaan ihmisistä parhaat puolet esiin. Esimies-alainen-asetelman tilalle tulee tasavertaisten ihmisten yhteinen matka, joka on molemmille antoisa ja hyödyllinen.

Lindfors näkee valmentavan johtajuuden olevan nykyisessä työelämässä ainut tapa tehdä hyvää tulosta ja säilyttää uudistumiskyky.

– Vakaassa ympäristössä hierarkinen johtaminen vielä toimi, mutta nykyään toimintaympäristö muuttuu nopeasti. Coaching-taidot hallitseva esimies kasvattaa työntekijöiden uskallusta itsenäiseen päätöksentekoon ja kykyyn johtaa itse itseään, Lindfors lisää.

Modernia johtajuutta

  • Valmentavassa johtamisessa korostuvat avoin dialogi, läsnäolo ja henkilöstön kuunteleminen.
  • Luo vahvan perustan uskallukselle ja intohimojen hyödyntämiselle sekä puitteet paremmille tuloksille.
  • Lisäksi henkilöstö kasvaa itsenäisempään työn- ja päätöksentekoon.

Tunnetaidot työpaikoille

Valmentava johtajuus ilmentää muutosta, joka vie hierarkisista järjestelmistä kohti rennompia rakenteita. BCI:lla ajatellaankin, ettei holhoava johtaminen, joka perustui ylempi-alempi-roolitukselle, enää toimi. Johtaja ei enää käske, komenna ja vahdi vaan kuuntelee, kiinnostuu ja kokee myötätuntoa.

– Asiat, joita aikaisemmin tukahdutettiin sekä johtamisessa että työelämässä ylipäätään, ovat nyt arvossaan. Nykyisin halutaan nähdä itse ihminen toimenkuvan takana, tunnistaa kunkin omat lähtökohdat ja käsitellä tunteita, Soback jatkaa.

Työntekijöitä ei siis enää kohdata resursseina, vaan ihmisinä omine maailmankuvineen. Johtajalta vaaditaan kiinnostusta yksilöä kohtaan. Kun työpaikalla kaikki kohtaavat toisensa arvostavasti ja armollisesti, ilmapiiri luo henkilöstölle perustan tehdä parhaansa.

Lindfors kertoo esimiesten tunnistavan coaching-johtamisen, mutta vielä aika pintapuolisesti. Esimiehet saattavat toisinaan pitää itseään valmentavina johtajina, vaikka siihen olisi vielä matkaa.

– Valmentavasta johtajuudesta on puhuttu jo pitkään, mutta se nähdään yhä turhan mekanistisesta näkökulmasta. Pelkkä suorituskeskeinen dialogi ei johda ihmisen kasvuun ja kyvykkyyden lisäämiseen. Esimiehen on määriteltävä itsensä yhä uudelleen ja harjoiteltava valmentamisen taitoja toistuvasti, sillä todellisten coaching-taitojen avulla hän pystyy tuomaan uuden syvyystason johtamiseen sekä parantamaan koko organisaation hyvinvointia, kasvua ja tuloksellisuutta.

Muutos vaatii joustavuutta

Työympäristö, itse työ ja työntekijät ovat erilaisia kuin ennen. Tämä vaatii johtajuudelta uutta joustavuutta toimia tilanteen ja kunkin yksilön ominaisuuksien mukaan.

– Johtajan tehtävä ei ole enää kertoa, mitä työntekijän pitää ajatella ja miten hänen pitää toimia. Uudessa ajassa johtaja pikemminkin kysyy mikä on sinulle on tärkeää, missä haluaisit olla mukana ja miten voisimme tukea sinua omissa pyrkimyksissäsi. Tärkeäksi nousee työntekijän oman intohimon valjastaminen, Soback vakuuttaa.

Kun johtaja aiemmin antoi työntekijälle tavoitteet ja kysyi miten aiot niihin päästä, coaching-taidot hallitseva esimies kysyy, mikä on sinulle mielekästä, minkälaista yhteistyötä voisimme tehdä ja mitä voisit tuoda kokonaisuuteen. Kun esimies on kiinnostunut siitä, mikä työntekijälle tärkeää ja miten tämä intohimo voitaisiin valjastaa, työntekijä yltää parhaimpaansa.