Toimitusjohtaja Olli Nikula, vastuullisuuspäällikkö Anne Kaiser ja markkinointijohtaja Viktor Lax ovat yhtä mieltä: vastuullinen rakentaminen tuottaa hyötyjen lisäksi työniloa. Kuva Juha Arvid Helminen.
Kestävä kehitys

Kestävän rakentamisen edelläkävijä

Vastuullisuus ja kestävä, vihreä rakentaminen ovat nousseet innovatiivisen rakennusalan toimijan strategian ytimeen. Saint-Gobain on asettanut kunnian-himoiset tavoitteet kestävän liiketoiminnan kehittämiselle. 

Teksti Timo Hämäläinen

Saint-Gobainin tavoitteena on lisätä hyvinvointia yhteiskunnassa parantamalla ihmisten päivittäistä elämänlaatua ja vastaamalla tulevien sukupolvien haasteisiin vastuullisella toiminnalla. Yhtiön tuotemerkit ja brändit, kuten Weber, Gyproc, ISOVER, Ecophon ja Kahi, ovat rakennusalan toimijoille tuttuakin tutumpia.

– Kestävää ja vastuullista toimintaa on kehitetty yhtiössä jo pitkään. Nyt vastuullisuus on otettu entistä tiiviimmin osaksi koko liiketoimintaa ja jokapäiväistä käytännön työtä asiakkaidemme kanssa, toimitusjohtaja Olli Nikula sanoo.

Missionsa mukaan yhtiö auttaa rakentamaan erinomaisia elinympäristöjä ja parantamaan ihmisten elämänlaatua.

– Kehitämme toimintaamme ja tuotteitamme koko ajan niin, että ympäristölle aiheutuvat vaikutukset minimoituvat. Samalla pyrimme maksimoimaan ihmisten mukavuuteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat rakennuksissa, Nikula summaa.

Vaikutus ympäristöön

Jotta strategia muuttuisi teoiksi, vastuullisuudesta ja kestävästä rakentamisesta viestitään monin tavoin sekä ulkoisesti että sisäisesti. Henkilöstöä koulutetaan jatkuvasti vastuullisuuteen liittyvissä asioissa.

– Haluamme olla kestävän rakentamisen asiantuntijakumppaneita. Parannamme koko ajan henkilöstömme tietoisuutta ja osaamista kestävän, vihreän rakentamisen alalla, vastuullisuuspäällikkö Anne Kaiser sanoo.

Tärkeänä osana vastuullista toimintaa keskeisistä tuotteista on laadittu EPD-ympäristöselosteet, joissa kuvataan tuotteiden ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta.

– Elinkaariarvioinnin ja ympäristöselosteiden avulla tunnistamme ne kohdat, joissa meidän pitää parantaa toimintaamme ja meillä on vielä mahdollisuus pienentää ympäristövaikutuksia, Kaiser toteaa.

Kiinteistöjen rakennuttajat ja omistajat haluavat yhä useammin, että rakennuksella on kansainvälinen tai paikallinen ympäristösertifikaatti, kuten BREEAM, LEED, RTS tai Joutsenmerkki. Sertifikaatit osoittavat, että kiinteistöt on toteutettu kestävillä ympäristöratkaisuilla, ja että toteutuksessa on huomioitu ihmisten hyvinvointiin liittyvät kriteerit.

– Saint-Gobainin tuotteet, ratkaisut ja työkalut tukevat ympäristösertifikaattien mukaista rakentamista. Siksi ympäristöselosteemme, muu dokumentaatio ja osaamisemme ovat niitä tarvitsevien asiantuntijoiden käytössä, Kaiser sanoo.

Ympäristöseloste on tärkeä työkalu, mutta sen merkityksen selittäminen asiaan perehtymättömälle ei välttämättä ole helpoin tehtävä. Sitä varten yhtiössä on kehitetty EPD-ympäristöseloste -lautapeli.

