Sähköinen mallisto takaa ajonautinnon

Sähköinen mallisto takaa ajonautinnon

logggg

Sähköinen mallisto takaa ajonautinnon

Teksti Pekka Säilä Kuvat Sara Lehtomaa

BMW Suomen toimitusjohtaja Janne Kämäräinen uskoo, että ladattavien automallien suosio tulee kasvamaan tulevaisuudessa vauhdilla.

Tekninen edelläkävijyys on aina erottanut BMW:n kilpailijoista. Sähköistyvän malliston uudistumisen myötä yhtiö on ottanut ekologisesti kestävät toimintatavat kiinteäksi osaksi toimintaketjua.

Poliittiset päätökset ja kuluttajien odotukset ilmastovaikutusten pienentämiseksi ovat saaneet sähköistettyjen autojen myynnin kunnolla vauhtiin. Suomessa ladattavien hybridien ja sähköautojen osuus ensirekisteröinneissä on viime vuodesta tuplaantunut ja on edelleen voimakkaassa kasvussa.

BMW:n sähköisen malliston uudistuminen on taannut sen, että haastavasta maailmantilanteesta huolimatta Suomessa ollaan myynnissä tällä hetkellä edellä viime vuoden vastaavaa ajankohtaa.

– Onnistumisen takeena on ollut myös tehokas jälleenmyyntiverkostomme, joka on tehnyt erinomaista työtä uuden mallistomme markkinoinnissa ja myynnissä, kiittelee BMW Suomen toimitusjohtaja
Janne Kämäräinen.

Tämän vuoden aikana BMW:n uudistunut ja vähäpäästöinen mallisto kattaa ladattavat hybridit, kevythybridit sekä täyssähköiset mallit. Kämäräinen arvioi, että vuoden 2020 aikana reilusti yli puolet myydyistä malleista tulee olemaan ladattavia. Jatkuvan kehitystyön ansiosta moottoreiden päästöt ovat merkittävästi alentuneet, samalla kun myös isompia malleja on lanseerattu sähköistettyinä versioina.

– BMW:n periaatteena on aina ollut ajamisen nautinto yhdistettynä tekniseen edelläkävijyyteen. Myös sähköistyvään mallistoon on luotu alustat ja teknologia, joilla voidaan maksimoida mallistomme joustavuus ja riippumattomuus muista valmistajista, Kämäräinen toteaa.

Kestävää kehitystä

  • Vuoteen 2030 saakka ulottuvat hiilidioksiditavoitteet kattavat ajoneuvon koko elinkaaren suunnittelusta sen käyttöiän loppuun asti.
  • Uudet päästötavoitteet perustuvat tieteellisiin tutkimustuloksiin.
  • Kauaskantoisessa tuotestrategiassa hiilidioksidipäästöt vähenevät merkittävästi yli seitsemän miljoonan sähköajoneuvon ansiosta.
  • Tuotannon ja tuotantolaitosten hiilidioksidipäästöjä alennetaan 80 prosenttia ajoneuvoa kohti.
  • Tavoitteena on luoda autoalan kestävin toimitusketju. Resurssienhallinnassa painottuu kiertotalous.
  • Ylimmän johdon toimintaa mitataan kestävään kehitykseen perustuvien tavoitteiden perusteella.

X5-hybridin toimintasäde on markkinoiden huippua. Tämän vuoden aikana saataville tulee myös BMW:n ensimmäinen täyssähköinen katumaasturi.

Uudistunut hybridimallisto

BMW:n uudistuneessa hybridimallistossa polttomoottori ja hiljainen sähkömoottori tekevät saumatonta yhteistyötä. Sähkömoottorin toimintasädettä on parannettu ja kiihdytysvoimaa vahvistettu, mikä parantaa ajokokemusta entisestään. Lisäksi malliston tekniikkaa on petrattu ominaisuuksilla, jotka pienentävät ympäristövaikutusta, parantavat turvallisuutta ja tekevät auton käytöstä entistä helpompaa ja nautittavampaa.

– Suosituista X-malleistamme sekä 3- ja 5-sarjasta löytyy useita ladattavana hybridimalleja, joissa tehokas ja vähäkulutuksinen bensiinimoottori yhdistyy eDrive-teknologian hiljaiseen sähkömoottoriin. Uudet mallit tarjoavat parempaa suorituskykyä, samalla kun polttoaineen kulutus ja CO2-päästöt ovat tavallista vähäisempiä.  Myös ladattavien hybridimallien toimintasäde on markkinoiden huippua. Esimerkiksi BMW:n X5-maasturin sähkömoottorissa on jopa 87 kilometrin toimintasäde, Kämäräinen lupaa.

