Pinnat puhtaaksi laserlaitteella

Pinnat puhtaaksi laserlaitteella

Laserpuhdistus poistaa lähes minkä tahansa epäpuhtauden lähes miltä tahansa pinnalta. Puhdistustapana laser on huomattavasti siistimpi kuin moni muu menetelmä.

Pinnat puhtaaksi laserlaitteella

Laser on tehokas menetelmä erilaisten materiaalien ja pintojen puhdistamiseen. Se ei vaurioita pohjamateriaalia, eikä myöskään sotke ympäristöä. 

Teksti Timo Hämäläinen  Kuva W2M Industries

Juhani Tamminen W2M Indstries Oy:stä tietää, että Laserlaitteita pidetään yleensä kalliina. Hän kumoaa mielikuvan vanhentuneena.

– Laserlaitteiden hinnat ovat tippuneet viimeisten muutaman vuoden aikana jopa viidennekseen entisestä. Laser on kilpailukykyinen muihin puhdistusmenetelmiin verrattuna. Lisäksi laserilla on monia hyviä ominaisuuksia, kuten ympäristöystävällisyys, turvallisuus ja helppo liikuteltavuus.

Reilussa puolessatoista vuodessa W2M Industries on ehtinyt myydä yli neljäkymmentä laitetta Suomeen ja Pohjoismaihin.

– Tavoitteena on levittäytyä Pohjoismaiden ja Baltian markkinoille. Vientiverkoston rakentaminen tyssäsi kuitenkin tilapäisesti keväällä koronapandemiaan, Tamminen kertoo.

Ympäristöä likaamatta

Laserpuhdistus sopii lähestulkoon minkä tahansa epäpuhtauden poistoon lähes miltä tahansa pinnalta. Laserilla voi poistaa muun muassa ruostetta, maalia, hartseja, raskasmetalleja, hometta, liimoja, biokalvoja, kumia, muovia, likaa, hapettumia, mustumia ja graffiteja.

Lasereita ovat hankkineet esimerkiksi hitsaamot, autokorjaamot ja koneistamot. Teollisuuslaitokset käyttävät laseria hitsaussaumojen käsittelyyn, telahuoltoon ja usein kuivajääpuhdistuksen sijasta. Eräs taidemuseo puolestaan käyttää laseria patsaiden puhdistamiseen.

– Laser ei vahingoita pohjamateriaalia. Hitsisaumojen puhdistuksessa se ei myöskään muuta metallin koostumusta tai mikrorakennetta, Tamminen korostaa.

Laserin yhtenä selvänä etuna verrattuna hiekka-, kuivajää- ja soodapuhallukseen on sen siisteys. Kun käytetään laseria, ympäristön suojaamisen ja jälkisiivouksen tarve jää lähes kokonaan pois.

– Pinnan puhdistaminen laserilla voi viedä enemmän aikaa kuin puhallusmenetelmillä. Toisaalta laser ulottuu koloihin ja rakoihin, eli paikkoihin joihin monilla muilla menetelmillä voi olla mahdoton päästä. Tilanne eri menetelmien välillä tasoittuu, kun mukaan lasketaan koko prosessi suojaustoimineen ja loppusiivouksineen.

Työntekijälle laser on turvallinen ja miellyttävä työmenetelmä. 

– Lasersäteet eivät tee esimerkiksi kädelle mitään. Puhdistuksessa pinnasta irtoava aines voidaan imeä suoraan imuriin. Työsuojelun takia työntekijän pitää kuitenkin käyttää suojalaseja ja hengityssuojaa, Tamminen sanoo.

Kokeilulla hyödyt esille

Laserpuhdistimia valmistetaan niin pienimuotoiseen puhdistamiseen kuin järeään, jatkuvaan käyttöön. Pienimmän, teholtaan 60 watin laitteen hinta on noin 20 000 euroa. Suurimman laitteen teho on 2000 wattia. Samalla hinta kipuaa yli kymmenkertaiseksi. Teho on melko suoraan verrannollinen puhdistusnopeuteen.

– Jos yritys on kiinnostunut laserlaitteesta, tulemme mielellämme paikalle esittelemään niitä. Esittely ei maksa mitään. Sen jälkeen on paremmat valmiudet arvioida, kannattaako laitteeseen investoida. Tarjoamme kaikkiin laitteisiimme myös leasing-vaihtoehdon.

Jos puhdistustarve on jaksottaista, yritys saattaa päätyä hankkimaan puhdistuksen palveluna. Puhdistuspalvelua tarjoavat ainakin vantaalainen Hyvä Huolto Oy ja raumalainen LHI-Service.