– Päällisin puolin tylsältä vaikuttava sisältö saadaan noppapelin avulla opiskeltua hauskalla tavalla. Alun perin peli kehitettiin myyjiemme kouluttamista varten, mutta siitä ovat kiinnostuneet myös muut kumppanimme. Oletan, että myös alan oppilaitokset voisivat olla kiinnostuneita, Kaiser kertoo.

Tuotteiden ympäristövaikutusten selvitys elinkaariarvioinnin avulla aloitettiin konsernissa jo 1990-luvulla. Ahkeran työn tuloksena yhtiö nousi vuoden 2016 alussa ykköseksi, kun arvioperusteena oli kansainvälisessä The International EPD -järjestelmässä julkaistujen ympäristöselosteiden määrä.

 

Pumpattavienlattiatasoitteiden asennustapa on huomattavasti aiempaa ergonomisempi. Kuva Saint-Gobain.

Päästöt pienemmäksi

Saint-Gobain-konserni on asettanut tavoitteekseen pienentää hiilidioksidipäästöjään 20 prosenttia ja energiankulutusta 15 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Samaan aikaan jätteiden kierrätysastetta on tarkoitus kasvattaa 50 prosenttia ja jäteveden määrää vähentää 80 prosenttia.

Tavoitteiden saavuttamiseksi on tehty jo paljon. Kaikki yhtiön tuotantolaitokset Suomessa on auditoitu ISO 14 001 -ympäristöjohtamisen sertifikaatin mukaisesti. Pohjoismaissa Saint-Gobainin tuotantolaitokset vaihtoivat vuoden 2018 alussa vihreään sähköön. Laitosten prosesseja ja niiden energiatehokkuutta on jatkuvasti kehitetty, jätteitä vähennetty ja materiaalien kierrätystä lisätty.

Esimerkiksi ISOVERin lasivillaeristeiden raaka-aineesta 60–80 prosenttia on kierrätyslasia. Gyprocin kipsilevyt sisältävät keskimäärin 22 prosenttia rakennustyömailta ja talotehtailta takaisin kerättyä kierrätyskipsiä.

– Kierrätyskipsin osuutta olisi varaa kasvattaa edelleen, mutta toistaiseksi sitä ei ole saatu markkinoilta enempää takaisin, Kaiser kertoo.

Saint-Gobain tutkii ja kehittää myös vaihtoehtoisia materiaaleja yhdessä tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Yhtiö on esimerkiksi mukana Oulun yliopiston hankkeissa, joissa tutkitaan geopolymeereja. Niiden yhtenä raaka-aineena on kokeiltu mineraalivillajätettä. Tulokset ovat lupaavia.

– Yhtenä ajatuksena on korvata rakentamisessa sementtiä geopolymeereilla. Onnistuessaan tämä avaisi ison mahdollisuuden ratkoa ympäristöongelmia. Lisäksi siitä syntyisi meille ja muille uutta liiketoimintaa, Kaiser toteaa.

Terveellinen sisäympäristö

Yhtiö haluaa parantaa ihmisten elämänlaatua. Käytännössä se tarkoittaa sellaisten tuotteiden ja ratkaisujen tarjoamista, jotka auttavat rakentamaan terveellisiä ja viihtyisiä rakennuksia.

– Sisätiloilla on iso merkitys ihmisten hyvinvointiin, sillä vietämme keskimäärin 90 prosenttia ajasta sisätiloissa, markkinointijohtaja Viktor Lax toteaa.

Lax puhuu mukavuudesta ja jakaa sen neljään tekijään: hyvä sisäilma, hyvä ääniympäristö, sopiva lämpötila ja esteettisyys.

– Oikeilla materiaali- ja tuotevalinnoilla voidaan tuottaa hyvinvointia tukevia sisäympäristöjä ja ennaltaehkäistä ongelmia. Valinnoissa tulisi aina ajatella rakennuksen koko elinkaarta.

