Matkailuautojen suosio kiihtyy jatkuvasti

Matkailuautojen suosio kiihtyy jatkuvasti

Yrittäjä Henry Gyllenberg kertoo matkailuautoilun houkuttelevan tien päälle helppoudellaan.

Matkailuautojen suosio kiihtyy jatkuvasti

Aikataulupaineista ja rajoituksista vapaa matkailuautoilu on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten matkailukulttuurissa.

Teksti Mari Laaksonen  Kuva Riku Kylä

Kymmenen vuotta sitten Gyllenbergit havahtuivat siihen, että matkailuautojen vuokrausmarkkinoilla kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet. Perheellä oli tapana viettää kesäisin pieni loma matkailuautoillen, mutta kulkupelien saatavuudessa oli haasteita. Autovuokrausalalla jo aikaisemmin toimineet Gyllenbergit näkivät markkinapaikan ja päättivät itse tarttua matkailuautojen vuokrausbisnekseen. Se oli päätös kohdillaan, sillä vuosien aikana matkailuautoilun suosio on räjähtänyt käsiin.

Henry Gyllenberg selittää matkailuautoilun jatkuvasti kiihtyvää suosiota muun muassa leirintäalueiden sekä matkaparkkien kehittymisellä ja kotimaan matkailun muoti-ilmiöllä. Osansa matkailuautoilun yleistymiseen on tuonut myös korona-aika. Matkailuautoilu on turvallinen lomailumuoto myös poikkeusolojen aikana.

– Matkailuautoilun etuna on, että ratin voi kääntää mihin suuntaan tahansa omien aikataulujen mukaan. Lähikontaktit ovat vältettävissä, eivätkä poikkeusolojen rajoitukset hidasta menoa. Keittiö ja WC kulkevat matkassa koko ajan, mikä tekee myös perheiden matkustamisesta helpompaa, Gyllenberg kertoo.

Viime vuoden lakimuutos matkailuautojen nopeusrajoituksiin liittyen on tehnyt matkailuautoilusta vieläkin sujuvampaa.

– Nopeusrajoitukset matkailuajoneuvoihin liittyen poistettiin, joten niillä pääsee nyt kulkemaan minkä tahansa henkilöauton tavoin.

Tukiverkko tien päällä

Gyllenbergien aavuokraus.fi-palvelussa on tällä hetkellä 24 matkailuautoa vuokrattavissa. Jokainen auto on hankittu Rinta-Joupin autoliikkeestä, jolla on kattava myynti- ja huoltoverkosto ympäri maata. Aavuokraus.fi:n asiakkaille tämä tarkoittaa maanlaajuista tukiverkostoa tien päällä.

– Rinta-Joupin autoliike on valmis auttamaan asiakkaitamme matkailuautoiluun liittyvissä asioissa koko Suomessa omissa toimipisteissään nopealla aikataululla ja tarvittaessa apua on saatu myös virka-aikojen ulkopuolella. Asiakkaamme eivät siis ole yksin pitkillä Lapin reissuillakaan, vaan auttavia käsiä löytyy pitkin matkaa, Gyllenberg kiittelee pitkäaikaisen yhteistyökumppanuuden hyötyjä.

Matkailuajoneuvon vuokraaminen on sekä huoleton että kustannustehokas tapa tutustua suosittuun lajiin.

– Jos autoa käyttää vain kahdesti vuodessa, omasta ajoneuvosta tulee investointina kallis. Vuokra-auton kanssa operointi on helppoa ja vaivatonta, kun ei tarvitse huolehtia huolloista ja talvisäilytyksestäkään.

Asuntoautoilemaan vuokra-ajoneuvolla kaipaavan kannattaa kuitenkin olla ajoissa liikenteessä.

– Iso osa kesäajan varauksista tehdään jo talven puolella. Peruutuksia kuitenkin aina tulee jonkin verran, joten vapaiden autojen perään kannattaa kysellä, Gyllenberg vinkkaa.