Aki Kosken ja Lassi Puontin mukaan vanhan vesilaitoksen saneeraus tarjoaa opiskelijoille ja työkokeilijoille oivan paikan kartuttaa osaamistaan korjausrakentamisessa. Kuva Joona Raevuori.
Rakentaminen

Saneerauskohde ponnahduslautana työelämään

Vanha vesilaitos Nikkilän sairaalan kupeessa muuntuu koulutus- ja kokouskeskukseksi. Saneerauksen toteuttavat yhteistyöhankkeena Keuda sekä Sipoon kunta. 

Teksti Timo Hämäläinen

Saneeraushanke on ihanteellinen oppimisympäristö, jossa opiskelijamme pääsevät oikeisiin korjausrakentamistöihin ja kasvattavat työelämäntaitojaan, kertoo rakennusalan kouluttaja Aki Koski Keudasta.

Rakennusalan opiskelijat saavat työmaalle kumppanikseen työkuntoutujia ja työkokeilijoita, jotka ovat Sipoon organisoiman Toimintakeskus Risteyksen asiakkaita. 

–  Korjaushanke palvelee mainiosti sekä meidän että Keudan tarpeita. Työmaa tarjoaa asiakkaillemme mahdollisuuden kokeilla ja oppia rakennustyötä sekä löytää reitin työelämään, toteaa Toimintakeskus Risteyksen toiminnanjohtaja Lassi Puonti.

Nelikerroksinen vesilaitos 1940-luvulta on ollut pitkään tyhjillään, mikä näkyy sekä sisä- että ulkoseiniin ilmestyneinä kirjavina graffiteina. Ikkunoita on sieltä täältä jouduttu korvaamaan kovalevyillä.

–  Rakennus on kuitenkin vielä hyvin saneerattavissa. Eikä sitä Museoviraston mukaan saisi purkaakaan. Vain kivenheiton päässä kohoavat Nikkilän entisen mielisairaalan rakennukset, Koski toteaa.

Vanha vesiallas on kalteva, joten siihen on kätevä rakentaa auditorio. Rakennukseen tulee myös aula, kahvila- ja WC-tilat. 

–  Kaikkiaan tilaa on noin 500 kerrosneliömetriä. Vieressä kohoaa suurempi, vuonna 1939 rakennettu Juhlatalo, joka on saneerattu kokous- ja monitoimitilaksi. Rakennukset täydentävät hyvin toisiaan. Tilat ovat kaikkien vuokrattavissa, Puonti kertoo.

Ammattilaisia tarpeeseen

Talon saneerauksessa tarvitaan monenlaisia osaajia: korjausrakentajia, pintakäsittelijöitä sekä sähkö- ja putkiasentajia. Tässä tapauksessa he ovat opiskelijoita, mutta se ei tahtia haittaa. Koski ja muut Keudan opettajat pitävät huolta laadusta valvomalla töitä.

Koski ja Puonti toivottavat rakennusyhtiöiden edustajia paikan päälle tutustumaan työmaahan. Työt käynnistyvät vuoden 2019 alussa ja valmista pitäisi olla vuoden 2020 loppuun mennessä. Paikalta voi hyvinkin löytyä sopiva työntekijä omaan yritykseen.

–  Teemme jatkuvasti yhteistyötä yritysten ja kuntien kanssa sekä etsimme uusia kumppaneita. Rakennamme esimerkiksi parhaillaan erään yrityksen kanssa noin 1 500 neliömetrin suuruista hallia, Koski kertoo.

Koski kehuu Keudaa mainiona rekrytointikanavana. 

–  Yritykset saavat meidän kauttamme omaan tarpeeseensa sopivan ammattilaisen. Yritys voi ottaa opiskelijan töihin esimerkiksi oppisopimuksella tai koulutussopimuksella.

Myös Puontin johtama Toimintakeskus Risteys etsii väyliä, joiden kautta työntekijät ja työnantajat löytävät toisensa. 

 

Yhteistyötä työmaalla 
  • Keuda tarjoaa ammatillista koulutusta yritysten ja työnantajien kehittämiskumppanina. Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymällä
    on 11 toimipistettä, joissa opiskelee vuosittain noin 7 500 opiskelijaa.
  • Toimintakeskus Risteys on Sipoon kunnan kohtaamispaikka, joka mahdollistaa nuorille ja aikuisille kuntouttavaa työtoimintaa, työkokeilua, palkkatukityötä sekä oppisopimusopiskelua.

You Might Also Like