Kohti kasvua ja kansainvälisyyttä

Kohti kasvua ja kansainvälisyyttä

Alexander Corporate Financen toimitusjohtaja Jaakko Niemelä korostaa, että pörssiin listautuvan yrityksen on tärkeää löytää oikeat ja luotettavat neuvonantajat, joiden avulla kasvu tapahtuu jouhevammin.

Kohti kasvua ja kansainvälisyyttä

Oikeaan aikaan tehty pörssilistaus on kriittinen vaihe kasvuyrityksen menestymisen polulla. Luotettu neuvonantaja huolehtii prosessin kaikista vaiheista.

Teksti Pekka Säilä  Kuva Juho Länsiharju

Pörssiin listautuminen tulee monelle yritykselle ajankohtaiseksi, kun tavoitteena on liiketoiminnan kasvattaminen ja siihen tarvittavan rahoituksen järjestäminen kasvua ja kansainvälistymistä varten. Pörssilistautumisen myötä myös yrityksen tunnettuus ja luottamus sen toimintaa kohtaan saavat markkinoilla positiivisen sysäyksen samalla, kun yhtiön omistuspohja laajenee.

Ennen varsinaista listautumista on yrityksen toiminnot kuitenkin saatettava kuntoon. Tavallisesti tämä edellyttää taloussuunnittelun terävöittämistä, toimintatapojen tarkentamista sekä yrityksen hallituksen täydentämistä henkilöillä, joilla on kokemusta listattujen yhtiöiden toiminnasta.

Alexander Corporate Finance toimii pääjärjestäjänä listautumisissa Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle sekä First North -markkinapaikalle, joka tarjoaa samat mahdollisuudet pääoman hankintaan ja kaupankäyntiin hieman kevyemmillä vaatimuksilla.

– Tällä hetkellä suurin asiakaskuntamme ovat pienemmät ja keskisuuret yritykset, jotka harkitsevat listautumista pörssiin. Kun itse listautuminen tulee yhtiölle ajankohtaiseksi, me huolehdimme koko listautumisprosessin alusta loppuun sisältäen suunnittelun, valmistelun ja toteutuksen, kertoo Alexander Corporate Financen toimitusjohtaja Jaakko Niemelä.

Huolellisuus takaa tuloksen

Varsinaisen listautumisprosessin tyypillinen aikataulu on noin puoli vuotta. Arviossa on huomioitu riittävä aika kaikille tehtäville toimenpiteille ja niiden huolelliselle valmistelulle. Niemelä kuitenkin mainitsee, että tarvittaessa listautumisprojekti voidaan toteuttaa tavallista tiukemmankin aikataulun puitteissa.

– Ensin laaditaan tarkka listautumissuunnitelma, tehdään yhtiön arvonmääritys ja mietitään, miten yhtiön osakeanti esitetään instituutio- ja yleisösijoittajille. Tämän jälkeen rakennetaan sijoittajatarina: miksi yhtiö haluaa listautua ja miksi siihen kannattaa sijoittaa.

Niemelä lisää, että tärkeitä seikkoja ovat myös markkinaympäristön selkeä määritys, tulevaisuudennäkymät sekä yrityksen kilpailuetujen esille tuominen vertailuyhtiöihin nähden.

Alexander Corporate Financen erityisvahvuutena hän pitää eri sijoittajaryhmien kattavaa tuntemusta, minkä avulla varmistetaan optimaalinen myyntivoima itse listautumisannissa.

– Asiantuntijapalveluiden ohella meillä on käytössä selkeä ja käyttäjäystävällinen sähköinen merkintäjärjestelmä, joka mahdollistaa myös yksityisten sijoittajien osallistumisen listautumisantiin.

Viimeisin Alexander Corporate Financen koordinoima listautuminen oli tilitoimistopalveluja tarjoavan Aallon Groupin listautuminen First North -markkinapaikalle tämän vuoden aikana. Suunnitteilla on myös useita muita samankaltaisia listautumisia.

– Pörssiin listautuvan yrityksen on tärkeää löytää oikeat neuvonantajat, joiden avulla yhtiö pääsee kasvamaan ja kansainvälistymään. Me olemme listautuvan tai listautumista harkitsevan yrityksen apuna kaikissa prosessin vaiheissa, jotta se osataan ajoittaa juuri oikeaan hetkeen, Niemelä kiteyttää.