Toivottavasti hevoset eivät pillastu

Toivottavasti hevoset eivät pillastu

logggg

Toivottavasti hevoset eivät pillastu

Teksti Perttu Pölönen  Kuva Sara Lehtomaa

VIIME SYKSYNÄ jalkapöydästäni murtui kolme luuta urheillessa. Jalkani kipsattiin kahdeksaksi viikoksi ja minun oli siirryttävä liikkumaan kävelysauvoilla. Lääkäri antoi minulle reilun kahden kuukauden sairasloman, mutta mitä minä sairaslomatodistuksella tekisin? Olen yksinyrittäjä. Jos olisin jäänyt kotiin sairastamaan, olisin tietenkin menettänyt tuloni. Syksy oli varattu täyteen keikkoja enkä halunnut jättää asiakkaitani lyhyellä varoitusajalla pulaan. Murtunut jalka ei sinänsä vienyt minulta työkykyä, koska kirjoitan ja puhun työkseni. Jatkoin keikkailua ympäri Suomea ja matkustin murtuneen jalkani kanssa viikoksi jopa Kanadaan. Jatkoin niin kuin mitään ei olisi käynytkään.

TOIMINTANI ei tietenkään ollut fiksua eikä ylpeilyn aihe. Päätös oli omani. Matkustaessani huomasin kuitenkin, kuinka monet ihmiset ihailivat sinnikkyyttäni. He sanoivat, että olen todellinen yrittäjä. Itse en ollut asiasta niin varma. En ollut varma, olisiko ihmisten pitänyt ihailla vai surkutella.

OLEMMEKO ME vieneet yrittäjäihanteen jo liian pitkälle? Ihailemmeko me kohtuuttomuutta? Monet yrittäjät kantavat raskasta taakkaa, ottavat riskejä ja sinnittelevät sen minkä pystyvät. Onko oikein normalisoida se kehuilla ja huomiolla? Korona ei ole vain murtanut monta yrittäjää, se on rampauttanut kokonaisia toimialoja. Kun ajat ovat kovat, kehuista siirrytään vaatimuksiin. Kohtuuttomuudesta tulee itsestäänselvää. “Yritykset, nyt ei ole oikea aika lomauttaa tai irtisanoa väkeä. Pyörivät ne laivat, tehtaat, hotellit ja ravintolat tyhjänäkin!” “Sinä työnantajayrittäjä, kyllä ihmiset voivat olla töissä, vaikka markkina on romahtanut – viime vuonna pärjäsitte hyvin!” “Suomella on vaikeaa, teidän pitää auttaa meitä!”

TODELLISUUDESSA YRITYKSET ovat kuin hevosia, jotka vetävät koko yhteiskuntaa perässään.

WINSTON CHURCHILLIÄ mukaillen joidenkin mielestä yksityiset yritykset ovat kuin tiikereitä, jotka pitää ampua. Toisten mielestä ne ovat kuin lehmiä, joita voi lypsää. Todellisuudessa yritykset ovat kuin hevosia, jotka vetävät koko yhteiskuntaa perässään. Normaalioloissa ihailemme sitä, että yrittäjä pärjää haasteista huolimatta, mutta kriisissä vaadimme sitä, että yrittäjä pärjää haasteista huolimatta. Toivotaan vain, että hevoset eivät pillastu.

KONKURSSIAALTO voi olla vääjäämätön, mutta on kriisissä kliseisesti myös jotain hyvääkin. Se on pakottanut meitä etsimään ratkaisuja. Jotenkin yrittäjät venyvät ja raivaavat tiensä läpi vaikeuksienkin. Monet yritykset ovat onnistuneet laajentamaan toimintaansa uusille alueille. On yrityksiä, jotka ovat onnistuneet kääntämään haasteet voitoiksi. Paremmat ajat odottavat.

NIIN KÄVI myös minulle. Kun kuljin kävelysauvoilla, huomasin, että niiden avulla voi itse asiassa liikkua nopeammin kuin kävelemällä. Kun rytmittää askelluksensa sopivasti, kävelysauvoilla voi loikkia suuria harppauksia eteenpäin. Tajusin, että minun kannattaa vain kohdentaa resurssit eri tavalla – jalkalihaksiin ei kannattanut enää investoida, vaan käsilihaksiin. Sellaisia ne yrittäjät ovat. Löytävät kriisinkin keskeltä keinot jatkaa matkaa.

Kirjoittaja on keksijä ja puhuja.