Lahjoitus kiertää uudelle omistajalle

Lahjoitus kiertää uudelle omistajalle

UFF:n myymälänhoitaja Taimi Kaljula asettelee myymälävalikoimaa esille säätiön Bulevardilla sijaitsevassa myymälässä.

Lahjoitus kiertää uudelle omistajalle

Suomalaiset lahjoittavat vuosittain 15 miljoonaa kiloa käyttökelpoisia tekstiilejä UFF:n vaatekeräykseen. Yleishyödyllisen säätiön tavoitteena on toimia kierrätyspalvelun kautta ilmaston ja globaalikehityksen hyväksi.

Teksti Pekka Säilä  Kuva Joona Raevuori

Lahjoitettujen vaatteiden resurssihukan minimoiminen on UFF:n toiminnan ytimessä. Myyntiin päätyvien vaatteiden uudelleenkäyttöaste onkin 96 prosenttia. Tehokkaan kierrätyksen ansiosta vain alle 4 prosenttia kerätyistä vaatteista päätyy energiahyödynnykseen jätteenpolttolaitoksille. UFF:n keräyspisteitä löytyy yli 1500 lähes 300 kunnan alueella.

– Kun UFF:n keräyspisteeseen tai myymälään lahjoittaa vaatteita, kannattaa valita sellaisia, jotka voisi lahjoittaa vaikkapa ystävälleen. Näin voi varmistua siitä, että vaatteiden uudelleenkäytön potentiaali on korkein mahdollinen, toteaa UFF:n vaateke-räyspäällikkö Jari Töyrynen.

UFF on kotimainen työnantaja, jonka keräämiä ja lajittelemia kierrätysvaatteita voi ostaa säätiön 20 myymälästä Etelä-Suomessa. Vaatteet ohjataan uudelleenkäyttöön kuluttajille joko myymälöiden kautta tai tukkuerissä, joiden avulla kerätään varoja myös paikallisesti kehitysmaissa. Vaatemyynnin tuotoilla ylläpidetään kotimaan kierrätyspalvelua ja rahoitetaan vuosittain noin 30 globaalikehityshanketta Afrikassa ja Aasiassa.

Vaatekierrätys kannattaa

  • UFF saavuttaa jopa 96,5 prosentin uudelleenkäyttöasteen lahjotetuille vaatteille.
  • Puuvillaisen t-paidan valmistukseen kuluu 2800 litraa vettä ja 500 grammaa torjunta-aineita.
  • Yhden farkkuparin tuottamisen seurauksena syntyy puolestaan jopa 25 kiloa jätettä.

Lahjoittaja arvostaa helppoutta

UFF:n keräyslaatikkoon käyttökelpoisia vaatteita lahjoittava edistää EU:n kiertotaloustavoitteita konkreettisesti. Ehjiä vaatteita ei joudu hukkaan, vaan ne käytetään sellaisenaan uudelleen. Tämä on ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Rikkinäiset ja pysyvästi likaiset vaatteet tulisi sijoittaa niille tarkoitettuun keräykseen tai sekajätteeseen.

– Vaatelahjoittajatutkimuksen mukaan lahjoituksen tekemisen kannalta kaikkein tärkeimmäksi koettiin se, että vaatelahjoituksen tekeminen on helppoa ja että keräävä taho on luotettava ja yleishyödyllinen. Lahjoituksen tekemisen kannalta koettiin myös erittäin tärkeäksi, että vaatteet käytetään uudelleen sellaisenaan ja mahdollisimman tehokkaasti.

Lisääntynyt ympäristötietoisuus onkin laittanut monet miettimään kulutuskäyttäytymistä ja kierrätettyjen tuotteiden hyödyntämistä myös vaatehankintojen yhteydessä. Vaateostoksia pohtiessa on hyvä muistaa, että yhden puuvillaisen t-paidan tuottaminen kuluttaa 2800 litraa vettä, 500 grammaa torjunta-aineita ja aiheuttaa seitsemän kiloa hiilidioksidipäästöjä. Yhden farkkuparin tuottamisesta syntyy puolestaan 25 kiloa jätettä. Käytetyn vaatteen kierrättäminen ja ostaminen ovat siis todella konkreettisia ekotekoja, ja UFF:n asiakkaat toimivat samalla myös globaalin yhteiskunnan hyväksi.

UFF:n kierrätyspalvelun avulla kotitaloudet ja yritykset voivat kierrättää tarpeettomat vaatteet, jalkineet ja tekstiilit. Tekstiilien elinkaaren jatkuminen alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan kuluttaa vähemmän luonnonvaroja ja hillitsee ilmastonmuutosta. Säätiö on sitoutunut toiminnassaan jatkuvaan parantamiseen ja sosiaalisen pääoman rakentamiseen niin, että toiminnalla saadaan aikaan paikallista ja globaalia kehitystä.