Lisää viihtyisyyttä pihaan

Lisää viihtyisyyttä pihaan

Kiantti Oy:n työnjohtaja Tuomas Oksalla on tarkat laatuvaatimukset: työntekijät ovat saaneet parhaat opit käytännön kautta. 

Lisää viihtyisyyttä pihaan

Viheralueiden ja pihojen suunnittelijoilla pitää nyt kiirettä. Sesonki on keväästä syksyyn, mutta vipinää riittää ympäri vuoden.

Teksti Outi Rantala  Kuva Eino Ansio

Yhä useampi suomalainen arvostaa sitä, että silmä lepää asuinympäristössä. Persoonallista ilmettä pihaan luodaan pihakiveyksillä, rajauksilla ja istutuksilla niin omakoti-, rivi- ja kerrostalopihoihin, yritysten ympäristöihin kuin kaupunkikuvaankin. Piharakentamisen ammattilaiselle erityinen ilonaihe on se, että asiakaskunta on monipuolinen ja sen myötä myös kohteita on erilaisia.

Tampereen keskustassa rakennetaan infraa raitiovaunua varten, mikä työllistää myös alueella toimivaa viheralan maanrakennusyritystä. Kiantti Oy:n ammattilaiset rakentavat katujen reunuskivetyksiä parhaillaan. 

– Julkisen puolen isoja kohteita on yhä enemmän, mutta teemme koko ajan myös pihoja sekä talon pohjia yksityisasiakkaille, Tuomas Oksa kertoo.

Moni asfalttipiha on kokenut hurjan muodonmuutoksen viherrakentamisen ammattilaisen käsissä. Asuinympäristöistä halutaan entistä viihtyisämpiä. Tämän hetken trendinä ovat nurmikonrajaukset, muurialtaat tuijaistutuksineen ja kauniit yksityiskohdat puutarhassa.

– Harvan tamperelaisen kerrostalon pihassa enää on pelkkä asfaltti. Useissa omakotitaloissa piha on yhtä viimeisen päälle kuin itse talokin. Rakennamme pihojen ja talojen pohjia, reunuskiveyksiä ja istutusaltaita sekä teemme myös multaukset ja istutukset. 

PIHARAKENTAMISTA voi tehdä ympäri vuoden.

Talvellakin voi rakentaa

Oksa muistuttaa, että maa- ja piharakentamista voi tehdä ympäri vuoden, vaikka kiireisin sesonki alkaakin roudan sulamisen jälkeen toukokuussa ja kestää loppuvuoteen. 

– Reunakiveyksiä ja maarakentamista voi hyvin tehdä talvella. Tarjoamme mielellämme palvelua myös silloin, niin pystymme työllistämään työntekijöitämme ympäri vuoden. Teltan ja lämmittimien avulla pystymme työskentelemään lumesta ja pakkasesta huolimatta. 

Kiantti on juuri avannut maa-ainesten verkkokaupan, josta myös omatoimirakentajat voivat hankkia laadukkaat materiaalit itselleen. Ammattilaisapua saa missä työvaiheessa tahansa.

– Jos piha vaatii työstöä tai muita maanrakennustöitä tai maa-aineksia, niin kannattaa käydä nettisivuillamme ja ottaa yhteyttä. 

Korkealla työmoraalilla

Kangaslalainen Kiantti on perustettu vuonna 2015. Piharakentamisen kokonaispalvelua tarjoavan yrityksen omistajilla Kimmo Fagerilla ja Antti Palosaarella on pitkä kokemus alalta. 

– Kiantin työntekijät ovat saaneet käytännössä parhaat opit. Työntekijät perehdytetään niin, että he osaavat ottaa suunnitelmaa toteuttaessaan huomioon myös työmaan olosuhteet. Aika usein paikan päällä huomataan, että korkoero tai muu maastonmuoto vaikuttaa toteutukseen.

Jokainen kohde ja sen tekijä on Kiantin käyntikortti. Yrityksellä on kovat laatuvaatimukset.

– Emme koskaan lähde tekemään asioita sinne päin, vaan aina laatu edellä alusta loppuun.