LNG on investointi tulevaisuuteen

LNG on investointi tulevaisuuteen

Toimitusjohtaja Perttu Lahtisen mielestä LNG-teknologia ja siihen kytkeytyvät ratkaisut ovat käyttökelpoisia pitkälle tulevaisuuteen, kun fossiilisia polttoaineita korvataan kestävillä energialähteillä.

LNG on investointi tulevaisuuteen

LNG toimii siltana vähäpäästöisempiin ja kestävämpiin polttoaineisiin. Sitä varten rakennettava infrastruktuuri palvelee uusia, kaasulähtöisiä energiaratkaisuja.

Teksti Timo Hämäläinen  Kuva Joona Raevuori

Rohe Solutions toimittaa LNG:tä, eli nesteytettyä maakaasua, säiliöautoilla ympäri Suomen. Lisäksi se jakelee maakaasua maakaasuverkoston kautta. Yritys aloitti toimitukset asiakkaille vuonna 2018.

Rohe tarjoaa LNG:tä ratkaisuksi matkalla fossiilisista polttoaineista uusiutuviin energialähteisiin.

– Yrityksen ei tarvitse tehdä lisäinvestointeja siirtymävaiheessa, sillä LNG-teknologia käy yksi yhteen muiden kaasumaisten, kuten nesteytetyn biokaasun tai Power to Gas -tekniikalla tuotetun polttoaineen käyttöön, toimitusjohtaja Perttu Lahtinen toteaa.

Nesteytettyä biokaasua on jo vähissä määrin markkinoilla, mutta Power To Gas -tekniikalla valmistettava uusiutuva polttoaine odottaa vielä tuloaan. Prosessissa valmistetaan vedystä ja hiilidioksidista metaania. Tarvittava sähkö tuotetaan aurinko- tai tuulienergialla.

– Uusiutuvan kaasun tuotanto on toistaiseksi kallista, mutta sen kilpailukyky kasvaa koko ajan. Uskon, että uusien kaasumaisten tuotteiden saanti laajasti markkinoille vie kuitenkin vielä 5–10 vuotta.

Jakeluverkosto kasvuun

Monet teollisuuslaitokset ovat jo ottaneet LNG:n käyttöön. Rohe tarjoaa omaa asiantuntemustaan uusien kohteiden arviointiin. Kaasusta on tullut varteenotettava vaihtoehto myös laivojen ja raskaan liikenteen käyttövoimana.

– LNG-rekkoja kokeilevilta yhtiöiltä on tullut hyvää palautetta. Suomeen tarvitaan kuitenkin nykyistä kattavampi jakeluverkosto.

Rohe haluaa Lahtisen mukaan olla mukana rakentamassa jakeluverkostoa. Yhtiö tarjoaa mahdollisuuden perustaa tankkausasema joko asiakkaan omana investointina tai vuokrasopimuksella. Asema voidaan rakentaa niin, että se palvelee sekä raskaita ajoneuvoja että henkilöautoja.

Lahtinen muistuttaa, että maakaasu on muita fossiilisia polttoaineita vähäpäästöisempi.

– Maakaasun elinkaaren aikaiset hiilidioksidipäästöt ovat hieman pienemmät ja typpipäästöt huomattavasti pienemmät kuin dieselillä. Pienhiukkas- ja rikkipäästöt jäävät maakaasua käytettäessä lähes olemattomiksi.

Kaasua maailmalta

Rohe Solutions on Haminan Energian ja virolaisen Alexela Energian yhteisyritys. Tähän samaan yhtiöryppääseen kuuluu myös Hamina LNG, joka rakentaa parhaillaan nesteytetylle maakaasulle tarkoitettua vastaanottoterminaalia Haminan satamaan. Terminaalin on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2021 alussa.

Rohe Solutions on vuoden alusta lähtien toimittanut asiakkaille maakaasua myös kaasunsiirtoputkiston kautta. Kaasu virtaa Suomeen Viron ja Latvian markkinoilta Baltic Connector -putkilinjastoa pitkin.

– Tavoitteena on hankkia kaasua vuoden 2022 jälkeen kilpailukykyisesti myös Keski-Euroopasta.

Lahtinen lisää, että Haminan uuden LNG-terminaalin avulla maakaasua ja uusiutuvista lähteistä tuotettua kaasua pystytään hankkimaan kansainvälisiltä markkinoilta entistä laajemmalta alueelta.

– Tarvittaessa nesteytettyä maakaasua voidaan myös höyrystää ja syöttää maakaasuverkostoon, mikä puolestaan parantaa huoltovarmuutta, Lahtinen sanoo.