Myös etätyö vaatii työajan seurantaa

Myös etätyö vaatii työajan seurantaa

Visma Enterprisen projektipäällikkö ja työajan hallinnan konsultti Marja Eloranta tekee tottuneesti etätyötä itsekin ja nauttii siitä, ettei aikaa kulu työmatkoihin.

Myös etätyö vaatii työajan seurantaa

Villasukat jalkaan ja läppäri syliin. Etätyö tuntuu monesta mukavan vapaalta, mutta uusi työaikalaki velvoittaa seuraamaan myös etänä tehtyjä tunteja.

Teksti Liisa Joensuu  Kuva Juha Arvid Helminen

Etätyötä on tehty kodeissa, mökeillä ja kahviloissa jo vuosia, ja viimeistään koronakevät muutti työskentelytavan uudeksi normaaliksi. Uusi työaikalaki on muutoksen tasalla ja ottaa kantaa etätyön tekemiseen.

– Vuoden alussa voimaan tullut työaikalaki rinnastaa etätyön työpaikalla tehtyyn työhön. Työnantajan tulee olla selvillä työntekijän kokonaistyöajasta, myös etänä tehdyistä tunneista, kaikilla toimialoilla. Työaikaa tulee seurata, tehtiinpä työtä milloin ja missä tahansa. Monissa yrityksissä onkin uudistettu työajan seuraamisen käytäntöjä ripeällä tahdilla, kertoo projektipäällikkö ja työajan hallinnan konsultti Marja Eloranta Visma Enterprisesta.

Työnantajaa kiinnostavat tehdyt tunnit useastakin syystä. Ne toimivat projektinhallinnan työkaluina ja kertovat, kuinka paljon kustannuksia kertyy tietyille kustannuspaikoille ja onko toiminta kannattavaa. Niiden avulla on mahdollista selvittää, minkä verran eri tehtävät vievät aikaa ja ennustaa resurssien tarvetta. Ne kertovat myös henkilöstön työn määrästä ja työntekijöiden mahdollisesta kuormittumisesta eli toimivat työhyvinvoinnin seuraamisen välineinä.

– Etätyössä vaarana on, että töitä tehdään liiaksikin. Ihminen saattaa työskennellä virallisesti kahdeksasta neljään, mutta silti vastailla sähköposteihin vielä myöhään illalla. Jos työntekijä ei itse pidä huolta omasta jaksamisestaan, esimiehen tulisi puuttua asiaan, Eloranta muistuttaa.

Helppo mobiiliseuranta

Uusi laki antaa aikaisempaa väljemmin mahdollisuuksia sopia liukuvasta työajasta, joustotyöajasta ja työaikapankista. Liukumarajoja on kasvatettu: liukuma saa olla enintään neljä tuntia vanhan kolmen tunnin sijaan.

– Joustotyöaika puolestaan soveltuu esimerkiksi asiantuntijatyöhön, jossa työtä ohjaavat tavoitteet. Työntekijä voi itse määrittää vähintään puolet työajastaan eli päättää missä ja milloin työtään tekee. Työaikapankki taas tarkoittaa, että tehtyjä tunteja voi vaihtaa vapaaksi. Uusi säädös mahdollistaa sen, että ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan sekä säästää että yhdistää toisiinsa.

Etätyötä on tähän asti seurattu yrityksissä kovin eri tavoin. Työntekijä on voinut esimerkiksi kertoa, mitä tehtäviä aikoo tehdä, ja esimies on tarkistanut, että ne ovat tulleet tehdyiksi. Joissakin yrityksissä työtunteja on puolestaan kirjattu Excel-taulukoihin.

Helpoimmin työajan seuraaminen käy nykyisin kännykkään saatavilla mobiilisovelluksilla.

– Visman ratkaisu työajan seurantaan on Tiima-tuoteperhe. Liikkeelle voi lähteä yksinkertaisesta järjestelmästä, jossa työntekijä leimaa itsensä sisään ja ulos. Liukumasaldo elää reaaliaikaisesti. Ominaisuudet kasvavat kunkin yrityksen tarpeiden mukaan. Tehtyjä tunteja on mahdollista esimerkiksi kohdentaa eri kustannuspaikoille ja projekteille.

Eloranta lisää, että moni liikkuvaa työtä tekevä arvostaa sitä, että seurantajärjestelmä kulkee mukana kännykkäsovelluksena. Visma Enterprisen Tiima-järjestelmä voi myös korvata kiinteät leimauslaitteet kokonaan.