Lapland Hotels Bulevardin johtaja Leena Turunen uskoo, että pohjoisen elämyksillä ja eksotiikalla on kova kysyntä myös vilkkaassa Helsingissä. Kuva Joona Raevuori.
Liikematkustus

Lapin taika kohtaa kaupungin

Keskelle Helsingin urbaania ydintä on rakentunut pala pohjoista mystiikkaa. Pohjoisen majoitusosaaja Lapland Hotels tuo Lapin elämyksellisyyden osaksi Bulevardille avattavan hotellin sisustusta sekä ravintolan ruokalistaa.

Teksti Anna Gustafsson

Vastaanottotiski kiiltää kultaisena. Kulta toistuu lukuisissa muissakin yksityiskohdissa, mutta tässä hotellissa ei silti prameilla, vaan tunnelma on kotoinen. Hotellihuoneista löytyy villasukat, jotka jalassa voi mutustella vaikka minibaarista löytyviä porolastuja.

Lapland Hotels on vuosikymmenten kokemuksella merkittävä Lapin matkailun osaaja. Viime vuosina ketju on avannut hotellit myös Ouluun ja Tampereelle. Seuraavana on vuorossa Kuopio. Mutta kunnianhimoisin laajentuminen on tapahtumassa pääkaupunkiseudulle, jonne Lapland Hotels on avaamassa yhdeksänkerroksista hotellia Helsingin ytimeen, Bulevardille. Uuden hotellin johtajana toimii hotelli- ja ravintola-alan moniosaaja Leena Turunen, joka on valvonut konseptin toteutusta muissakin kaupungeissa.

– Tulemme Lappi edellä, koska se on meidän tarinamme. Mutta emme tule lapinpuvuissa, vaan tuomme vieraille Lapin eksotiikan, rosoisuuden ja tarinat, mystisyyden ja luonnon mannermaisella tyylikkyydellä, Turunen kuvailee.

Oma sauna huoneessa

Lapland Hotels Bulevardin erikoisuutena yli sadassa huoneessa on oma sauna.

– Saunan ja veden kautta tarjoamme mahdollisuuden kokeilla esimerkiksi suomalaista hoitavaa tai voimaannuttavaa kosmetiikkaa, Turunen kertoo.

Huoneessa voi tehdä myös erilaisia hoitoja, ja saunan käyttöön opastetaan, jos se ei ole entuudestaan tuttua. Turunen on ihastunut erityisesti Sauna From Finland –yritysverkoston työhön saunakulttuurin edistämisessä maailmalla.

Oman huoneen saunatila antaa mahdollisuuden hoitaa itseään vaikkapa kuumakivihoidolla, jossa yhdistyy kiinalaisen lääketieteen tietämys akupisteistä sekä suomalainen ikiaikainen kivi. Saunomisen jälkeen voi kellahtaa sängylle ja kietoutua vaikkapa villahuopaan.

Lapland Hotels Bulevardin ylellisen Arctic Deluxe -huoneen harmonian takaa löytyy tarina luonnon ääripäistä ja sen kauneudesta.

Mutta ei huoneiden varustelu ole pelkkää hyggeilyä, sillä tietoliikenneyhteyksien on palveltava myös liikematkustajia. Omien sisältöjen, suoratoistopalveluiden ja musiikin yhdistäminen huoneiden laitteisiin on nykymatkustajille niin ikään tärkeää. Toki huoneissa on mahdollisuus myös sukeltaa Lapin äänimaisemaan, kuunnella keväistä luontoa tai lähes jäätyneen tunturipuron solinaa.

Ääniympäristöön on Lapland Hotels Bulevardissa hotellissa kiinnitetty erityisesti huomiota. Turunen on vaikuttunut modernista joiku-laulusta, jonka avulla maalataan vuorokaudenajan mukaan hotellin tunnelmaa aulatiloissa sekä hissien edustalla.

– Aamulla musiikki on heleää ja raikasta ja vaihtuu päivän edetessä syvempään ja tunnelmallisempaan musiikin läsnäoloon, Turunen kuvaa.

Pohjoisen makuja

Lapland Hotels Bulevardi haluaa houkutella hotellivieraiden lisäksi myös helsinkiläisiä poikkeamaan hotellin Kultá Kitchen & Bar -ravintolaan. Tarjolla on pohjoisen ulottuvuuden makuja, mutta modernilla tavalla valmistettuna. Lautasilta löytyy riekkoa ja luonnollisesti poroa, mutta myös kaloja, kuten rautua ja siikaa sekä kuningasrapua. Marjoja ja sieniä on kausien mukaan. Hotellin baarissa on tarjolla Lapin tunturivesistä valmistettua omaa olutta.

Aamiaispöydästä löytyy erikoisuuksia, kuten kuusenkerkkää, hillaa ja pohjoisen kaloja. Munakkaan täytteeksi voi valita lämminsavuporoa. Ruoan on suunnitellut ketjun keittiömestari Tero Mäntykangas. Bulevardilla sijaitsevan hotellin keittiön puikoissa toimii keittiöpäällikkö Mika Heiskanen.

Turunen kertoo ylpeänä hotellin omasta erikoistuotteesta, poromustamakkarasta. Mausta on tullut niin suosittu, että poromakkara voitti jopa perinteisen mustamakkaran Tampereella järjestetyssä sokkomaistelussa.

Turusella on pitkä kokemus hotellialalta, mutta hän innostuu edelleen uutta luodessaan.

– Erityisesti elämyksellisyyden ja kokonaispalvelun suunnittelu on kiinnostavaa, Turunen sanoo.

Lapland Hotels on nimenä ja brändinä houkutteleva erityisesti ulkomailta saapuville matkailijoille, mutta Turunen odottaa hotelliin ja sen ravintolaan myös kotimaisia matkailijoita.

– Vastaavaa kokemusta ei Helsingissä ole toista, Turunen vakuuttaa hymyillen.

You Might Also Like