BMW panostaa edelleen merkittävästi myös kevythybridiautoihin. Niissä ladattavia hybridejä pienempi sähkömoottori tukee polttomoottoria pitäen polttoaineen kulutuksen pienempänä ja päästötasot alhaisempina. Kevythybridit hyödyntävät 48 voltin akkuun varastoitua jarrutusenergiaa ja niiden sähkömoottori avustaa polttomoottoria esimerkiksi auton käynnistyksen tai kiihdytyksen yhteydessä. 

Tämän vuoden aikana BMW lanseeraa yhteensä noin 60 uutta kevythybridiä ja uusia malleja suunnitellaan jatkuvasti.

 

BMW X5 xDrive45e -hybridiauton sähköinen toimintamatka on jopa 87 kilometriä.

 

Päästötöntä suorituskykyä

Myös täyssähköautojen kehityksessä BMW aikoo olla markkinoiden kärkipaikalla. Täyssähkömalleista autonvalmistajalla on jo useamman vuoden ajan ollut markkinoilla BMW i3, josta löytyy myös sporttisempi versio i3s.

– Tämän vuoden aikana saataville tulee myös ensimmäinen täyssähköinen katumaasturimme iX3, joka kykenee BMW:n eDrive-tekniikan ansiosta jopa 459 kilometrin toimintasäteeseen. Hevosvoimia uudesta täyssähkömallista löytyy 286 ja vääntöä kiitettävät 400 nm, joka riittää haastavimpiinkin tarpeisiin, Kämäräinen toteaa.

Ensi vuonna BMW esittelee myös uuden i4-mallin. Neliovisen Gran Coupen kantamaksi luvataan 600 kilometriä, joka tulee olemaan markkinoiden parasta suorituskykyä.

Täyssähköautojen ehdottomana etuna Kämäräinen pitää sitä, etteivät ne tuota lainkaan päästöjä fossiilisista polttoaineista ja ovat perinteisiä autoja helpommin huollettavia. Äänettömyys ja vaihteiston portaattomuus tuovat taas ajonautintoa. Hänen mielestään yksi tulevaisuuden suurimmista haasteista onkin riittävän kattavan latausinfra-
struktuurin rakentaminen koko maan kattavaksi, kun sähköautojen suosio jatkuvasti lisääntyy.

– BMW-konsernilla tulee olemaan vuoteen 2023 mennessä 25 sähköautomallia, joista puolet on täysin sähköisiä. Esimerkiksi suositut BMW X1 ja BMW 5 -sarja tulevat jatkossa markkinoille myös täysin sähköisinä kuten yrityksemme ylin johto on aiemmin linjannut.

Vaikka ladattavien mallien kehitys laajenee merkittävästi, BMW:llä
uskotaan, että myös bensiini- ja dieselautot on käytössä vielä pitkän aikaa, vaikka mallistot niiden osalta tulevatkin jonkin verran harvenemaan.

– Esimerkiksi diesel- ja kevythybridiyhdistelmä tulee jatkossakin olemaan kysytty vaihtoehto. Strategianamme on tarjota samasta mallista useita eri vaihtoehtoja, mikä pitää sekin osaltaan bensa- ja dieselmallit vielä vahvasti kuvioissa mukana. Myös polttoaineissa tapahtuu ympäristön kannalta jatkuvaa positiivista kehitystyötä, esimerkiksi uusiutuvan dieselin kehitystyön myötä, Kämäräinen muistuttaa.

EU:N ASETTAMA päästötavoite saavutetaan tämän vuoden kuluessa.

Ympäristöajattelu kattaa koko toimintaketjun

BMW Groupin menestyksen kulmakiviä on pitkäjänteinen ja vastuullinen toiminta. Yhtiö sisällyttääkin strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat sekä luonnonvarojen säästämisen. Yhtenä johtavista premium-automerkeistä BMW haluaa olla myös kestävässä kehityksessä edelläkävijä. 

Yhtiön omana tavoitteena on vähentää jokaisen ajoneuvon aiheuttamaa hiilidioksidipäästömäärää vähintään kolmanneksella. Vuonna 2019 BMW valmisti 2,5 miljoonaa ajoneuvoa, joten tavoite vastaa yli 40 miljoonan hiilidioksiditonnin vähennystä koko elinkaaren aikana vuonna 2030.  Tuotannon ja tuotantolaitosten hiilidioksidipäästöjä alennetaan 80 prosenttia ajoneuvoa kohti.

– Kestävän kehityksen tavoitteet on integroitu koko BMW:n toimintaketjuun ja ne kattavat tuotteen koko elinkaaren ajoneuvon suunnittelusta aina sen käyttöiän loppuun asti. Lyhyemmälläkin tähtäimellä olemme hyvin aikataulussa. Tulemme saavuttamaan EU:n asettaman päästötavoitteen tämän vuoden kuluessa, Kämäräinen lupaa.

kynaHarm