Toimitusjohtaja Pentti Sopen-Luoman mukaan aurinkosuojaus kannattaa ottaa osaksi rakennuksen suunnittelua. Siten saadaan aikaan ratkaisu, joka parhaiten täyttää kaikki toiveet ja tarpeet. Kuva Juha Arvid Helminen.
Työympäristö

Suojaan auringon porotukselta

Toimitilojen ja kotien aurinkosuojaukset ovat yleistyneet nopeasti. Hyvin suunnitellulla ratkaisulla luodaan hyvät olosuhteet niin työntekijöille, asiakkaille kuin asukkaillekin.

Teksti Timo Hämäläinen

Pimeän talven jälkeen auringon näyttäytyminen tuntuu ihanalta. Mutta kesän poltteessa porotukselta halutaan myös suojaan. Suora paahde kärventää ihoa, liiallinen valo häikäisee ja ikkunoiden kautta sisään työntyvä lämpösäteily pukkaa hikeä pintaan.

Liiallista paahdetta ja häikäisyä ehkäistään erilaisilla verhoilla, aurinkovarjoilla, markiiseilla ja kaihtimilla. Toisaalta niiden avulla saadaan myös maksimoitua luonnonvalon määrä sisätiloissa.

– Aurinkosuojaus auttaa myös säästämään energiaa. Kesäkuumilla saadaan vähennettyä tarvetta sisätilojen jäähdyttämiseen, kylminä kausina auringon säteily voidaan hyödyntää lämmityksessä, sanoo Aletta Oy:n toimitusjohtaja Pentti Sopen-Luoma.

Aurinkosuojauksen lisäksi verhoilla jaetaan tiloja ja parannetaan akustiikkaa. Sitä varten on kehitetty villakankaisia tai valoa osittain läpipäästäviä erikoiskudoksia.

Automaattinen säätö

Aurinkosuojausta ohjataan varsinkin isoissa kohteissa automatiikalla. Siten suojausta saadaan säädettyä optimaalisesti vuodenaikojen ja sääolosuhteiden mukaan.

Esimerkki automatiikan käytöstä aurinkosuojauksessa löytyy keskuskirjasto Oodista, jonka julkisivuissa on käytetty paljon lasia.

– Olosuhteet sisätiloissa halutaan mahdollisimman miellyttäviksi. Eri-ikäisten ja eri tavoin kirjaston palveluja käyttävien asiakkaiden lisäksi pitää huomioida henkilökunta, joka työskentelee rakennuksessa koko päivän, Sopen-Luoma toteaa.

Oodissa julkisivuihin asennetut anturit mittaavat auringonvaloa. Mittaustietojen perusteella automatiikka säätää ikkunoiden eteen laskeutuvia valoverhoja.

– Järjestelmä on täysin automaattinen. Käyttäjä pystyy halutessaan muokkaaman säätöasetuksia helpon käyttöliittymän välityksellä tietokonepäätteellä tai etänä mobiililaiteella. Tarvittaessa automatiikkaan voidaan tehdä myös tilapäisiä muutoksia esimerkiksi erilaisten tilaisuuksien ajaksi.

Hyvin suunniteltu

Keskustakirjasto Oodissa aurinkosuojaus otettiin osaksi rakennuksen suunnittelua, mikä Sopen-Luoman mukaan takasi sekä visuaalisesti että käytännön kannalta parhaan tuloksen.

– Vaativissa kohteissa aurinkosuojauksen suunnittelussa voidaan käyttää apuna simulointia. Tavoitteena on luoda ratkaisuja, jotka täyttävät kaikkien käyttäjien toiveet ja tarpeet, Sopen-Luoma selventää.

Hyvällä suunnittelulla asennukset sähkövetoineen saadaan sijoitettua katseilta piiloon. Samalla huolehditaan siitä, että toimilaitteet ja verhot ovat helposti huollettavissa. Nykyaikaista teknologiaa käytettäessä myös verhojen huoltokutsu lähtee automaattisesti.

Aletta Oy:lle Helsingin keskustakirjasto Oodi on yksi kohde muiden joukossa. Yhtiö on 48 vuoden aikana kasvanut kangaskaupasta räätälöityjen verho-, tekstiili- ja aurinkosuojaratkaisujen kokonaistoimittajaksi. Yhtiö harjoittaa Suomen liiketoimintansa lisäksi myös vientiä Eurooppaan sekä Lähi-Itään. 

You Might Also Like