Scandicin myyntijohtaja Antti Karjalainen uskoo digitaalisten palveluiden parantavan asiakaskokemusta entisestään, mutta onnistuneen vierailun kulmakivenä pysyy edelleen aamiainen. Kuva Joona Raevuori.
Liikematkustus

Kaupungin olohuone kutsuu liikematkaajan viihtymään

Pohjoismaiden suurin hotelliketju Scandic on laajentunut voimakkaasti Suomessa. Onnistuneen kokemuksen kulmakivi on edelleen hyvä henkilökunta, mutta digitaalisten palvelujen helppous on myös arvossaan.

Teksti Anna Gustafsson

Kalastajatorppa, Marski, Hesperia, Pohjanhovi Rovaniemellä, Imatran Valtionhotelli ja Aulanko Hämeenlinnassa. Scandicin myyntijohtaja Antti Karjalainen luettelee ylpeydellä ketjun valikoimaan kuuluvia nimekkäitä hotelleja. Karjalainen on itse erityisen mieltynyt hotelleihin, jotka ovat mukautuneet nykyaikaan, mutta joissa on vielä mukana historian tuntu. 

– Saatan matkoilla käydä fiilistelemässä vanhoissa, perinteisissä hotelleissa, kuinka menneet vuosikymmenet näkyvät niiden tunnelmassa. Pidän hotelleista, joilla on tarina ja historia. 

Scandicilla on Suomessa 70 hotellia 31 eri paikkakunnalla, ja Scandic operoi Suomessa myös Hilton ja IHG hotelleita. Seuraavan kahden vuoden aikana ketju panostaa Suomeen uudistamalla viisi klassikkoa. Näistä odotetuimpia lienevät vuonna 1962 rakennettu hotelli Marski sekä VR:n entinen päärakennus, joka muuntuu museoviraston valvonnassa lähes 500 huoneen hotelliksi. 

– VR:n pääkonttori on hyvä esimerkki siitä, kuinka hotelli voi muuttaa kaupunkia. Pääkonttorina tila ei ole aiemmin ollut kaikille avoin, mutta hotellina ravintoloineen ja kokoustiloineen sinne on kaikilla vapaa pääsy. 

Hotelli voi olla toimisto

Suomen voimakkaasti kasvanut startup-yritysten määrä näkyy Karjalaisen mukaan Scandicin liikematkustaja-asiakkaissa. He ovat entistä nuorempia ja odottavat myös hotellilta eri asioita. Karjalainen ottaa esille hotelli Marskin, josta odotetaan keskeisen sijainnin ansiosta kaupungin kohtaamispaikkaa. 

– Olemme seuranneet tarkkaan yhteisöllisten työtilojen määrän kasvua kaupungeissa. Haluamme tarjota samantyylisiä, mutkattomia tiloja myös hotellissa. Paikkoja, joissa voi pitää palavereja tai vaikka ravintolan, jossa voi tehdä töitä läppärillä ja sitten jäädä myöhemmin viettämään iltaa, Karjalainen kuvaa. 

 

Ihmiset hakevat aidon kokemuksen lisäksi läsnäoloa ja merkitystä.

 

 

Kun hotelleja remontoidaan, esimerkiksi aulatilat suunnitellaan niin, että niistä löytyy riittävästi latauspaikkoja kännyköille ja läppäreille. Työn tekemisen muutos näkyy myös siinä, että työ ja vapaa-aika sekoittuvat. Työmatkaa jatketaan usein vapaa-ajan matkalla, kun on totuttu tekemään läppärillä töitä missä päin maailmaa tahansa. 

– Toimiston tuloa hotelliin mietitään alalla nyt eri tavalla kuin vielä kymmenen vuotta sitten.Pitää varmistaa, että kaistanleveys riittää ja tietoturvan vuoksi yhteys on suojattu. Tärkeää on, että meillä on turvallista tehdä töitä, Karjalainen kertoo. 

Aitoa ja läsnäolevaa

Ihmiset ovat jo tottuneet hoitamaan hotellivarauksensa digitaalisesti, mutta kehitystyötä jatketaan edelleen. Scandic panostaa sovellukseen, jonka kautta voi paitsi tehdä varauksia myös ostaa lisäpalveluja, kuten vaikkapa varata conciergen kautta tennistunnin pitkän työpäivän päätteeksi. 

Scandic-ketjuun kuuluvissa Hilton hotelleissa on käytössä digitaalinen sisäänkirjaus, jonka ansiosta hotelliin saavuttaessa ei tarvitse mennä vastaanoton kautta. Mobiililaite toimii avaimena huoneeseen. 

– Erityisesti liikematkustajat arvostavat helppoutta. Esimerkiksi sitä, että aamiaisen jälkeen voi lähteä suoraan työhön tai kentälle käymättä ensin vastaanoton kautta. 

Vaikka digitaalisten palvelujen kautta ihmiset ovat tottuneet hoitamaan monia asioita itse, palvelu on kuitenkin se, millä Scandic haluaa erottua muista hotelleista. Scandic Suomen 2500 työntekijän työntekijäkokemukseen on panostettu pitkäjänteisesti, sillä sitä kautta uskotaan syntyvän myös erinomaisia asiakaskokemuksia. 

Hyvän palvelun ohella onnistuneen hotellivierailun kulmakivi on edelleen aamiainen. Siihen luotetaan myös Scandicissa. Vaihtoehtoja löytyy moniin ruokavalioihin ja monenlaisen aamiaisen ystäville. Vanhoja klassikkoja, kuten munakokkelia ja pekonia unohtamatta. Paikallisia makuja on aina pöydässä ja lähituottajia käytetään aina kun mahdollista. Kaikkiaan aamiaispöydästä löytyy yli 100 tuotetta. 

– Hektisessä digimaailmassa perinteiset asiat ansaitsevat edelleen paikkansa. Ihmiset hakevat aitoja kokemuksia, läsnäoloa ja merkitystä, Karjalainen uskoo. 

You Might Also Like