Valmet Automotive GLC -linjaston valaistus toteutettiin Aura Lightin valaisimilla. Kuva Aura Light.
Teknologia

Hyvä suunnittelu säästää energiaa

Valaistus on onnistunut silloin, kun työntekijä ei kiinnitä siihen lainkaan huomiota. Räätälöidyillä, koko elinkaaren huomioivilla valaistusratkaisuilla energiaa voi säästyä jopa 75 prosenttia. 

Teksti Suvi Huttunen

Valaistuksen merkitys työnteossa on merkittävä. Onnistunut valaistus ei kuitenkaan kiinnitä huomiota, vaan se palvelee optimaalisesti tarkoitustaan. Hyvällä valaistuksen suunnittelulla voi myös saada selkeää säästöä energiakustannuksissa. Tämä on huomattu myös Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa, jonne Aura Light toteutti koko GLC-linjaston ja varaston kattavan yleisvalaistuksen sekä turvavalaisimet.

– Valmet Automotivelle toteutettu ohjattava LED-valaistus säästää sähköä jopa 75 prosenttia. Ilman ohjaustakin säästö olisi 50 prosenttia, Aura Lightin Anne Mäkelä kertoo.

Aura Light toimitti Valmet Automotiven GLC-linjastolle kaikkiaan 235 DALI-ohjattavaa valaisinta sekä 80 valaisinta varastotilohin. Ohjattavuus tekee valaistuksesta ekologisen, sillä kaikkien valaisimien ei tarvitse toimia koko ajan täydellä teholla. Jos jollain tehdasalueella ei työskennellä, valaistusta voidaan pienentää. Tällöin myös LED-valaisimet kestävät pidempään.

Muunneltava ratkaisu

Valmet Automotive halusi yli kahden hehtaarin kokoiselle Uudenkaupungin tehtaalle ennen kaikkea kestävää teknologiaa, jonka huoltaminen on helppoa.

– Tehtaan tuotanto pyörii koko ajan ja siihen ei saa tulla katkoksia valaistuksen takia. Valaisimet huolletaan huoltoseisokin aikana.

Toteutettu valaistus on helposti muunneltavissa, jos tilan käyttö muuttuu. Mäkelä painottaakin, että muissa vastaavissa valaistuskohteissa olisi hyvä huomioida mahdollinen muuttuva tilankäyttö. Toinen huomioitava asia on valaistuksen elinkaari. Ei pidä tuijottaa vain hintaa.

– Valmet Automotivella valaistus osattiin ajatella toimivuuden kannalta ja ratkaisuun vaikutti koko elinkaari. Suunnittelua helpotti myös tehtaan antama hyvä opastus sen tarpeista ja toiveista.

Valaistuslaskelmat ja suunnitelmat Aura Lightilla teki Elina Niemi-Pulkkinen. 

Tarpeet kartoitetaan

Haasteen valaistusprojektiin toi tehdashallin korkeus, joka vaihtelee 8-12 metrin välillä. Näissä korkeuksissa valaisinten huoltoon tarvitaan nosturi, joten valaisimien on oltava kestäviä, ettei niitä tarvitse huoltaa liian usein. Korkeus toi haasteensa myös valon riittävyyteen. Linssiä vaihtamalla ja avautumiskulmaa muuttamalla Aura Lightin valaisimet toimivat eri korkeuksissa ja valovoimakkuus työskentelytasolla on aina 350 luxia.

Toinen haaste oli tehdashallin lämpötila, joka voi nousta korkeaksi. LED-valaisimien kohdalla lämpötila pitää aina huomioida, sillä liian korkea lämpötila lyhentää ledin ja liitäntälaitteen elinikää. Valmet Automotiven tehtaalla valaisimia testattiin etukäteen 65 asteeseen saakka ja varmistettiin niiden toimivuus.

– Asiakkaat ostavat harvoin enää pelkää valaisinta. Projekti alkaa aina asiakkaan tarpeiden kartoittamisella ja etsimme aina parhaan mahdollisen ratkaisun kunkin asiakkaan tarpeeseen, Mäkelä lupaa.

Valmet Automotive GLC -linjaston valaistus toteutettiin Aura Lightin valaisimilla.

 

Saatat myös pitää