Puutöiden suosio on kasvussa

Puutöiden suosio on kasvussa

Onnistuneen lopputuloksen saamiseksi puun katkaisukohta tulee merkata etukäteen veitsellä, jotta sahaus lähtee suoraan heti alusta alkaen, neuvoo Plektra Trading Oy:n työkaluasiantuntija Juha Laurila. Plektran valikoimasta löytyvät, kotinikkarin käteen hyvin sopivat Gyokuchot on valittu monta kertaa maailman parhaiksi japaninsahoiksi.

Puutöiden suosio on kasvussa

Helsingin Töölöstä löytyy puutyöstäjän “karkkikauppa“, josta aloittelija ja konkari löytää laadukkaat työkalut, neuvot ja tarvikkeet inspiraationsa toteuttamiseen.

Teksti Maiju Korhonen  Kuva Juha Arvid Helminen

Puutyöharrastus lähtee usein hyvin pienestä, ehkäpä puukosta ja puupalikasta. Aina edes puukkoa ei tarvita, vaan pelkkä hiomapaperi ja pala puuta riittävät. Plektrojen lisäksi myös pieniä koriste-esineitä ja koruja saa tehtyä vähällä vaivalla lähes ilmaiseksi. Kun puutyön tekemiseen haluaa tarkkuutta, hyvälaatuinen suorakulma on oleellinen väline.

– Muita aloittelijalle hyödyllisiä työkaluja ovat viivoitin, saha, taltta ja vasara. Harrastaja kiinnostuu todennäköisesti hankkimaan jossain vaiheessa myös höylän ja suuntaispiirtimen sekä yläjyrsimen tai jyrsinhöylän. Lähes jokainen puutyöprojekti tarvitsee myös pintakäsittelyaineen, liimaa ja merkkausveitsen, luettelee Plektra Trading Oy:n työkaluasiantuntija Juha Laurila.

– Koska käsitöiden tarkoitus on tuottaa tekijälleen ennen kaikkea hyvää mieltä ja onnistumisen tunteita, kannattaa kaupasta valita edullisimman sijaan keskihintainen tuote, Plektra Trading Oy:n toimitusjohtaja Aleksi Kiianlinna jatkaa.

Polttokynä vai intarsiatyö?

Koronan tuoman poikkeusajan myötä moni Laurilan ja Kiianlinnan asiakas tulee nyt myymälään etsimään inspiraatiota ja vinkkejä uudelleen heränneen käsityöinnostuksen vauhdittamiseen. 

– Meillä on myynnissä esimerkiksi viiluja, joihin voi piirtää tai joista voi leikata intarsiatöitä. Polttokynän sijaan asiakas voi ostaa myös sorvin, millä syntyvät vaivattomasti niin kynät, kulhot kuin kupitkin. 

Lisää työstömahdollisuuksia antavat pienois- ja letkuporat ovat käyttökelpoisia silloin, kun puuhun halutaan kaivertaa jotain. 

– Kevät ja kesä ovat perinteisesti pieneen pintakorjaukseen käytettävien kaapimien, siklien ja sahojen sesonkiaikaa. Maahantuomamme Speedheater-maalinpoistolaite on puolestaan suosittu maalinpoistamiseen puupinnoilta ja se on kätevä apu esimerkiksi ikkunanpuitteiden kunnostamiseen ja veneen tai talon käsiteltyjen puupintojen uusimiseen.

Puutöitä on perinteisesti totuttu tekemään verstaissa, mutta se onnistuu kätevästi kotioloissakin. 

– Valikoimistamme löytyy matkamallinen höyläpenkki, jonka voi kiinnittää vaikka keittiön pöytään tai mihin tahansa tasoon aihion työstön ajaksi. 

Puu tarkoituksen mukaan

Kun idea ja työstömenetelmä ovat selvillä, on aika miettiä puu, jota tuotteeseen käytetään. Puulajeihin kannattaa tutustua etukäteen, sillä ei ole aivan sama, mitä mihinkin käytetään. Koivu esimerkiksi lahoaa kastuessaan, kun taas tiikki ja mahonki kestävät kosteutta erinomaisesti. 

– Eri puulajit voivat vaatia eri työstömenetelmiä. Esimerkiksi pehmeä puulaji vaatii erityisen terävät työkalut. Toisaalta viimeistely voidaan tehdä puusta riippuen joko leikkaamalla, höyläämällä, hiomalla tai muuten veistämällä. 

Joustavan osan valmistukseen pitkäsyinen jalava tai jokin muu taivutusta kestävä puulaji on hyvä valinta. Jousipyssyyn valitaan puolestaan katajaa, kuusta tai pihlajaa. 

– Meiltä saa työkalujen lisäksi myös eri kovuusasteisia ja värisiä puita violetista sinertävään, punaiseen ja eri ruskean sävyihin.

Mukava harrastus

  • Puutyöharrastus on vaivaton aloittaa. Plektra Trading tarjoaa työkalut ja opastusta aloittelijalle.
  • Nikkarointi on hauskaa ajanvietettä ystävien tai perheen kesken. 
  • Puutöitä tekemällä oppii hyödyllisiä kädentaitoja ja pääsee näkemään oman käden jäljen välittömästi.

 

Nousussa sekatekniikat

Moni on kuullut puhuttavan japaninsahasta, ja se onkin yksi puukäsityöharrastajien suosikkivälineistä. Eikä ihme, sillä se on kätevä askartelussa ja erityisesti tarkkuutta vaativissa sahauksissa. Laurilan oma mielenkiinto kohdistuu sahaamisen sijaan sorvaamiseen. 

– Sinne puolelle onkin tullut viime aikoina paljon uusia teroitusvälineitä ja talttoja. 

Toinen häntä kiinnostava uutuus on pintakäsittelyaine MonoCoat, joka antaa vaikutelman käsittelemättömästä puusta. Kenties kaikkein kiehtovimpia puutyön muotoja ovat kuitenkin sekatekniikat, joissa puuta yhdistetään johonkin toiseen materiaaliin. 

– Puutöistä inspiroitunut löytää opastusta ja työkaluja harrastuksen toteuttamiseen Plektra Tradingin Töölön kivijalkamyymälästä tai verkkosivuilta, Laurila vinkkaa.

PLEKTRATRADING.FI