Tehoa kiertotalouteen jätealan digiratkaisuilla

Tehoa kiertotalouteen jätealan digiratkaisuilla

Vitec Tietomitan toimitusjohtaja Tuomas Tokola kertoo yrityksen kehittävän ympäristöhuollon digitaalisia ratkaisuja yhdessä asiakkaidensa kanssa. Yritys kulkee asiakkaidensa rinnalla yhteisten kierrätystavoitteiden saavuttamiseksi.

Tehoa kiertotalouteen jätealan digiratkaisuilla

Ympäristöhuoltoalan yritysten käytössä olevat sähköiset palvelut helpottavat toimintaa ja raportointia, mutta yhteen kerätty data palvelee samalla kokonaisvaltaisesti myös kiertotaloutta. 

Teksti Liisa Joensuu  Kuva Patrik Pesonen

Jätealan toiminnanohjausratkaisuihin sekä raportointi- ja asiointipalveluihin keskittynyt Vitecin ympäristöliiketoiminta-alue varmistaa palveluillaan, että asiakkaiden toiminta on tarkoituksenmukaista. Sen VINGO-tuoteperheen osat kertovat esimerkiksi, missä jäteautot liikkuvat, paljonko kuljetuksista on tullut hiilidioksidipäästöjä ja kuinka paljon jätteiden käsittelystä aiheutuu päästöjä. Saadulla datalla voidaan todentaa, että määräyksiä on noudatettu. Sähköisessä muodossa olevat tarkat raportit helpottavat myös toimimista valvovien viranomaisten kanssa. 

VINGO-tuoteperheen slogan, ”Niin helppoa olla haaskaamatta”, viittaa tavoitteeseen kierrättää materiaalit mahdollisimman tarkoin. Paperi, pahvi, muovi ja muut jätejakeet saavat uuden elämän. Suuressa mitassa Vitecin tavoitteena on – ei enempää eikä vähempää kuin – pitää maapallo elinkelpoisena. 

Vitec kehittää digiratkaisujaan ympäristöhuoltoalan tarpeiden ja EU:n jätedirektiivin kierrätystavoitteiden mukaan. 

– Sähköisiä asiointipalvelujamme käyttää noin kolmannes asiakkaistamme. Ratkaisumme tukevat kulloinkin voimassa olevia määräyksiä ja tuottavat dataa kiertotalouden hyötykäyttöön. Järjestelmiemme kautta liikkuu suuri määrä tietoa siitä, miten jätehuoltoa hoidetaan koko Suomen mittakaavassa ja miten materiaalivirrat liikkuvat. Se tuo näkyvyyttä hiilidioksidipäästöihin ja kuluttajan ilmastotasoon, kertoo Vitec Tietomitan toimitusjohtaja
Tuomas Tokola. 

RATKAISUMME JA digipalvelumme tuottavat dataa kiertotalouden hyötykäyttöön. 

Asiointipalvelu uudistuu

Osana koko VINGO-tuoteperheen sukupolviharppausta sähköiset asiointipalvelut tulevat tarjoamaan toiminnallisuuksia sekä yritysasiakkaiden että kuluttaja-asiakkaiden asiointiin ja raportointiin. 

–  Jätehuoltoyrityksen asiakkaille Asiointi 2.0 tuo läpinäkyvyyttä jätehuoltoon, kertoo tuoteomistaja Marianne Wargh. 

Asiakas, esimerkiksi taloyhtiö tai omakotitalon omistaja, saa tietää, mistä omat jätehuollon päästöt koostuvat ja mitkä ovat niiden ilmastovaikutukset. Palvelusta on esimerkiksi mahdollista tarkistaa jäteastioiden tyhjennysvälit ja muuttaa niitä. 

– Palvelu ehdottaa toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi ja kannustaa kierrättämään. Haluamme olla mukana EU:n uusissa kierrätystavoitteissa. Niiden mukaan vuoteen 2035 mennessä jäsenmaiden tulee päästä tilanteeseen, jossa 65 prosenttia yhdyskuntajätteestä kierrätetään, Wargh sanoo.

Tokolan mukaan asiointipalvelun käytössä on huomattavissa ero kuluttajien sekä yritysasiakkaiden välillä. Kuluttajaa kiinnostaa ilmastotaso eli kokonaiskuva talouden jätteiden ilmastovaikutuksista. Yrityksiä kiinnostaa enemmän materiaalin kierrätys- ja hyödyntämisasteet sekä kokonaishiilidioksidipäästöjen määrä.

Asiakaslähtöisiä ratkaisuja

Ympäristöhuollon palveluita rakennustyömaille, kaupan ja teollisuuden alan yrityksille sekä kiinteistöille tuottava perheyritys Kuljetusrinki hankki muutama vuosi sitten toimintoihinsa suhteutetun tilaus- ja raportointijärjestelmän. 

– Raportoinnin ja vastuullisuuden merkitys on korostunut huomattavasti viime vuosien aikana. Vitec on vastannut haasteeseen erittäin hyvin. Rakensimme yhdessä heidän kanssaan tarpeidemme mukaisen RinkiMobiilin. Saamme tuotettua asiakkaillemme tärkeitä ja ajankohtaisia tietoja ympäristöhuollon tapahtumista läpinäkyvästi, kertoo Kuljetusringin myyntijohtaja Tommi Aro.

Raportoinnin kautta voidaan tarkastella kohdekohtaisesti muun muassa jätemääriä, kustannuksia, materiaalien hyödyntämis- ja kierrätysasteita sekä kuljetuksista muodostuvia siirtoasiakirjoja. 

–  Tavoitteenamme on olla täysin hiilineutraali vuoden 2022 loppuun mennessä. Tässä tavoitteessamme myös Vitecin raportointi- ja päästölaskelmat ovat tärkeässä roolissa, Aro päättää.

Lisätietoa: https://www.vitecsoftware.com/fi/tuotealue/ymparisto/