Taitava johtaja huomioi yksilön ominaisuudet

Taitava johtaja huomioi yksilön ominaisuudet

Psyconilla nähdään että organisaatioissa on tarvetta esimiesrooleja laajemmalle johtajuuden valmennukselle.

Taitava johtaja huomioi yksilön ominaisuudet

Kyky luoda yksilöitä tukevat olosuhteet korostuu, kun organisaatiot kehittyvät itseohjautuvammiksi. Hyvällä johtamisella kaikkien paras osaaminen saadaan käyttöön.

Teksti Aino Tiirikkala  Kuva Juha Arvid Helminen

Ihmisten valmius itseohjautuvuuteen vaihtelee kaikissa työyhteisöjen henkilöstöryhmissä. Paras tulos syntyy, kun yksilölliset taipumukset ja tehtävä kohtaavat. Jos organisaatiot haluavat kehittää toimintaansa itseohjautuvuuden suuntaan, pitää tunnistaa se, ettei itseohjautuvuus ole kaikille luontaista.

– Tällöin moninaisuuden ja erilaisuuden huomioiminen sekä niiden johtaminen on tärkein taito. Johtajan pitää osata lukea porukkaa, sanoo Psyconin toimitusjohtaja Lauri Luoto.

Itseohjautuvuutta painottavassa organisaatiossa johtamistyön tarve ei suinkaan vähene. Olennaista on kysyä, millaisia valmiuksia ja ymmärrystä johtaja tarvitsee onnistuakseen ympäristössään.

– Mitä enemmän itsenäisyyttä, sitä selkeämpiä asetettujen tavoitteiden tulee olla. Siten ihmiset käyttävät autonomiaa oikeisiin asioihin, Luoto summaa.

Asiantuntijaorganisaatiossa on ensiarvoista, että esimies osaa auttaa laittamaan työt tärkeysjärjestykseen.

– Asiantuntija on harvemmin taitava priorisoimaan työtään kovin hyvin itse. Hän on usein liian lähellä, eikä näe muita toimintaan vaikuttavia asioita.

Tukea ympäristön rakenteista

Osa ihmisistä toimii paremmin ympäristössä, jossa on rakenteita ja tavoitteita. He saavat enemmän aikaan, jos odotukset ilmaistaan selkeästi ja kalenterissa on säännöllisiä palavereita. Silloin tarvitaan esimiestä, joka pystyy tarvittaessa ohjaamaan.

– Hyvin itseohjatuvat taas työskentelevät tehokkaasti, kun väljyyttä on enemmän. Silti hekin voivat tarvita tukea esimerkiksi suunnan löytämisessä.

Johtajan pitäisikin kyetä luomaan jokaiselle sellainen ympäristö, jossa kukin pystyy onnistumaan omalla kentällään.

– Kyky tutustua porukkaan, tunnistaa sen tarpeita ja motivaatiotekijöitä sekä taito kohdata kaikki yksilöinä edesauttaa jokaisen tukemista hänen ominaisuutensa huomioiden, Luoto vakuuttaa.

Yksi johtaja keksii luontaisesti jutella kaikkien kanssa, toinen tarvitsee sen tueksi prosesseja. Se taito on kuitenkin opittavissa

Johtajuus muutoksen keskellä

Itseohjautuvuuden valmiudesta riippumatta kaikki tarvitsevat jonkin verran sosiaalisten suhteiden tuomaa tukea ja kannattelua.

– Jos organisaatiomuoto ei luonnostaan tarjoa tällaisia rakenteita, pitäisi tavalla tai toisella varmistaa, että ympärillä on riittävästi merkityksellisiä ihmisiä.

Täysin väljä vapaus ei ole ihmiselle helppo tilanne. Itseohjautuvassa ympäristössä tulee helposti epävarmuuden hetkiä, ja ihminen kokee, ettei hallitse kaikkea tekemäänsä. Tällöin tukea kaivataan erityisesti.

Tämän päivän organisaatioissa on entistä enemmän ihmisiä, jotka tarvitsevat valmiuksia toisten sparraamiseen ja kannustamiseen. Roolit, jotka sisältävät merkittäviä päällikkötason vastuita ilman selkeää esimiesasemaa, ovat lisääntyneet. Tällainen henkilö voi esimerkiksi johtaa muutostyötä tai vastata siitä, että koko organisaatio viestisi enemmän.

– Olemme nähneet valmennustyössämme, että johtajuus on vahvasti muutoksessa. Eikä tämä koske pelkästään itseohjautuvaksi julistautuvia organisaatiota, Luoto kertoo.

Itsetuntemuksen kehittäminen on usein ensimmäinen askel siinä, että johtaja oppii kohtaamaan ja tukemaan työyhteisöään paremmin.