Lisää kasvista kotikeittiöön

Lisää kasvista kotikeittiöön

Planti Cooking Original taittaa terävimmän tulisuuden ja viimeistelee chili-tomaattikeiton ihanan kermaiseksi ja täyteläiseksi. Lisää keittoon ruokaisuutta ja tulisuutta herkullisilla chili-kikherneillä.

Lisää kasvista kotikeittiöön

Ruokabloggaaja Jenni Häyrinen innostui kasvipohjaisten tuotteiden helppoudesta ruoanlaitossa. Hän kannustaa kokeilemaan uutta ennakkoluulottomasti.

Teksti Elisa Salama  Kuva Kavli

Liemessä-ruokablogia pyörittävän Jenni Häyrisen päivät täyttyvät reseptien luomisesta ja ruoka-alan seuraamisesta. 

– Olen huomannut, että uusien tuotteiden kokeilu arjessa ei ole itsestäänselvää, hän naurahtaa. 

Kasvivalmisteiden pariin blogikokin houkutteli niiden vaivattomuus. 

– Viime vuosina olen lisännyt ruokavaliooni kasvisruokaa ja havainnut, että maitotuotteiden korvaaminen kasvipohjaisilla valmisteilla on itse asiassa todella helppoa!

Häyrisen koekeittiöön ovat päässeet myös Plantin tuotteet. Suomalaisen yrityksen tuotevalikoima on vakuuttanut vuosien varrella. 

– Itselleni maku on ykköskriteeri raaka-aineissa. Plantin tuotteet ovat ennen kaikkea hyvänmakuisia ja kotimaisuus on iso plussa.

Chili-tomaattikeitto

  • Lempeän tulinen, pakkassäällä lämmittävä tomaattikeitto saa potkua chilillä maustetuista kikherneistä.
     
  • 1 sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 1 varsiselleri
  • 1 punainen chili
  • 3 cm tuoretta inkivääriä
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 2 tl ras-el-hanout -mausteseosta
  • 1 tl savupaprikamaustetta
  • 2 tlk (400 ml) kokonaisia tölkkitomaatteja
  • 8 dl vettä
  • 1,5 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 2 dl Planti Cooking Original

 

  • Pilko sipuli, valkosipulit, varsiselleri ja chili siemenineen. Kuori ja raasta inkivääri. 
  • Kuullota kasviksia miedolla lämmöllä oliiviöljyssä kattilassa noin 5 minuuttia. Lisää ras-el-hanout sekä savupaprikamauste ja kuullota vielä 5 minuuttia. 
  • Survo tölkkitomaatit käsin murskaksi. Lisää kattilaan tomaattimurska, vesi ja loput mausteet. 
  • Anna keiton porista 30 minuuttia ilman kantta. Lisää Planti Cooking Original -kauravalmiste ja anna keiton poreilla vielä muutaman minuutin ajan. 
  • Huuhtele ja valuta kikherneet. Paista kikherneitä oliiviöljyssä pannulla keskilämmöllä noin 5 minuuttia. Mausta kikherneet chilijauheella ja kurkumalla.


Chili-kikherneet

  • 1 tlk (400 g) kikherneitä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl chilijauhetta
  • ripaus kurkumaa
  • Vinkki! Ras-el-hanout -mausteseosta löydät hyvin varustelluista ruokakaupoista. Keiton voi myös maustaa korianterilla, currylla, kurkumalla ja juustokuminalla.

Unohda mustavalkoisuus

Kasvisruoan lisäämisen myötä lihan käyttö on vähentynyt Häyrisen perheessä tuntuvasti. Bloggaaja itse ei silti usko mustavalkoiseen ajatteluun. 

– Maitotuotteista luopumisen sijaan ajattelen, että saan jotakin lisää. Ruoanlaitossa parasta on jatkuva oppiminen, ja mustavalkoinen ajattelu voi olla este kokeiluille, hän pohtii.

Häyrinen suosittelee testaamaan kasvipohjaisia tuotteita yksi kerrallaan ja makustelemaan, mikä sopii omaan ruoanlaittoon.

– Helpointa on korvata ruokakerma kauravalmisteella tai lisätä kahviin maidon sijaan kaurajuomaa. Ei sen kummempaa. 

Usein arkisen, päivittäin käytetyn tuotteen korvaaminen kasvipohjaisella vaihtoehdolla tuo myös suurimman ilmastovaikutuksen kokonaisruokavalioon. 

– Kokeiluissa voi edetä juuri niin hitaasti kuin haluaa, Häyrinen muistuttaa.

Arkiruoan lisäksi kasvipohjaiset tuotteet sopivat loistavasti myös leivontaan. Häyrinen itse on ihastunut etenkin Planti Kauravispiin, jolla voi korvata perinteisen kuohu- tai vispikerman. 

– Kauravispi on jopa monipuolisempi kuin perinteinen kermavaahto. Kaurapohjainen tuote säilyttää muotonsa myös kesäkuumalla, joten se on erinomainen tuote kuorrutteisiin, kakun täytteeseen ja koristeluihin.

Usea Plantin tuote toimii monikäyttöisenä hätävaraihmeenä, kun on keksittävä nopeasti tarjottavaa vieraille. Häyrinen vinkkaa, että esimerkiksi Planti YogOat Vanilja tekee piirakkapohjasta erityisen mehevän ja sopii makunsa puolesta myös vaniljakastikkeeksi samaisen piirakan päälle.

Häyrinen on aasialaisen keittiön ystävä, joten hän ilahtui löydettyään Planti Cooking Thai -kauravalmisteen. 

– Thaimaalaisessa ruoassa tarvitsee paljon erilaisia mausteita, joita ei joka keittiöstä löydy. Tässä ruokakerman tavoin käytettävässä tuotteessa nuo maut ovat jo valmiina, joten maustearsenaalia ei tarvita, hän huomauttaa.

VAIN ROHKEASTI kokeilemalla voi löytää uusia suosikkeja.

Ruoka tuo lämpöä talveen

Häyrinen on kehitellyt reseptejä, joissa hyödynnetään Plantin tuotteita. Yksi niistä on mausteinen chili-tomaattikeitto kikherneillä, joka lämmittää lempeästi reippaan talviulkoilun jälkeen.

– Halusin kokeilla, miten Plantin tuote pärjää tällaisessa kermaisessa keitossa. Keitossa on käytetty perinteisen ranskankerman sijasta Planti Cooking Fraichea, joka tuo ruokaan ranskankerman tapaan täyteläisyyttä ja pehmeyttä, Häyrinen taustoittaa.

Ruokabloggaaja kannustaa kokeilemaan kasvipohjaisia tuotteita ennakkoluulottomasti. 

– Olin vaikuttunut siitä, kuinka paljon Plantin takana oleva Kavli lahjoittaa vuosittain rahaa hyväntekeväisyyteen. Näin voi tehdä hyvää ihan arkisilla valinnoilla, Häyrinen iloitsee. 

– Myös vain rohkeasti kokeilemalla voi löytää uusia suosikkeja, hän huomauttaa.