Koiranruoan ravintosisältö kiinnostaa yhä enemmän

Koiranruoan ravintosisältö kiinnostaa yhä enemmän

Valio-koiranruokasarjasta löytyy sopiva vaihtoehto jokaiselle koiralle pennuista aina metsästys- sekä valjakkokoirille. Ruoat maistuvat myös kultaisellenoutajalle Saimille.

Koiranruoan ravintosisältö kiinnostaa yhä enemmän

Laadukas koiranruoka sisältää tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet, ja sen rasva- ja proteiinipitoisuus on suunniteltu energiankulutus huomioiden. 

Teksti Vilma Timonen

Koirien omistajat ja ruokkijat ovat hyvin valveutuneita tänä päivänä. Sisältöluetteloja tutkitaan tarkasti, kertoo koiranruokia valmistuttavan ja maahantuovan Alaska Brands Oy:n kategoriapäällikkö Kristian Sneck.

Sneckin mukaan tiedonhalu on kasvanut. Ravintosisältöön ja lihapitoisuuteen kiinnitetään paljon huomiota, samoin siihen, mitä viljoja ruoka sisältää. Osa koirista on hyvinkin herkkiä tai allergisia, joten on tärkeää tietää, mitä raaka-aineita koiranruoan valmistuksessa on käytetty.

Suomalaisten koirankasvattajien kehittämiä Valio-koiranruokia on valmistettu jo vuodesta 1995. Koiranomistajien keskuudessa huippusuosion saavuttaneet Valio-koiranruoat tehdään puhtaista raaka-aineista ja tiukkoja laatukriteereitä noudattaen.

– Panostamme laatuun. Laadunvalvontaa suoritetaan jo ennen kuin raaka-aine saapuu tehtaalle, tuotantoprosessin aikana ja sen jälkeen, ennen kuin tuotteet lähtevät jakeluun, Sneck kertoo.

Kuluttajat ovat hyvin kiinnostuneita ruoan sekä raaka-aineiden alkuperä- tai valmistusmaasta. Valio-koiranruoka valmistetaan Alaska Brandsin sopimustehtaalla Hollannissa. Raaka-aineissa suositaan lähialueiden tuotantoa.

Palaute kehittää tuotteita

Valio-koiranruokasarjassa on 11 erilaista reseptiä, ja kahdestoista lanseerataan tämän vuoden aikana. Valikoimasta löytyy kaikille koirille sopiva resepti – penturuoat ja viljaton vaihtoehto mukaan lukien. Pennuille ja imettäville emille valmistetusta ruoasta löytyvät kaikki tärkeät kasvua tukevat raaka-aineet ja vitamiinit. Aktiivisille koirille, kuten metsästys- ja valjakkokoirille, tarkoitetuissa resepteissä on kiinnitetty erityistä huomiota rasva- ja proteiinipitoisuuksiin. 

– On tärkeää, että koira saa varsinkin metsästyskaudella tarvittavan energian suorituksen aikana ja vielä sen jälkeenkin, kun palautuminen suorituksesta alkaa.

Valio-tuotteita kehitetään jatkuvasti muun muassa asiakkailta saatavan palautteen perusteella. 

– Saamme kuluttajilta palautetta siitä, miten ruoka toimii koiralla ja saako esimerkiksi husky-yrittäjä koirista kaiken irti tai ovatko metsästystilanteet sujuneet hyvin ja koiralla riittänyt energiaa. Olemme tarkkoina siitä, että ruoka sopii juuri niille koirille, joille se on suunniteltu. Yritämme myös kuunnella ja tulkita menossa olevaa buumia, kuten mitä ainesosia ruokaan halutaan enemmän ja mitä ei lainkaan.

Sneck toteaa, että markkinoilla on paljon laadukkaita koiranruokia. Kun omalle koiralle löydetään pentuaikana sopiva ruoka, voidaan saman tuoteperheen toista vaihtoehtoa käyttää koiran aikuisikään asti.

– Kaikki ruoat eivät käy kaikille koirille, se pitää ottaa huomioon.

OLEMME TARKKOJA siitä, että ruoka sopii juuri niille koirille, joille se on suunniteltu.

Raaka-aineet selvästi esiin

Valio-koiranruokasarja täydentyy tänä vuonna vielä yhdellä vaihtoehdolla, kun markkinoille tuodaan uusi Fresh Meat -kuivaruoka. 

– Sen jälkeen tuoteperhe on kuivaruokien osalta riittävä Suomen markkinoille, ja pystymme tarjoamaan kaikille koirille sopivan vaihtoehdon, Sneck sanoo.

Uuden vuoden myötä Valio-tuoteperheeseen saadaan uutuutena myös herkkuja ja säilykkeitä sekä entistä laajempi makkaravalikoima. Lisäksi uudistuksia on luvassa myös pakkausten tuotemerkintöihin.

– Tulemme avaamaan entistä enemmän tuotteen sisältöä sekä raaka-ainepuolta. Uudistuviin pak-
kauksiin tulee mahdollisimman paljon tietoa kuluttajille. Tietoa on jo saatavilla verkkosivuillamme, mutta kaikki eivät sitä välttämättä tutki. Nyt pakkausmerkintä tulee tärkeään rooliin ja näin asiakkaan on helpompaa tehdä ostopäätös. 

Valio-koiranruokia myydään lemmikkitarvikkeiden verkkokaupoissa ja ketjuliikkeissä ympäri maan, Sneck päättää.