Helsingin lentoaseman Sixtin toimipistevastaava Sonja Savolainen sekä Sixtin myyntijohtaja Tuomas Valta kertovat autonvuokrauksen helpottuvan tulevaisuudessa entisestään. Kuva Joona Raevuori.
Liikematkustus

Liikkuvuuspalvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin

Auton omistamisesta siirrytään yhä enemmän omien tarpeiden mukaisten liikkuvuuspalvelujen ostamiseen. Jos auton ja liikkumisen tarve vaihtelee, on vuokraus tapa säästää kustannuksissa.

Teksti Suvi Huttunen

Sixt Autovuokraamon myyntijohtajana toimiva Tuomas Valta uskoo, että tulevaisuudessa palveluvalikoimaan tulee yhä enemmän perinteisen autonvuokrauksen lisäksi muitakin omistamisen korvaavia vaihtoehtoja, kuten yhteiskäyttöautoja, auton jakamista tai pitkäaikaisvuokrausta.

– Tulevaisuudessa asiakas voi joustavasti yhdistää eri vaihtoehtoja, jolloin saadaan aikaan paras lopputulos, Valta kertoo.

Perinteisesti autoja ovat vuokranneet ensisijaisesti yritysasiakkaat, liikematkustajat sekä matkailijat. Jakamis- ja kiertotalouden kasvaessa auton omistaminen ei ole enää niin tärkeää, jolloin vuokraamojen asiakkaiksi tulee myös ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin autoja vuokranneet, mutta tarvitsevat liikkuvuuspalveluja.

– Autonvuokraus on aidosti vaihtoehto, sillä autoa ei enää tarvitse omistaa. Auton voi ottaa silloin kun sitä tarvitsee.

Tarpeiden ja arvojen muuttumisesta kertoo muun muassa se, että autonvuokraustoimiala on viimeiset pari vuotta kasvanut noin 9 prosentin vuosivauhtia, kun aiemmin kasvu on ollut 2-3 prosentin luokkaa. Kasvuvauhti on myös suurempaa kuin uusien autojen myynnissä. Sixtillä vauhti on ollut vielä keskimääräistä suurempaa ja eniten kasvaa Vallan mukaan kuluttaja-asiakkaiden segmentti, sillä autoja vuokrataan nykyään entistä enemmän kotimaan lomille ja viikonloppuisin. Erityisesti Lapin matkailun lisääntyminen näkyy myös autonvuokrauksessa. Lapissa Sixtin kasvu tuplaantui viime vuonna. Myös yrityspuolella kasvu on selkeää. 

Käytössä ympäri maailmaa 

Koska Sixt on kansainvälinen autovuokraamo, yritykset voivat käyttää palveluja ympäri maailmaa ja yritysasiakkaat ovat automaattisesti osa globaalia verkostoa. Sopimukset ovat joustavia. Yritys voi esimerkiksi käyttää Suomessa kuukausisopimusta ja ulkomailla tarpeeseen sopivaa hinnoittelumallia.

– Kaikki tapahtuu yhden luukun periaatteella, eli kaikki vuokrausasiat voi hoitaa helposti Suomessa. Riittää kun on yhteydessä asiakkuudesta vastaavaan yhteyshenkilöön. Luonnollisesti varaukset voi tehdä myös nettisivun kautta yrityskohtaisilla tunnuksilla. Myös yrityksen käyttämä matkatoimisto voi varata Sixtin palveluja samalla kun varaa lennot ja hotellit – ehdot ja hinnat ovat samat, Valta lupaa.

 

Vuokrauksessa ei ole kyse vain
liikkumisesta paikasta toiseen.

 

 

 

Yritysasiakkaille Sixt haluaa olla liikkumispalvelujen konsultti, joka vastaa yrityksen muuttuviin tarpeisiin. Autonvuokraus on kätevää esimerkiksi tilanteissa, joissa liikkuminen on satunnaista, projekteihin liittyvää tai kun työntekijä on vielä koeajalla. Usein on myös tehokkaampaa ja ekologisempaa matkustaa ensin esimerkiksi junalla ja ottaa auto vasta kohteessa sen sijaan, että ajaisi koko matkan perille.

Loistava asiakaskokemus

Autovuokraamoissa riittää valinnanvaraa, joten asiakaskokemuksen merkitys on suuri. Sixtillä asiakaskokemus huomioidaan jo autojen hankinnassa selvittämällä  millaisilla autoilla ihmiset haluavat ajaa. Kaluston keski-ikä on alle vuoden, joten asiakas saa aina käyttöönsä uudehkon auton. Myös ympäristöystävällisyyden merkitys kasvaa, ja yhä useampi haluaa ajaa vähäpäästöisellä autolla. 

– Asiakaskokemuksessa tärkeää on tunne siitä, että vuokraus oli hyvä kokemus. Kyse ei ole vain liikkumisesta paikasta toiseen, vaan panostamme erityisesti positiiviseen ihmiskontaktiin.

Monen nykyauton tekniikka saattaa olla kokeneemmallekin autoilijalle vierasta, joten Sixtillä pidetään huoli siitä, että asiakas saa tarvittavan ohjeistuksen ja opastuksen. Yritys panostaa paljon myös henkilökunnan koulutukseen, jotta kaikki ymmärtävät, mikä merkitys asiakaskokemuksella on ja miten siihen voi vaikuttaa omalla työllään.

Asiakaskokemus on monen pienen asian summa. Etenkin ulkomaalaiset vuokraajat ilahtuvat navigointijärjestelmästä, ja lemmikkien omistajat voivat hankkia lemmikkipaketin, johon kuuluu autoon laitettavat suojat sekä auton ionisointi allergeeneista käytön jälkeen. Kiireiselle asiakkaalle Prepaid fuel -palvelu tuo paljon lisäarvoa, kun auton voi palauttaa vajaalla tankilla.

 

OLEMME MATKA BUSINESS FORUMISSA OSASTOLLA 1e11.

 

You Might Also Like