Esimerkkinä hyvinvointia kohentavista ratkaisuista Lax nostaa esiin Weberin uuden sukupolven pumpattavat lattiatasoitteet, joiden hiilijalanjälki on jopa 36 prosenttia aiempaa pienempi.

 

Haluamme kehittää koko rakennusalaa entistä vastuullisemmaksi

 

 

– Etsiessämme keinoja pienentää tasoitteiden hiilijalanjälkeä loimme niiden työmaatoimituksiin uudenlaisen logistisen ratkaisun, joka ehkäisee materiaalin pölyämisen ja pölyn kulkeutumisen työmaalle.

Kaiken lisäksi asennustapa muuttui huomattavasti ergonomisemmaksi. Asentajat joutuivat aiemmin työskentelemään polvillaan, nyt lattiat tasoitetaan seisten.

Viime vuonna Weber toi markkinoille kosteudenhallintapalvelun, joka perustuu lattiatasoitteeseen sijoitettaviin kosteusmittausantureihin ja niistä saatavan tiedon hyödyntämiseen. Tiedon avulla varmistetaan, että lattiarakenne on riittävän kuiva ja se voidaan pinnoittaa turvallisesti.

– Kosteudenhallintapalvelu ennaltaehkäisee sisäilmaongelmia, joita lattiarakenteeseen jäävä kosteus voisi materiaalien hajotessa aiheuttaa. Antureiden välittämää mittaustietoa voidaan seurata myös jälkikäteen ainakin kymmenen vuoden ajan. Menetelmän avulla voidaan luottaa siihen, että työ tulee oikein tehdyksi, Lax kertoo.

Kosteudenhallintapalvelua on käytetty jo kymmenissä kohteissa ympäri Suomea.

Yhteistyöllä tuloksia

Saint-Gobain on mukana lukuisissa projekteissa ja aloitteissa, joissa se tekee yhteistyötä tutkimuslaitosten, asiantuntijaorganisaatioiden ja niin pienten startup-yritysten kuin suurten, maailmanlaajuisesti toimivien konsernienkin kanssa.

– Ilmastonmuutokseen, kiertotalouteen ja moniin muihin tämän päivän haasteisiin ei kukaan toimija pysty vastaamaan yksin. Siihen tarvitaan poikkitieteellistä ja laajapohjaista yhteistyötä, Kaiser sanoo.

Saint-Gobain-konserni on sitoutunut YK:n Global Compact -aloitteeseen. Konserni liittyi vuonna 2016 Dow Jones World ja Dow Jones Europe Sustainability -indekseihin, joissa se sijoittui parhaaksi eurooppalaiseksi yritykseksi rakennustuotesektorilla. Konserni raportoi myös ilmastonmuutoksen hillintään pyrkivään CDP Climate -ohjelmaan.

Suomessa Saint-Gobain verkostoituu ja edistää vastuullisuutta rakennussektorilla varsinkin yritysvastuuverkosto FIBSissä sekä Green Building Council (GBC) Finland ry:ssä. Kaiser on GBC Suomen hallituksen jäsen.

– Jäsenyyksiä ja sitoumuksia on monia muitakin. Toimimme aktiivisesti eri yhteistyöorganisaatioissa, koska haluamme olla mukana keskustelussa ja kehittää koko rakennusalaa entistä vastuullisemmaksi.

 

Saint-Gobain Finland Oy
  • Suunnittelee, valmistaa ja toimittaa rakennusmateriaaleja, -tuotteita ja ratkaisuja.
  • Työllistää Suomessa toimialojensa kanssa yli 600 henkilöä. Liikevaihto on yli 210 miljoonaa euroa.
  • Yhdistää 5 tuotebrändiä: Ecophon, ISOVER, Gyproc, Weber ja PAM.
  • Palkittu Top Employer 2018 -tunnustuksella.

WWW.SAINT-GOBAIN.FI

 

Saatat myös pitää