Kiinteistön kunto-ohjelma

Kiinteistön kunto-ohjelma

Ohjelmisto- ja asiantuntijayritys M.A.D.in toimitusjohtaja Arto Nieminen ja asiantuntija Ville Pietilä tutkivat yrityksen Twinview-sovelluksen dataa, jonka avulla muun muassa kiinteistöjen todellinen kunto selviää. 

Kiinteistön kunto-ohjelma

Tietomalleista ei ole otettu vielä kaikkea irti, vaikka ne ovat vakiinnuttaneet asemansa tehokkaina digityökaluina.

Teksti Content House  Kuva Joona Raevuori

Tietomallinnus eli BIM (Building Information Modeling) on ollut yksi rakennusalan digitalisaation vauhdittajista ja laatutyökaluista. Se on nopeuttanut suunnittelua, parantanut eri osapuolten välistä tiedonkulkua, tuonut rakentamiseen lisää tehokkuutta ja parantanut lopputulemana myös laatua. 

Useimmiten näiden digitaalisten kaksosten hyötykäyttö jää kuitenkin puolitiehen. Ne toki pyörivät arkkitehtien, suunnittelijoiden ja työmaapäälliköiden näyttöpäätteillä ja tableteissa lähes päivittäin, mutta painuvat kuitenkin hankkeen jälkeen turhan helposti pilvipalvelun arkistoihin. 

Vaikka sähköisistä talokirjoista on puhuttu jo vuosien ajan, on tietoa korjauksista ja muutostöistä kaivettava esiin muun muassa talo- tai kiinteistöyhtiön vuosikertomuksista, huoltoyhtiön raporteista, urakoitsijoiden laskuarkistoista sekä kiinteistön käyttäjiltä. Pitävää faktaa ei välttämättä löydy keneltäkään.

VANHEMMATKIN KOHTEET saadaan sovelluksen avulla kätevästi digiaikaan.

Tietomalli uusiokäyttöön

Tähän pulmaan on pureutunut myös kotimainen rakennusalan ohjelmisto- ja asiantuntijayritys M.A.D., joka yhdistyi hiljan pohjoismaisten kumppanustensa kanssa Nordic BIM Groupiksi. 

Yrityksessä ymmärretään BIM-teknologian hyödyt myös kiinteistöjen manageerauksessa, kunnossapidossa ja elinkaarihallinnassa. Ratkaisu on Twinview-sovellus, joka helpottaa niin arkkitehtien, suunnittelijoiden, rakentajien, omistajien kuin hallinta- ja huoltovastaavienkin työtä.

Vaivattomasti eri käyttäjäryhmille jaettavan tietomallin avulla voidaan hallinnoida ja päivittää rakennuksesta kertyvää dataa, kirjata huoltotyöt reaaliajassa, kartoittaa eri kohteiden korjaustarvetta jopa vuosikymmeniä eteenpäin, optimoida tilojen käyttöä sekä linkittää mukaan oheispalveluja, kuten energiankulutuksen seurantaa.

Samalla paljastuu lahjomattomasti, mikä on kiinteistön todellinen kunto ja korjaustarve.

– Rakennusaikana luotu tietomalli herää sovelluksen avulla uudelleen henkiin ja päivittyy taas ajan tasalle. Myös vanhemmat kiinteistöt saadaan sen avulla kätevästi digiaikaan, kertoo asiantuntija Ville Pietilä.

Katse rakentamisesta kohti  kiinteistöjen elinkaarta

Twinview rantautuu Suomeen Englannista, jossa kiinteistöjä koskeva raportointivelvoite on selvästi Suomea tiukempi.

– Linja kiristyy lähivuosina meilläkin uuden maankäyttö- ja rakennuslain myötä. Yksi ohjuri on myös kiinteistökannan hiilijalanjälki, jota on pudotettava reilusti nykyisestä. Se ei onnistu ilman kokonaisvaltaista näkemystä kiinteistön kunnosta, Pietilä toteaa.

Toimitusjohtaja Arto Niemisen mukaan katse pitääkin nyt suunnata rakentamisen sijaan kiinteistön elinkaareen.

– Siellä syntyy myös valtaosa kustannuksista, Nieminen muistuttaa.

Twinview’n pilotointi Suomessa on alkanut, ja mukaan haetaan kiinteistöomaisuutensa optimoinnista kiinnostuneita yrityksiä.