Kokenut kumppani turvaa yrityksen kriittiset toiminnot

Kokenut kumppani turvaa yrityksen kriittiset toiminnot

Azetsin Suomen ja Viron toimitusjohtaja Ulla Nikkanen kertoo yrityksen tarjoavan asiakkailleen muun muassa tekoälyyn ja robotiikkaan pohjautuvia ratkaisuja toimintojen ulkoistamiseen.

Kokenut kumppani turvaa yrityksen kriittiset toiminnot

Kuluneen vuoden aikana yritykset ovat huomanneet, että talous-, palkka- ja henkilöstöhallinnon riskienhallinta vaatii tuekseen kokeneen ulkoistuskumppanin.

Teksti Jukka Nortio  Kuva Juho Länsiharju

Talous-, palkka- ja henkilöstöhallinnon ulkoistamispalveluja tarjoavan Azetsin asiakkaat odottavat koko ajan tehokkaampaa ja kattavampaa palvelua. Korona-aikana yritykset ovat huomanneet niiden kriittisiin toimintoihin liittyvät riskit.

– Isotkin yritykset, jotka ovat aiemmin tuottaneet talous- ja henkilöstöhallintonsa itse, kiinnostuivat peruspalveluiden ulkoistuksesta, kun ne huomasivat riskiensä realisoitumisen poikkeavassa tilanteessa, Azetsin Suomen ja Viron toimitusjohtaja Ulla Nikkanen sanoo.

Ulkoistamisen rinnalla myös Azetsin teknologiaratkaisujen kysyntä on kasvanut vauhdikkaasti. Talous- ja palkkahallinnon palveluiden hankinta pilvipalveluna takaa modernin teknologian saamisen nopeasti käyttöön.

– Poikkeukselliset ajat ovat pysäyttäneet yritykset arvioimaan riskejään uudella tavalla. Samalla on katsottu entistä tarkemmin kustannustehokkuutta ja mietitty, mitä kannattaa tehdä itse ja mitä ostaa ulkoa.

Henkilöriskit minimiin

Riskienhallinnassa korostuvat henkilöriskit. Jos yrityksen kriittiset toiminnot ovat vain muutaman ihmisen osaamisen takana ja jotakin poikkeavaa tapahtuu, on tilanne hälyttävä ja yrityksen koko toiminnan jatkuvuus on uhattuna.

Talous- ja palkkahallintoon liittyvät vaatimukset ja säätely lisääntyvät jatkuvasti, mikä vaatii alan osaamisen päivittämistä. Myös talous- ja henkilötietojen käsittelyyn liittyvän tietoturvan eritysvaatimukset on hallittava.

Ulkoistamisen kolme hyötyä

  1. Jatkuvuuden turvaaminen
    Yrityksen osaaminen sekä kriittiset toiminnot saadaan varmistettua. 
  2. Sujuvat prosessit
    Tuodaan työntekijöille moderneja työkaluja arjen työhön. Tämä parantaa työtyytyväisyyttä.
  3. Skaalautuvuus
    Liiketoiminnan volyymin vaihdellessa prosessit ja niiden kustannukset joustavat mukana.

Robottiarmeija ja tekoäly asiantuntijoiden avuksi

Automaatio etenee harppauksin talous- ja palkkahallinnon prosesseissa. Azets käyttää markkinoiden parhaita sovelluksia. Ne integroidaan ja räätälöidään vastaamaan asiakkaan tarpeita. Lisäksi hyödynnetään tekoälyn ja robotiikan tarjoamia ratkaisuja tarpeen mukaan.

Suomessa työskentelevistä liki 700 Azetsin asiantuntijasta 50 toimii teknologiaratkaisujen parissa.

Historiallisen massadatan avulla koulutettu tekoäly auttaa yhä useammassa toiminnossa. Se voi esimerkiksi olla mukana päättämässä, miten ostolaskut etenevät prosessin läpi. Azets on rakentanut ohjelmistojen päälle myös ohjelmistorobottien armeijan, joka huolehtii prosessien sujuvuudesta.

– Käytämme robotteja muun muassa laadunvarmistukseen, täsmäytyksiin, materiaalien käsittelyyn sekä raportointiin. Robotisointi kannattaa, koska meillä on eri prosesseissa suuret volyymit.

Asiantuntijoita tarvitaan jatkossakin tekoälyn ja robottien rinnalla. He ymmärtävät automaation tuottamat lopputulokset ja keskittyvät asiakkaiden tukemiseen arjessa.

Asiantuntijapalvelut ovat kiinteä osa Azetsin liiketoimintaa, ja liittyvät tiiviisti ulkoistuspalveluihin. Azets tarjoaa asiakkailleen muun muassa lakipalveluita, talous- ja henkilöstöjohdon vuokrapalveluita sekä tukee sukupolvenvaihdoksen toteuttamisessa tai ostetun yrityksen integroimisessa.

Vastuullisuus merkitsee Azetsille ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja taloudellisen vastuun lisäksi vastuuta laadusta ja ennakoivasta riskienhallinnasta.

– Huolehdimme palveluiden tuottamisesta lainsäädännön mukaisesti ja kehitämme prosessejamme siten, että ne varmistavat paitsi oman toimintamme laadun, mutta myös ennakoivat asiakkaisiin kohdistuvia riskejä. Vastuullisuusraportointipalvelumme kautta olemme mukana kehittämässä myös asiakkaidemme vastuullisuustyötä.