Aikolonin myynti- ja markkinointijohtaja Marko Koljosen ja Muovian toimitusjohtaja Tuija Hahtosen mukaan ylijäämäkappaleiden joukosta löytyy muovia lähes jokaisen tarpeisiin. Kuva Markku Hyttinen.
Kiertotalous

Ylijäämäpaloista materiaaliksi

Muovia.fi –verkkokauppa päästää yritys- ja yksityisasiakkaansa valitsemaan tarvitsemansa muovikappaleet Aikolon Oy:n materiaalivarastosta heti, kun yrityksen tuotannon jäännöspala on syntynyt.

Teksti Juha-Pekka Honkanen

Kun muovin työstöön erikoistuneen Aikolon Oy:n tuotantolinjalla syntyy jäännöspala, sen mitat ja tarkemmat tuotetiedot päivitetään välittömästi yhtiön omaan varastojärjestelmään. Sitä käyttävät yrityksen omien suunnittelijoiden ja myynnin lisäksi myös Muovia.fi –verkkokaupan asiakkaat.

Muovian toimitusjohtajana toimivan Tuija Hahtosen mukaan verkkokaupassa toteutuvat kiertotalouden parhaat periaatteet: teollisuuden ylijäämä on jossain muualla käyttökelpoista materiaalia.

Hahtonen perusti ylijäämäpaloja tarjoavan verkkokaupan kolme vuotta sitten, jotta Aikolonin ylijäämäpalat saataisiin mahdollisimman kattavasti hyötykäyttöön. Esimerkiksi muovilevyjä myydään useissa rautakaupoissa, mutta kohtalaisen suurina kappaleina tarpeeseen nähden. Kun asiakas valitsee jo kertaalleen ylimääräiseksi jääneen jäännöspalan, hän saa sen juuri tarvitsemassaan koossa. 

Verkkokaupassa myydään yleisimmistä muovilaaduista pienimmillään sivultaan noin kymmensenttisiä paloja, mutta tätä pienempiäkin kappaleita on arvokkaista erikoismuoveista.

–  Muovilaatuja on olemassa kymmeniä erilaisia, mutta verkkokauppa ohjaa heti valitsemaan tuotteet oman tarpeen perusteella.

Aikolonin varastotilanne päivitetään verkkokauppaan kolmesti päivässä. Siellä Muovia.fi myy tuotantolinjoilla syntyviä jäännöspaloja niin konepajoille, oppilaitoksille kuin hiihtoahkioiden rakentelijoillekin. Yli puolet Muovian asiakkaista ovat yksityisiä. Läpinäkyviä muovilevyjä käytetään keittiön välitiloissa ja leikkimökkien ikkunoina. 

–  Myös metsä- ja maatalousalalla on totuttu korjaamaan ja rakentamaan itse. Hiukan yllättäen Muovia.fi on myös autotuunaajien ja hifiharrastajien suosiossa.

Optimoitua tuotantoa

Aikolon on perheyritys, jonka  ydinalaa on muovituotteiden jatkojalostus. Yritys toimii myös puolivalmistemuovin tukkuliikkeenä.

Myynti- ja markkinointijohtaja Marko Koljonen kertoo, että ennen verkkokauppaan päätyvien jäännöspalojen syntymistä, tuotantoprosessissa on minimoitu ylijäämäpalojen kokoa jo useaan kertaan. Aikolon tilaa tehtaalta valmiiden suunnitelmien mukaan optimoidut kappaleet aina kun se on mahdollista. Myös omassa tuotantosuunnittelussa varmistetaan, että jokainen tehtaalta tullut levy tai muu muovikappale hyödynnettäisiin mahdollisimman kattavasti.

–  Samasta levystä voidaan leikata osia eri tuotteisiin ja eri asiakkaillekin. Reaaliaikaisen varastojärjestelmän ansiosta myös omat suunnittelijamme tarkistavat aina onko ylijäämävarastossa sopiva kappale ennen koskemattoman levyn leikkaamista.

Monikäyttöinen materiaali

Muovi tulee Aikolonin tuotantoon puolivalmiina levyinä, tankoina ja putkina. Koneistuksen lisäksi muovia muovataan ja prässätään alipaineen sekä lämmön avulla. Kun tuotantolinjan toisessa päässä valmiit tuotteet ovat kemianteollisuuden osia, ajoneuvoelementtejä ja lääkinnällisten laitteiden komponentteja, matkan varrella myös verkkokauppaan päätyvä materiaalivalikoima on valtava. Verkkokauppa-asiakkaiden valittavana on jatkuvasti noin 3500-4500 erilaista kappaletta.

Aikolonin asiakkaiden vaatimusten täyttämiseen erilaiset muovit ovat käytännössä ainoa vaihtoehto. Muovista valmistetut metsäkoneiden ikkunat ovat iskunkestävyydeltään lasia kaksi sataa kertaa vahvempia. Kemianteollisuudessa muovi on ruostumaton osa prosessia, ja esimerkiksi röntgenlaitteissa tietyt osat on välttämätöntä valmistaa säteet läpäisevästä materiaalista.

–  Muovin ekologisuutta voidaan lisätä huomattavasti huolehtimalla siitä, että pieninkin ylijäämä päätyy hyötykäyttöön, Hahtonen sanoo.

 

Muovinjalostaja myy ylijäämäpalat kuluttajille verkkokaupan välityksellä. Kuva Niko Stenfors.

You Might Also Like