Cimcorp Oy:n henkilöstöpäällikkö Sari Valonen sekä teknologiajohtaja Jyrki Anttonen kertovat laadunhallinnan olevan yrityksen kaiken toiminnan selkäranka. Kuva Johanna Uusitalo.
Teknologia

Automaatio-osaamista kansainvälisille kentille

Ulvilalaisen Cimcorpin tuottamat sisälogistiikan automaatiojärjestelmät ovat haluttuja ympäri maailman. Verkkokaupan yleistyminen avaa yritykselle paljon uusia mahdollisuuksia.

Teksti Elina Teerijoki

Cimcorp Oy on järjestelmäintegraattori, joka toimittaa teollisuuteen sisälogistiikan ratkaisuja avaimet käteen –periaatteella.

– Me vastaamme asiakkaan sisälogistisen ratkaisun kokonaisuudesta. Tavoitteemme on yksinkertaistaa asiakkaan materiaalivirtoja esimerkiksi tehtaissa tai jakelukeskuksissa. Projektimme ovat usein suuria, kymmenien miljoonien eurojen arvoisia, kertoo Cimcorp Oy:n teknologiajohtaja Jyrki Anttonen.

Yritys on alusta saakka suunnannut määrätietoisesti nykyiselle toimialalleen automatiikkaan ja robotiikkaan. Liikevaihdosta jopa 93 prosenttia tulee ulkomailta, painopistealueina tällä hetkellä Aasia ja Pohjois-Amerikka.

Cimcorpilla on Kanadassa tytäryhtiö, jolla taas on tytäryhtiö Yhdysvalloissa. Yhteistyö sekä japanilaisen omistajan Murata Machineryn että tytäryhtiöiden kanssa on Anttosen mukaan lisääntymässä.

– Toimintaympäristömme on käytännössä koko maailma, Anttonen kertoo.

Vähittäis- ja verkkokauppaa

Valtaosa Cimcorpin liikevaihdosta on jo pitkään tullut rengasteollisuudesta. Yrityksen asiakkaina on useita suuria kansainvälisiä toimijoita, kuten Michelin ja Goodyear.

– Rengasteollisuus on toimiva, vakiintunut pohja, jolle yritys rakentaa edelleen tulevaisuuttaan. Monet muutkin alat tarvitsevat kuitenkin tehokasta sisälogistiikkaa ja hyötyvät automatiikan tuomista mahdollisuuksista, Anttonen kertoo.

Elintarviketeollisuudessa Cimcorpilla on suuria kotimaisia asiakkaita, kuten Olvin ja Hartwallin juomatehtaat.

– Näen, että meillä on eniten tulevaisuuden kasvupotentiaalia vähittäis- ja verkkokaupan jakelussa. Meillä on parhaillaan meneillään neuvottelut suuren eurooppalaisen vähittäiskaupan toimijan kanssa.

 

Konenäkö on tulevaisuudessa yhä tärkeämmässä roolissa.

 

 

Cimcorpilla on kokemusta esimerkiksi espanjalaisen Mercadonan logistiikkakeskusten automaatiojärjestelmän toimittamisesta.

– Heidän mielestä erotuimme positiivisella tavalla kilpailijoistamme.

Ohjelmistosuunnittelu on yritykselle koko ajan tärkeämpää, sillä kun asiakkaalle räätälöidään sopiva automaatioratkaisu, mukana seuraa myös siinä käytettävä ohjelmisto. Ohjelmistokehityksessä työskentelee noin sata henkilöä, ja Anttosen mukaan joskus on sanottu, että Cimcorp on Satakunnan suurin softatalo.

Tarjolla erilaisia urapolkuja

Yrityksen liikevaihto on viidessä vuodessa kasvanut 80 prosenttia ja henkilöstö 40 prosenttia. Kasvu on ohjannut tekemään toiminnan järjestelmällisemmäksi. Tekemiselle on määritelty tietyt prosessit, joita noudatetaan.

– Tekeminen sinänsä ei ole muuttunut liian byrokraattiseksi, vaan hyvä työilmapiiri on säilynyt.

Kasvu merkitsee myös sitä, että uusille tekijöille on jatkuvasti kysyntää sekä asiantuntija- että asentajatehtävissä. Ylivoimaisesti suurin osa työntekijöistä on asiantuntijoita, kuten ohjelmisto-, automaatio- tai sähkösuunnittelijoita.

– Henkilöstö on toimintamme sydän, josta haluamme pitää hyvää huolta. Työtehtäviin kuuluu paljon matkustamista, mutta pyrimme erilaisin vapaajärjestelyin tukemaan matkatyöstä palautumista, kertoo Cimcorp Oy:n henkilöstöpäällikkö Sari Valonen.

Cimcorp tarjoaa nuorille insinööreille erilaisia urapolkuja sekä kehittymismahdollisuuksia myös leveyssuunnassa.

– Luovuus on meille tärkeä arvo. Tarjoamme asiakkaille heidän tarpeisiinsa räätälöityjä ratkaisuja. Haluamme vaalia luovuutta pitämällä hierarkian matalana sekä ihmisten ja osastojen välisen kanssakäymisen mutkattomana, Valonen kertoo.

Luovuudesta kertoo myös esimerkiksi se, että kun yrityksestä puuttui konenäköosaamista, se lähti etsimään konenäön tuntevia kumppaneita innovaatiokilpailun kautta.

– Saimme lupaavia kontakteja, joiden kanssa aletaan pian käydä neuvotteluja yhteistyöstä. Konenäkö on tulevaisuudessa yhä tärkeämmässä roolissa, Anttonen kertoo.

Jatkossa yrityksen suunnitelmissa onkin hyödyntää entistä enemmän tulevaisuuden teknologioita, kuten tekoälyä ja koneoppimista osana automaatiojärjestelmiä.

 

Saatat myös pitää